Oman siskon kanssa osa 1

Perheeni oli matkalla hiihtolomalle. Farmarimme oli täynnä roinaa ja lisäksi auton katolla boxi jossa olivat suksemme ja kaikki muutkin hiihtovarusteemme. Nelihenkinen perhe näköjään tarvitsee melkoisen tavarapaljouden viikon matkalle. Isäni toimii …

Seksiä veljen kanssa

Aikuisiällä veli ja sisko intoutuvat harrastamaan seksiä keskenään … Olen naimisissa oleva, omasta ja miehenikin mielestä suht’ koht’ mukavassa kunnossa oleva rouva. Minulla ei yleensä ole ollut vaikeuksia saada miesystäviä, …

Seksiä isosiskon kanssa

Pikkuveli pääsee tydyttämään kiimaisen isosiskonsa tarpeet … Tapahtumat sattuivat kesällä muutama vuosi sitten, kun koko perheemme piti lähteä vuotuiselle lomamatkalle. Tänä vuonna isä oli varannut mökin maaseudulta lähellä Pärnua Virosta. …

Sisko tulee kylään

Tullessaan veljeelleen kyläilemään sisko saa yösijan lisäksi myös kyrpää … Olen toista vuotta opiskelemassa Helsingissä. Siskoni Mira puolestaan käy toista vuotta lukiota ja asuu vielä kotona maaseudulla. Olimme sopineet, että …

Kiimassa omaan siskoon

Vieraillessaan siskonsa luona mies huomaa yhtäkkiä haluavansa panna tätä valtavan paljon. Onneksi tunne osoittautuu molemmin puoliseksi … Oli joulukuun 23.:nnen päivän aamu. Väsytti, olin ajanut koko yön etelästä vanhempieni ja …

Sisareni yllätti minut saunassa

Elettiin kesää 2002, tarkemmin sanottuna Elokuun alkupäiviä, kun tämä kertomani tarina tapahtui. Olin juuri saapunut iltajunalla viikonloppulomalle armeijasta, kun naapurini moikkasi minua kotitaloni portilla. – Sitä ollaan päästy taas kerran …

Seksihullu nuori tyttö

Olen kyllä aika omituinen. Olen harastanut seksiä oman veljen kanssa. Olen kokeillut tyttörakkautta serkkuni Ellin kanssa. Olen ollut humalassa. Olen jo ollut useamman pojan kanssa. Olen neljäntoista, kohta kyllä viisitoista. …

Seksiä isoveljen kanssa

Haluan joka tapauksessa kertoa teille tapauksesta, joka sattui minulle 17-vuotiaana. Toivottavasti tämän lukeminen tuottaa teille yhtä paljon iloa kuin minulle sen muisteleminen 🙂 Seitsemäntoista ikäisenä olin vielä seksuaalisesti melko kokematon. …

Pikkuveli ja isosiskot

”Okei, selvä. Moi!” Katkaisin puhelun ja kerroin toisille,että porukat menevätkin kotiin yöksi ja olemme siis täällä kolmestaan huomiseen asti. Olimme mökillä saaressa, ja vanhemmat olivat iltapäivällä lähteneet jotain tylsää kesäteatteria …

Pikkusisko opettaa veljeään osa 3

Sini ja Teemu istuivat sylikkäin sängyllä. Molemmat olivat alasti tiukasti toisiinsa painautuneina ja he suutelivat intohimoisesti. He olivat jälleen kahdestaan kotona pari päivää. Sisarukset olivat käyttäneet sen ajan tiivisti hyödykseen …

Pikkusisko opettaa veljeään osa 2

Sini ja Teemu eivät olleet puhuneet asiasta kertaakaan tapahtuneen jälkeen. Heidän vanhempansa olivat olleet kotona viimeiset kaksi viikkoa, joten mahdollisuuttakaan ei oikein ollut. Teemu oli muutaman kerran katsonut Siniä pitkään, …

Pikkusisko opettaa veljeään osa 1

Teemun (23 v.) ja Sinin (18 v.) välit olivat tosi lämpimät. Vaikka he olivat sisaruksia, niin he eivät olleet oikeastaan koskaan olleet kuin kissa ja koira ja tapelleet joka ainoasta …

Perhetapaaminen

Katsaisin autoni kelloa hermostuneena, kello oli jo viittä vaille kahdeksan ja minun piti olla paikalla seitsemältä. Olimme päättäneet perheemme kanssa tavata pitkästä aikaa yhdessä. Asuin tätä nykyä mieheni ja lasteni …

Nussin pikkusiskoani

Oon 28 ja pikkusisko on 20. Tajuttoman seksikäs narttu, valtavat D-kuppikokoiset rinnat hölskyy mielipuolisuuteen johtavalla tavalla kun se kävelee, niitä ei voi olla kattomatta. Ihana levee pyöree perse hölskähtelee kun …

Kiimainen isosisko osa 2

Aamu. Heräsin kun tyttöystäväni Mia ravisteli minua: ”Herää, helkkari me myöhästytään”. Alkuyö oli mennyt kiihkeän seksin merkeissä. Nyt väsytti, mutta oli kevyt stondiskin. Mia vaan veti vaatteita jo päälle, ja …

Kiimainen isosisko osa 1

Olin tuona syksynä 18-vuotias, kokemuksia tytöistä oli jonkun verran. Isosiskoni Niina oli 19 vuotias tumma, upeavartaloinen nainen ja kohteli minua aika nuivasti. Hän harrasti korkeushyppyä. Vanhempamme olivat eronneet, asuimme äitimme …

Isosiskon käsittelyssä osa 2

Aamu. Heräsin kun tyttöystäväni Mia ravisteli minua: ”Herää, helkkari me myöhästytään”. Alkuyö oli mennyt kiihkeän seksin merkeissä. Nyt väsytti, mutta oli kevyt stondiskin. Mia vaan veti vaatteita jo päälle, ja …