Vaimolle vierasta

Taas oli se aika kun sain vaimolta vapaat kädet etsiä chatista hänelle sexseuraa, muutaman kerran vuodessa hän suostuu siihen. Kolmatta käytetty kymmenisen vuotta. Sopivaa sain hakea iltakausia, itsensäkehujat, liika innokkaat ja törkimykset karsin heti. Viimein vahingossa löytyi alle 35v. kivan tuntuinen ja komeakin muka, no se nähtäisiin sillä kuvaa ei ollut. Sovittiin tapaaminen erääseen hotelliin Vantaalla jo viikonlopuksi ja olikin meitä vastassa Tikkurilan asemalla lauantai-iltana.

Aika lyhyt ja hintelä mutta komea ja sopivan vaatimaton, veijareista emme välittäneetkään. Asetuimme taloksi ja suuntasimme porukalla alakerran pubiin tutustumaan aluksi. Hän oli ensin hiljainen mutta puhui kohta kuin vanhoille tutuille ja ilta vanheni mukavasti. Hän silmäili vaimoani hyväksyvästi ja tämän mentyä totesi rouvan olevan enemmän kuin lupasin. Vaalea, hoikka ja kaunis 40v. iloinen+siro. Käytiin välillä huoneessa valmistautumassa tanssiparketille. Pia ja Antti (nimet muutettu) silmäilivät toisiaan salaa välillä, etenkin vaimon polvet ja sääret kiinnostivat vierastamme kun lyhyt hame ei kätkenyt juuri mitään. Menimme Antin kanssa alas edeltä sillä vaimo halusi laittautua rauhassa, arvasin mitä se tarkotti.. korsetti ja saumasukat hameen alla+lyhyt jakkuhame.

Kohta Piakin kipitti perässä pöytäämme ja miehet huomasi hänet muuallakin, ohjasin heidät vierekkäin ja rohkaisin Anttia lähentelemään rohkeasti sillä rouvani tykkää siitä! En jaksanut metelin yli edes keskustella vaan annoin heidän jutella keskenään, päät vastakkain he innokkaasti puhuivatkin jotain. Kiertelin aikani kuluksi kapakkaa ja annoin heidän lämmetä, seurasin tiskiltä kuinka he alkoivat tanssia vähitellen. Hyvin he tuntuivat toisistaan kiinnostuvan, molemmat tiesivät ettei enää ole mitään kiellettyä ja tiivisti nauttivat läheisyydestä. Olin onnellinen kun näin heidän jo suutelevan parketilla. Antin käsi pyöri myös haastavasti Pian pepulla hamekankaan päällä, Pia palkitsi sen korvanlehtipurennalla..osasi sen hyvin.

Minulla alkoi seistä ja arvasin etten ollut ainoa, Antti hankasi reittään vaimon häpykumpuun estotta. Pöydässä taas näimme ja vaimo halusi tanssia kanssani nyt, toisiimme nojatessamme sanoi olevansa jo märkä kun Antin kyrpä tykytti reittä vastaan ja hän oli hivellyt sitä jo kädellä. Pia alkoi olla huoneeseen valmis mutta meni pöytään vielä ja itse taas siirryin sivummalle seuramaan heitä. Pöydässä he alkoivat suudella heti, olimme valinneet nurkkapöydän tolpan takaa tarkoituksella ja nyt oli se tarkoitus. Näin miten miehen käsi alkoi seikkailla naiseni polvilla ja hiipiä ylemmäs hameen alle. Pia levitti auliisti reisiään kun vieraat sormet hamusi saumasukkia pitkin paljaalle reidelle,, käsi pysähtyi kun tajusi ettei sukkahousuja ollutkaan vastuksina vaan naiselliset sukat. Kohta käsi saapui pitsinimettömille ja vittu oli pelkän kankaan takana kutsuvana, hame nousi yhä ylemmäs ja rystyset hieroi rytmikkäästi vaimon pillua hameen kätkössä. Minulla seisoi armottomasti ja suuta kuivasi, vaimo oli todella kaunis vaaleaverikkö komean nuoremman miehen käsittelyssä. Kohta heidän oli pakko lopettaa sillä muutkin oli heidät huomanneet, nuoria miehiä kasaantui lähipöytään seuraamaan tilannetta. Menin pöytäämme kertoen, että aika olis lähteä ylös.

Nuoret miehet huutelivat ja käskivät minun poistua, heristin sormeani ja sanoin poistuvamme mielellämme kerran käsketään!! Ai niitä pettyneitä ilmeitä kun tajusivat meidän olevan samaa porukkaa. Hississä he suutelivat estoitta ja Antti kouri vittua hameen alta ja lirputti sormea huulten välissä…huone tuntui olevan sadan kilometrin päässä käytävän päässä. Pia kiusoitteli ja kirmasi pienen etumatkan ja pyllisti notkeasti pepun pystyyn jalat A-asennossa. Hame paljasti naisellisen perän mustine saumasukkineen ja pitsipöksyineen. Musta vittu pullotti nimettömien suojassa, ei uskonut jo keski-ikäiseksi naiseksi millään. Huoneessa hän purjehti veskiin ja avasimme miehissä viinipullon, Antti tuumi ettei ikinä olis arvannut meidän olevan niin kivoja ihmisiä. Tuntui hyvältä, että hän piti meistä aidosti. Samassa rva ryntäsi kuin lentokone huoneen puolelle ja repi vieraamme tanssimaan kanssaan. Hame nousi hetkessä ylös ja pikkupöksyt lähti laskeutumaan alas, pian Pia oli vittu paljaana vieraan edessä ja mieskin oli hetkessä alapää paljaana pelkkä paita päällä. Riisuin myös itseni ahdistavista housuista ja napsin punkkua ja runkkasin vapaasti kivikovaa kyrpääni.

Tämä oli sitä mitä jo kauan kaipasin, vaimo vieraan käsittelyssä. Jäykkänä sojottava kyrpä pakotettiin alas vaimon häpy- kumpua vasten ja hieroi sitä musiikin tahdissa. Pian kaulaan aikoi ilmestyä fritsuja ja punattujen kynsien jälkeen miehen selkään. Kaksi kiimaista ihmistä mittelivät toisistaan esille alkukantaista himoa. Antti puristeli vaimon persettä ja hinkkasi kyrpää häpyvakoon, hame peitti kiihottavasti puolet pepusta ja sukkanauha- liivit kiristyi resorien loppuun pitäessään saumasukkia reisillä omalla paikallaan. Vaimo oli trimissä kunnossa sillä hoikka jo luonnostaan ja kova liikkumaan, paita- pusero oli auennut ja Antti touhusi kohta rintojen kimpussa. Nekin sai fritsukuorrutuksen hetkessä, nännit katselivat terhakkaasti pystyssä nuolijaansa. Viritin kameran ja laukaisin sen ensimmäiseksi mutta he eivät edes sitä huomanneet.

Antilla oli melko kookas kalu vaikkei ollut liioin mainostanut sitä, terska oli aivan tulipunainen ja Piia runkkasi sitä jo haltioissaan.. Menin sänkyyn selälleni ja pyysin jo omaa vuoroa, kuuliaisesti vaimo tulikin päälleni 69:n. Mikä nautinto kun sain kaluni työntää märkään suuhun. Vittu oli läpi- märkä kun aloin lipoa sitä kielelläni mutta sitä riemua ei kestänyt kauan kun vieras kalu ilmaantui näkökenttään ja alkoi vaatia osaansa. Jakkuhame nousi lanteille ja mies tuli vaimon taa lähietäisyydelle, kivekset roikkui aivan nenäni edessä. En malttanut mieltäni vaan aloin nuolla pusseja hetken mielijohteesta kiiman sokaisemana. Ne tuntui ihmeellisiltä suussa kun hamusin ne kokonaan huulten väliin, vaimea urina kuului miehen suusta: taisi tykätä käsittelystä! Kyrpä hankasi häpyvakoa ja pakko oli nuolla sitäkin ennen yhdyntää, imin pitkää kullia alhaaltapäin ilman häpeää ja vierasmies antoi sen tapahtua. Se tuntui jännältä patukalta, suolainen tippa maistui suussa kun imin oikein kunnolla isoa kyrpää alhaalta käsin yhä. Sitten ohjasin sen vaimon häpyhuulille ja kyrpä lähti etenemään kiimaisessa vitussa.

Kohta puolison vittu lämpeni ja alkoi ottaa työntöjä vastaan halukkaasti. Pääsimme kaikki samaan rytmiin helposti, he naivat ja itse imin molempia jatkuvasti. Välillä ajellut kivekset suussa hellästi ja sitten yritin kilpaa työntää kieltä vieraan kullin mukana vaimon luolaan mutta kalu oli vahvempi! Maistelin siitä vaimon vittumehua ja oma kalu oli tulessa syvällä vaimon nielussa. Näky oli usko- maton kun vieras kyrpä tikkasi rakkaan puolison vittua silmien yllä täysillä. Silmiin oikein koski kun piti tarkentaa näköä liian lähelle, tuoksu oli mahtava kun paljaat elimet ottivat mittaa toisistaan. Olimme samaa tiivistä himokasta lihaa ilman välimatkaa, kaikki tiiviisti yhdessä musiikintahdissa yhdynnässä hotellin sängyssä. Välillä otin kalun pois vaimosta ja imin sen puhtaaksi, kyrpä oli tulipunainen kuten terskanpää joka ei meinannut mahtua suuhuni. Vaimo huusi lisää, lisää ja oli pakko laskea se taas työhönsä.

Pieni tauko teki vieraalle miehelle hyvää ja sama tikkaus jatkui. Nyt arvasin molempien ääntelystä, että loppu lähenee ja otin taas kivekset kokonaan suuhun. Vaimo ei pystynyt enää imemään minua vaan huuti kun tapettava uuhi kun eka orkku alkoi lähestyä mutta vittu otti kyrpää taukoamatta vastaan ja kädet leipoi paljaita rintoja samalla. Tunsin kun sperma lähti pusseista liikkeelle ja eteni kalunvartta vitun uumeniin. Kalu työntyi aivan pohjaan kun ruiskahtelu alkoi, vaimon lutkavittu täyttyi spermasta kun kulli nytkähteli ja juotti vaimon vaginaa innolla. Kohta mies poistui takaa huilaamaan ja sperma lähti valumaan pillun turvonneitten huulien läpi ulkosalle, nuolin vittua kiimassani. Siemeneste maistui kirpeälle ja hyvin kiihottavalle, täysin pervoa touhua jota häpesin jälkeenpäin mutta nyt annoin mennä. Seuraavaksi Pia asettui alle ja ohjasin kullini naituun vittuun ja tunsin miten vieras sperma kietoutui kuin varkain pillun seinämistä kaluni ympärille. Vaimon häpy karvatkin oli sperman tahrimat ja ihana oli nussia liukkailla, ruiskautin jo toiset spermat rouvani vittuun ja luulin tajun pakenevan orkunhetkellä.

Sinne meni kunnon lasti, Antin kulli oli jo vaimon suussa kun lopetin mutta minun oli pakko mennä suihkuun vaikka he jatkoivat. Aamulla heräsin outoon ääneen: litinä kuului vierestäni läheltä. Vaimo oli alla ja vieras nussi rajusti puolisoani, kaluni jäykistyi peiton alla ja aloin runkata sitä estotta. Tekeennyin nukkuvani mutta salaa tirkistelin rakastelevaa paria, sivusta näkyi hy- vin kun kulli upposi jälleen pimppaan ja he suutelivat toisiaan jatkuvasti. Nousin ja ehdin kuvata hetken kunnes hieroin tikkaavaa kullia ja pusseja jotta se pumppaisi tehokkaammin harmaata nestettä vaimon kohtuun ja sen se kohta tekikin. Pian olin taas liukkailla vaikka päätä koski mutta paras herätys vuosikausiin. Muutaman viikon päästä taas tapaamme uutta ystäväämme mutta meillä tällä kertaa. Luulimme hänen säikähtäneen mutta onkin kaivannut kovasti uusintakäsittelyä ja se sopii hyvin meille. Jo 18. mies vaimolla 12 vuoden aikana, suosittelemme kaikille jotka eivät tunne mustasukkaisuutta ja haluavat jakaa nautinnon epäitsekkäästi muillekin ilman pakotteita. Emme omista toisiamme ja jokaiselle nautinnot on suotu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *