Tirkistelijä osa 3

Jäin odottamaan saako Riitta puhuttua Tuulan tulemaan ladolle Eemelin pantavaksi. Eemeli viipyi jonkin aikaa kullinsa pesulla ja palasi ladolle odottamaan tulisiko Tuula. Huomasin Eemelin nousevan pystyyn ja katselevan tien suuntaan tiesin jonkun tulevan äkkiä Eemeli painautui piiloon seinän viereen huomasin tulijan olevan äitini joka tuli latoon. Sanoi Eemelille että nyt loppui sinulta minun tyttöjen paneminen tai isäntä saa tietää tiedät miten sinun sitten käy. Eemeli sanoi ettei hän enää koskaan pane sinun tyttäriä ja siirtyi aivan äidin viereen.

Vetäen äitini itseään vasten suudellen nostaen kädellään mekkoa laittaen kätensä jalkojen väliin koittaen pillua huomasin ettei äidilläni ollut housuja laisinkaan jalassa. Riitta ei ollut päässyt salaa kotiin vaan äitini näki tulon tiesi Riitan saaneen kullia ja luultavasti arvasi panijan Eemeliksi. Äitini vastasi suudelmiin Eemeli riisui vaatteet itseltään ja äidiltäni siirtyen huovalle jossa näkyi märkä läikkä Riitan panemisen jäljiltä.

Äitini kävi selälleen huovalle levittäen jalkansa näin sakean karvoituksen ja valmiiksi vähän auenneet häpyhuulet. Eemeli imaisi nännejä saaden ne sojottamaan pystyssä nousten äitini päälle levitettyjen jalkojen väliin painaen koko kullinsa sisään osuen kerralla oikeaan kohtaan niin kuin vanha tekijä. Äitini liikkui alla vastaten Eemelin työntöihin ja saaden hetken päästä orgasmin huudahtaen kimakasti. Eemeli jatkoi työntöjään liikkuen tiuhaan tahtiin pannen äitini perusteellisesti. Hetken kuluttua Eemeli veti kullinsa äitini pillusta käskien äitini nousta polvilleen työntyen sisään takaa päin sanoen muistatko kun puhkaisin sinulta tässä asennossa immenkalvon. Äitini sanoi ettei unohda koskaan miten kovaan koski tuntui koko pillu halkeavan tyrkätessäsi ison kullisi voimalla sisään kuin ori jolla astutimme tamman jota katsellessani kastui housuni.

Tiesit miten oriin astuminen tekee nuoren naisen kiimaiseksi ja pääset siten panemaan. Johon Eemeli vastasi puhkaisseensa kymmeniä piikasia samalla tavalla pannen pitkillä työnnöillä selkäänsä retkistävää äitiäni juttelun lomassa näin vanhan muistelemisen kiihottavan kumpaakin äitiäni kuitenkin enemmän joka sai orgasmin ulahtaen Eemelin pitäessä tiukkaan kiinni lantiosta painaen äkkiä syvään jääden paikoilleen ruikkien spermat pillun pohjaan vetäen pehmenneen limaisen kullinsa pois naidusta pillusta. Käy se näinkin panomiehelle kun tavoittelee nuorempaa saakin vanhemmalta uusinnan.

Kului kolme päivää kun Eemelin puhkaisi Riitalta piikasen ja pani nuhtelemaan tullutta äitiäni. Huomasin torstaina puolenpäivän jälkeen ollessani yläkerrassa ikkunasta Eemelin hiipivän metsän suojassa kasvimaan laitaan koska tiesi siskojeni tulevan poistamaan rikkaruohoja porkkanapenkeistä. Lähdin ulos ja menin niin ettei Eemeli huomannut lähtöäni. Kiersin kiviraunion suojassa Eemelin taakse josta näin hyvin. Hetken kuluttua Tuula siskoni tuli ulos, kuulin Eemelin viheltävän näin Tuulan kuulleen ja lähtevän kiertämään navetan takaa ettei sisältä huomata. Siirryin mäen kupeessa olevan perunakuopan luokse koska arvelin sen olevan lähistöllä parhaan paikan missä voi olla kenenkään häiritsemättä. Tuulan täytyi olla tietoinen kuka vihelsi samassa huomasin Tuulan tulevan suoraan kuopalle piilouduin katoksessa olevien perunalaatikoiden taakse. Samassa Tuula aukaisi oven ja tuli sisälle nostaen mekkoaan riisuen hävyn kohdalta kosteat pikkuhousunsa jalasta laittaen ne taskuunsa. Eemeli tuli sisään laittaen oven kiinni sanoen Tuulalle jo luulleensa ettet huomannut lappua jonka sujautin taskuusi kaupan eteisessä painautuessani sinua vasten. Tuula sanoi tunteneensa käden taskussaan ja päästyään kaupasta lukeneen lapun.

Eemeli ei aikailut vaan aukaistuaan Tuulan mekon napit riisui päältä ja katseli vähän hämmästyneenä alastonta Tuulaa riisuen vaatteensa nopeasti painautuen Tuulaa vasten kullin ollessa vain vähän koholla. Suudelmien ja hyväilyjen aikana kulli sojotti Tuulan jalkojen välistä kovana ja kiillellen pillusta tulevasta liukasteesta. Eemeli siirtyi laatikon luokse jonka päälle oli laittanut vaatteensa laskeutuen istumaan sille käskien Tuulan levittämään jalkansa ja tulemaan syliinsä istumaan. Näin Tuulan laskevan hieman auenneen punahuulisen häpynsä varovasti kovaa tummaa monen immenkalvon puhkaisutta siitintä vasten ja värähtävän terskan osuessa klitorikseen. Eemeli imi sojottavia nännejä vuorotellen saaden Tuulan ääntämään kiimassaan pitäen tiukkaan Eemeliä kaulasta kiinni. Tuulan laskeutuessa Eemelin syliin vähän arkaillen mutta kiiman lisääntyessä estot hävisivät ja jalat levisivät. Eemelin ohjatessa suurilla kourillaan pakaroista.

Näin Tuulan liikkeistä yrittäessään nostamalla jaloillaan itseään ylemmäksi saada terska osumaan sisään Eemeli ei pitänyt mitään kiirettä tiesi kokemuksesta pitkityksen vain lisäävän kiimaa koska tiesi ison kullinsa tekevän kipeää ensikertalaiselle. Kuulin kylillä jonkun morsiamen mitanneen Eemelin kullin ja sanoneen olevan kaksikymmentäkuusi senttiä pitkä johon yhdyn näkemäni perusteella. Tuula liikkui koko ajan kovemmin Eemelin sylissä liukkauden lisääntyessä. Sitten Eemeli piti Tuulaa pakaroista koholla käskien ottaa kullista kiinni ja laittaa sisälle näin Tuulan ottavan kullin vapisevaan käteensä terskan alapuolelta ja ohjaavan oikeaan kohtaan samassa Eemeli painalsi kourillaan lantiota alaspäin Tuula älähti ison terskan muljahtaessa sisään. Eemeli piti Tuulaa paikoillaan antaen tottua isoon vierailijaan joka kohta puhkaisisi immenkalvon. Eemeli alkoi liikkua pitäen Tuulaa paikoillaan ja äkkiä painaltaen käsillään alaspäin nostaen lantiotaan samalla ylöspäin upotti kookkaan kullinsa kerralla ehtaan pilluun sisälle huudon saattelemana pitäen reuhtovaa Tuulaa paikoillaan.

Tuulan rauhoituttua Eemeli alkoi liikkua hiljalleen näin immenveren värjäävän kullia tiesin tekevän kipeää ulahtelusta päätellen. Liike lisääntyi Tuulan alkaessa tottua isoon vierailijaan kullin pohjatessa Tuulalta pääsi ulahdus. Huomasin Eemelin hengityksen tihenevän ja samassa Eemeli karjaisi painaen kullinsa niin pitkälle kuin pystyi kullin ruiskuttaessa siementä sisään Tuulan nyyhkyttäessä ja pyytäessä vetämään kullin pois pillustaan. Eemeli pysyi pitkään sisällä kunnes veltto kulli luiskahti ulos perusteellisesti pannusta pillusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *