Yksi kyrpä kiitos

Lauantaina tammikuussa istuin iltaa eräässä mukavassa ravintolassa. Lonkero odotti pöydällä pääsemistään minun 43-vuotiaaseen liikunnanopettajan vatsaani, vaan eipä lonkeroparka arvannutkaan, mitä illan lopuksi saisi seurakseen vatsalaukkuuni. Ystäväni Erjan kanssa juttelimme niitä näitä ja samalla vilkuilin miespuolisia henkilöitä pieni kutina jalkovälissäni. Erja kertoi matkasuunnitelmistaan. Hän oli miehensä kanssa lähdössä viettämään ilmeisen seksirikasta lomaa, koska kotona ei kaikki onnistunut lasten takia. Yritin olla kiinnittämättä huomiota nuoreen miehenalkuun, joka vilkuili minua herkeämättä.

Kello alkoi lähestyä kahta yöllä. Erja kaiveli hiljalleen kännykkäänsä esiin tilatakseen taksin ja kysyi, lähdenkö samalla kyydillä. Toivotin Erjalle lopuksi hyvät yöt, käskin ottaa mieheltä suihin minunkin puolestani ja jäin baariin istumaan antaen nuoren miehen lepuuttaa silmiään minussa, kun kerran olin ilmeisen kiinnostavan näköinen. Päässäni alkoi pyöriä, kun mieleeni tulvi kaiken maailman urbaanilegendoja vanhemmista naisista, jotka opettivat nuoria miehiä seksin saloihin. Tunsin, kuinka jalkovälini alkoi kostua. Nuori mies nousi pöydästään ja alkoi astella minua kohti. Sytytin tupakan ja mittailin miehen hoikkaa vartaloa.

Mies kysyi, saisiko liittyä seuraani. Logiikallaan hän oli päätellyt, että Erjan lähdettyä olin yksin, kas kummaa. Annoin hänen istua pöytääni seurakseni ja hitaasti lipaisin kielellä huuliani. Mies esitteli itsensä Pekaksi ja vilkaisi kaula-aukkooni ilmeisesti luullen, etten huomannut. Se katse sai nännini jäykistymään. Ristiriitaiset ajatukset pyörivät päässäni. Halusin niin kovin antaa tuon miehen laskea lastinsa minuun, imeä hänen nuorta kyrpäänsä ja naida, mutta toisaalta tämä kaveri oli vielä niin nuori. Päätin kuitenkin kerralla, että jos hän haluaisi pillua minulta, sitä hän saisi. Suoraan en kuitenkaan alkanut tarjoamaan tavaraa, vaan ajattelin vihjailla hiukan siihen suuntaan. Jospa Pekka osaisi tarttua tilanteeseen ja kysyä minua jatkoille.

Pekka kysyi, olinko sattumoisin hänen koulullaan tyttöjen liikunnanopettaja. Olinhan minä. Hän kertoi kierrellen iskeneen silmänsä minuun lukiolla ja sanoi, että oli monesti toivonut tapaavansa minut baarissa. Ajattelin, että nyt oli minulla ihan väärät ajatukset mielessä; lukion oppilas yritti iskeä minut baarista. Sen lukion, jossa työskentelin. Siirsin nämä ajatukset kuitenkin syrjään yhden kysymyksen voimalla. Miksei? Tuntui siltä, että kohta alkaisi housuissa tulvia, jos en pääsisi panolle, niin märkä aloin tässä olla. Eikä ihmekään, vajaat kahdeksan kuukautta olin antanut sormien hoidella hommat ja jättänyt miehet rauhaan. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että enää eivät sormet riittäneet.

Kysyin Pekalta, haluaisiko hän siirtyä johonkin rauhallisempaan paikkaan juttelemaan ja ehdotin, että menisimme minun luokseni. Asuin puolen kilometrin päässä kyseisestä ravintolasta, joten kävelimme.

Matkalla Pekka pysähtyi saaden minutkin seisahtumaan hetkeksi. Hän katsoi minua silmiin.

– Ritva, onko sinulla mitään sitä vastaan, jos jäisin luoksesi yöksi? Ajattelin kysyä jo nyt, tieltä et voi heittää pihalle…

– Yöksi? Tuota… No katsotaan. Enkä minä olisi sinua pihalle heittänyt.

– Niin ja et kai sitten nyt luule, et…

– Kyllä luulen. Ole hiljaa, mies, niin katsotaan, kuinka ilta kuluu.

Pekka hiljeni ja jatkoimme matkaa. Vesi kielellä ajattelin jäykkää melaa huulillani. Ensin kielellä koskettelisin sen päätä, kädellä hellästi vartta hieroen ottaisin terskan suuhuni, pyörittelisin kieltä sen ympärillä ja imisin. Miten olinkaan kestänyt melkein kahdeksan kuukautta?

Saavuimme rivitaloasunnolleni ja avasin oven. Riisuin kengät ja takin pois ja hakeuduin Pekan kanssa keittiöön. Kysyin, haluaisiko hän oluen, mutta hän sanoi haluavansa jotain lämmintä. Arvasin heti, mitä Pekka vihjaili. Iskin silmää hänelle. Sanoin, että odottaisi hetken ennen kuin tulisi perässäni makuuhuoneen puolelle.

Laitoin oven kiinni ja aloin riisua vaatteitani. Päälleni jätin vain mustat pikkuhousut ja samanväriset rintsikat. Vilkaisin itseäni kokovartalopeilistä ja kuiskasin itselleni, että ehkä en olekaan vielä mikään vanha kurppa, kun kerran 18-vuotiaskin vetää käteen minua ajatellen. Hakeuduin sängylle makaamaan kyljelleni ovea kohti ja kohta oveen jo koputettiinkin. Pyysin hänet sisään.

Pekka tuijotti oviaukosta suu raollaan eikä peitellyt ollenkaan hyvää vauhtia paisuvaa housujen etumustaan. Käskin hänen riisuuntua ja tulla sängylle viereeni. Kovalla kiireellä hän heitteli vaatteensa lattialle ja syöksyi patjalle. Käteni laskeutui hänen jäykälle elimelleen ja puristin sitä hellästi aloittaen hitaat ja kiusoittelevat vedot. Pekka kääntyi selälleen makaamaan oikein tietämättä, miten tilanteessa tulisi toimia, joten päätin antaa pojalle hiukan suuhoitoa.

Polvistuin Pekan haarojen väliin samalla runkaten hänen kaluaan. Kumarruin kiimasta kiiltävää terskaa kohti ja suutelin sitä. Kieleni alkoi tanssia hänen lemmentikkarinsa päässä ja annoin suuni täyttyä kyrvästä. Oikea käteni hapuili hiljalleen kohti jalkoväliäni ja löysi tiensä pöksyjeni alle alkaen hieroa pilluani. Liikuttelin päätäni ylös ja alas, imin ja nuolin, samalla kun ensimmäinen sormeni hitaasti painautui sisääni. Pekan hengitys kiihtyi ja alkoi katkoilla antaen minulle vihjeen lähestyvästä laukeamisesta. Lopetin imemisen ja nousin seisomaan sängylle.

Pekka katseli, kun riisuin pikkuhousujani. Ajeltu vakoni nautti saamastaan huomiosta Pekan ahnaasti ahmiessa sitä katseellaan. Olin aina pitänyt jalkovälini karvattomana, koska mielestäni se on niin kauniimpi ja miehet ovat yleensä pitäneet enemmän posliinipillusta. Vein käteni jalkoväliini ja painoin kaksi sormea sisään. Pekka katseli, kuinka sormeni kostuivat uudelleen pillunesteistä, kuinka sormeni painautuivat sisään uudestaan ja uudestaan. Tilanne sai minut lähestymään orgasmia, joten vedin käden pois pillultani. Halusin tulla munan toimesta, en omien sormieni.

Laskeuduin polvilleni Pekan lantion päälle, niin että hänen melansa sojotti suoraan kohti lemmenluolaani. Kysyin Pekalta, haluaisiko hän ehkä maistaa kypsää naista ja ilokseni Pekka kertoi haluavansa nuolla pilluani. Siirryin eteenpäin, niin että olin polvillani hänen naamansa yläpuolella ja laskin tavaraani alemmas antaen Pekalle tilaisuuden suudella häpyhuulia. Hän painoi kielensä minua vasten saaden minut värähtämään. Yhdellä isolla nuolaisulla hän kävi läpi koko tavarani.

Hengitin syvään ja raskaasti Pekan kielen hyväillessä alapäätäni. Välillä kieli painautui hiukan sisääni, välillä klitorikseni sai tuntea pehmeän kielen ehkä hiukan rajunkin hyväilyn. Jos jalkovälini ei olisi vaatinut lihaa sisäänsä niin ankarasti, olisin antanut Pekan jatkaa vielä hetken ja antanut orgasmin tulla, mutta munaa minä halusin. Nousin hänen päältään antaen Pekan vielä kerran suudella vakoani ja aloin hilata peppuani kohti kovaa kalua.

Poika makasi allani mela pystyssä, itse olin nelinkontin hänen päällään odottaen vielä hetken ennen kuin antaisin sen painautua sisääni. Suutelin Pekkaa maistaen hiukan omaa makuani ja annoin Pekan avata rintaliivieni soljen. Kiinteät b-kupin rintani eivät juurikaan roikkuneet ilman liivejä ja sainkin Pekalta kehuja siitä, kuinka hyvässä kunnossa olin itseni vuosien varrella pitänyt. Kurottauduin antamaan hänelle rintaa imettäväksi ja samalla aloin hitaasti ohjailla nuorta kyrpää sisääni. Pekka värähti terskan painautuessa kuuman pilluni hellään huomaan ja lantiomme painautuivat vastakkain ottaessani koko elimen sisääni. Pekka päästi nännini suustaan keskittyen vain ja ainoastaan olemaan laukeamatta liian aikaisin. Pienet hikipisarat ilmestyivät hänen kasvoilleen minun liikutellessani lantiotani edestakaisin. Vein toisen käden jalkoväliini ja aloin kosketella klitoristani tuntien, kuinka ihana orgasmi teki tuloaan.

Pekka pyysi minua lopettamaan hetkeksi, jottei laukeaisi vielä. Lopetin ja kysyin, haluaisiko hän kokeilla toista asentoa ja kohta olinkin nelinkontin pylly pystyssä hänen edessään. Hän alkoi työntää sormea pilluuni ja runkkasi minua kolmella sormella vähän aikaa onnistuen lopettamaan juuri, kun olisin lauennut. Pekka vei kätensä takapuolelleni ja hieroi sormellaan peppureikääni. Kysyin, mitä hän aikoi ja vastauksena kuulin sen, mitä pelkäsinkin. Pekka aikoi panna minua peppuun, jos antaisin. Ei minulla mitään anaaliseksiä vastaan ollut, itse asiassa aikoinaan harrastin ex-mieheni kanssa sitä aika usein, mutta pelkäsin, osaisiko Pekka olla aluksi hellä, ettei minun tarvitsisi kärsiä kivusta. Sinne kun ei ollut työntynyt yhtään mitään sen jälkeen, kun erosin miehestäni. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja pyysin Pekan hakemaan käsivoiteen pöydältä ja rasvaamaan paikat sillä.

Pekka sormeili peppuani, pyöritteli sormia sisälläni ja rasvasi reikäni, samalla kun lämmitteli sen panokuntoon. Ilmeisesti hän siis tiesi, kuinka homma toimii. No, ei sittenkään. Sormet luiskahtivat ulos, terska painautui peppureiälleni ja kahdella rajulla työnnöllä Pekka oli survonut koko kyrpänsä juuria myöten anaaliini saaden minut puremaan hampaani yhteen ja laskemaan yhden kyyneleen silmästäni kimeän kiljaisun saattelemana. Pekka aloitti eläimellisen rajut työnnöt tarrautuen lantiooni. Itkuisella ja tuskaisella äänellä yritin saada hänet lopettamaan, mutta hän ei ollut kuulevinaankaan. Lopulta perseeni alkoi lämmetä ja kipu haihtui hiljalleen muuttuen sietämättömäksi nautinnoksi Pekan sormeillessa pilluani samalla. Aloin voihkia.

Ruumiini alkoi värähdellä ja sekä peppuni että pilluni supistelivat tiuhaan tahtiin. Päästin suustani ulos kimeän vinkaisun ja pitkän huokaisun saadessani parhaan orgasmin pitkään aikaan. Pekka lopetti peppuni rassaamisen, mutta jatkoi litisevän pilluni sormeilemista vielä hetken. Hitaasti hän veti kalunsa ulos anuksestani ja tönäisi minut rajusti selälleni kavuten polvilleen rintojeni yläpuolelle. Hän alkoi runkata kyrpäänsä ja käski minun avata suuni.

Paksu lasti kuumaa spermaa syöksyi suuhuni hänen kalustaan. Kolme, neljä, viisi kertaa hänen jäykkä melansa syöksi spermaa suuhuni. Pyörittelin lastia kielelläni ja maistelin sitä, nuolaisin hänen terskaansa ja nielin kaiken. Pekka laskeutui makaamaan vierelleni ja sanoi haluavansa kohta lisää. Maistelin vielä sperman jämiä suussani ja lepäsin hetken ennen uusintaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *