Lääkärissä

Odotushuoneessa ei ole muita. Ovi on raollaan ja huoneesta kuuluu näppäimistön naputusta. Kurkistan varovasti oven raosta. Vaimoni ikäinen nainen kirjoittaa näppäimistöllä nopeasti. ’Sisään vaan rohkeasti!’ hän sanoo. Hän nousee tuolistaan, kurottuu kättelemään ja pyytää istumaan alas. Valkoinen takki istuu vyötäröltä kauniisti, mutta irvistää runsaiden rintojen kohdalta. Päivettyneet sääret näkyvät helman alta.

’Tämähän oli ihan rutiini työterveystarkastus’ hän kysyy. Nyökkään ja hän kysyy onko mitään erityisiä huolenaiheita tai terveydentilaan liittyviä kysymyksiä. ’Ei mitään erityistä’ vastaan ja mietin suurimman huolenaiheen olevan oma ja vaimon tyytyväisyys. Lapsiperheen arkeen ei ole viime aikoina mahtunut erotiikkaa omien tarpeiden mukaisesti. Vilkaisen sormustani ja huomaan naislääkärin nimettömässä leveän rusketusrajan. Onkohan sormus ollut jo kauan poissa? Kyllä minä tuollaisen naisen huolisin. Mietin miltä tuntuisi riisua takki, asiallinen hame ja paita joka peittää hänen runsaat kurvinsa, avata nutturaa paikallaanpitävä solki, uppoutua kiiltävien huulien väliin ja…

’Mitataankos me aluksi ne paineet’ hän kysyy. Pelkään hänen huomanneen ajatukseni, housut alkavat nimittäin tuntua yllättävän tiukilta. Lääkäri pyöräyttää tuolinsa lähemmäs, pyytää riisumaan paidan ja asettaa mansetin kohdalleen. ’Vahvat kädet’ hän tuumaa. Mietin silittääkö hän hauistani ohimennen vai kuvittelenko kaiken. Odotamme laitteen piippauksen vaimenemista. ’Ihan hyvät lukemat ikäisellesi miehelle, vähän ylärajan tuntumassa. Pidäthän jatkossa huolta että paineet pysyvät kurissa, et anna kertyä liikaa.’ Yskähdän ja nyökkään. Pakotus puntissa jatkuu.

Toivon etten joudu nousemaan vielä. Hätäpäissäni alan puhua selkäkivuista. Lääkäri kysyy olenko nostellut painavia taakkoja tai tehnyt voimakasta työntöliikettä lantiolla. ’Enpä juuri viime aikoina’ vastaan. Keksin vaivan etten vaan joutuisi nousemaan tuolista ja saisin lisäaikaa verenkierron palautumiseen. Virheliike. Hän pyytää minua nousemaan, aikoo tutkia rankani liikkeitä tarkemmin. Alistun ja nousen. Hän ei onneksi huomaa mitään, kävelee taakseni, kehottaa ottamaan päällimmäiset housut pois. Yritän vastustella mutta hän sanoo ettei muuten saa liikkuvuutta kartoitetuksi. ’Alushousut saat toki pitää jalassa’. Riisun tottelevaisesti housut, yritän peitellä keilaani ja kumarrun tottelevaisesti. Viileät kädet tunnustelevat alaselkääni, mielikuvitukseni alkaa lentää, täysin väärässä paikassa. ’Katsotaanpas sitten sivusta’ hän sanoo, kävelee sivulleni ja huomaa pinteeni muttei sano onneksi mitään.

Taivuttelen rankaani, kanki on pystyssä edelleen. Hän istuutuu tuoliinsa, rullaa vierelleni ja alkaa tunnustella lannenikamiani, pää on tuskallisen lähellä nivusia. Huulet ovat hieman raollaan. Housuni kohoilevat edelleen. Lääkärini pujottaa kätensä alushousujen alle, vetää ne nilkkoihin. ’Vai tällaisia paineita’ hän sanoo, vetää esinahan sivuun, nuolaisee huuliaan ja ottaa kivikovan kaluni suuhunsa. En voi uskoa tilannetta, mutta en pistä vastaankaan. Sensuellit huulet liukuvat pitkin kankeni vartta. Upotan sormeni hiuksiin, vapautan ne tiukalta nutturalta ja alan liikuttaa päätä toivomassani tahdissa. Naisen käsi liukuu pakaroideni väliin, alkaa liikkua kivesten ja anuksen välillä. Sävähdän kun sormi uppoaa sisääni ’Älä, en välitä noista jutuista’ sanon. Nainen lopettaa imemisen. ’Kumpi meistä olikaan lääkäri?’. Hän aloittaa uudelleen, alkaa hieroa anustani ja jatkaa imemistään runkaten minua välistä toisella kädellään, arvioiden seisokkiani. Hieronta tuntuu yllättävän hyvältä. Yhtäkkiä paineen tunne sisälläni kasvavan, kurkustani pääsee matala murahdus. Takerrun hänen hiuksiinsa, painaudun kasvoihin kiinni ja alan purkautua hänen suuhunsa. Hän yskähtää, vetää kasvonsa pois ja runkkaa minua edelleen. Roiskin spermani hänen kasvoilleen. Valkoinen takki ja sekaisin mennyt tukkakin saavat osansa.

Hän nousee tuolista, ottaa pöydältä nenäliinan ja alkaa siistiä kasvojaan. ’Tuhma poika! Ei sinun vielä pitänyt tulla.’ hän sanoo. Mutisen jotain paineista ja kävelen hänen luokseen. Avaan napit yksitellen ja takki putoaa lattialle. Riisun allaolevan paidan ja astun taaksepäin katsomaan häntä. Nännit painuvat pinkeinä liivien ohutta kangasta vasten. ’Riisu ne’ käsken. Liivit putoavat lattialle. Astun lähemmäs, nostan hameen vyötärölle ja vedän alushousut pois. Yllätyn hieman nähdessäni täydellisen posliinipillun. Alapäässäni alkaa tuntua elonmerkkejä. Hän potkaisee työkengät jalastaan, istuu työpöydän reunalle ja levittää jalkansa. Vaaleanpunaiset poimut kutsuvat minua. Kuljetan sormeani lääkärini kosteaa vakoa pitkin, istun työtuoliin ja alan nuolla häntä hitaasti, tartun pakaroihin ja vedän häntä itseäni kohti. Aistin sisäreisiltä tutun mausteisen hajuveden tuoksun. Hän käy makuulle, hengittää raskaasti, kiljahtaa hieman kun imaisen sisemmät häpyhuulet suuhuni ja alkaa hangata tussuaan naamaani vasten, levittää reisiään enemmän.

Nostan päätäni ja löydän nappulaksi turvonnen klitoriksen. Pyörittelen sitä hellästi huulteni välissä. Nain häntä hitaasti sormellani ja painan kieltä voimakkaammin klitorikselle. Naisen käsi pyyhkäisee vahingossa kynätelineen ja kirjapinon pöydältä. Lantio tärisee hieman ja huuulilta pääsee tukahdutettu voihkaisu. Hän makaa voipuneena pöydällä. Olen taas valmiustilassa. Työnnyn naiseen lupaa kysymättä, tunnen vielä orgasmin jälkikouristelut. Rinnat heiluvat työntöjeni tahdissa. Tilanne on niin kiihottava etten kestä kauaa vaan ammun pussien pohjalla pyörineet lastinrippeet hänen sisäänsä.

Nojaan käsilläni pöytään raskaasti huohottaen. Hän kohottautuu, suutelee minua ja kysyy ’Haetko muksut treeneistä vai siivoatko työhuoneen?’ Tarjoudun hakemaan lapset ja kysyn onko hänellä mitään erityistoiveita seuraavalle yhteiselle vapaahetkelle. Hän hymyilee, sanoo kaipaavansa hyvää hartiahierontaa ja laittaa sormuksen takaisin nimettömäänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *