Kahden naisen kanssa

Oli taas se aika syksystä, kun kaikki kamat mökillä täytyy laittaa talvikuntoon ja niinpä suunnistimme naisystäväni Soilen ja siskonsa Oilin kanssa laiturinnosto talkoisiin. Oilin mies oli sairastunut ja flunssassa, eikä tähän hätään saatu ketään tilalle, no onneksi laituri kyllä nousee kolmisinkin.

Päivä alkoi aikaisin ja olimme mökillä jo hyvissä ajoin puolilta päivin ja naiset halusivat saunoa ensin, kun laituri olisi vielä paikallaan. Korkattiin heti gini pullo.

– Saunotaanko tänään ja nostetaan veneet ja laitetaan paikkoja vähän talvikuntoon, uteli Oili.

– Vai talvikuntoon? Annatteko karvat kasvaa, niin lämmittävät!

– Aina tolla Laurilla on viidakot mielessä! Eiköhän viedä se joskus oikeeseen viidakkoon, vastasi Oili, laski housujaan sen verran, että näytti.

– Katso itse, ei mulla ainakaan ole vielä talviturkkia!

– Oho, sanoi siihen Soilekin , laski omat housunsa ja näytti viidakkoaan.

– Ajattelin, että sä ajaisit meidät vielä ennen joulua puleiksi.

Siskokset esittelivät pillujaan, joista jo valuikin nestettä.

– Tsot tsot, otetaanpas paukkuja ensin ja niin päästiinkin asiaan!

Oili oli riisunut alaosan kokonaan pois, eikä Soilellakaan enää ollut kuin rintsikat.

– Te ootte nopeita hei!

Naiset kävivät kimppuuni ja riisuivat minutkin.

– Hei, se saunan lämmitys!

– Me lämmitetään nyt tää patukka tulikuumaksi meille molemmille!

Soile alkoi herkkutattini imuroinnin ja pian se seisoikin ylväännäköisenä.

– Mihinkäs laitetaan!

– Tänne, tänne, kuului molempien naisten suusta. Valitsin naisystäväni ekana, ettei tulis sanomisia ja työnsin kullini jo märkänä kiiltävään Soileen ,joka oli mennyt pöydän reunaa vasten nojaamaan pylly minuun päin ihana pillu paljaana ja samalla Oili istui pöydällä jalat harallaan ja Soile imi siskoaan ,joka tulikin melkein heti ja kiihdytti rytmiä ja tuli itsekin hokien jotain laiturista ja sitten tuli kyllä multakin.

Aikamme palauduttua olikin sitten saunanlämmityksen aika. Sauna lämpeni nopeasti, mutta niin lämpenivät naisetkin, johtuiko ginistä vai puutteesta vai mistä ,mutta ei aikaakaan, kun Oili vuorostaan tarttui melaani ja aloitti hitaan runkkauksen. Soile oli heti mukana asiassa ja työnsi sormensa perseeseeni ja toisen kätensä Oilin karvattomaan pilluun ja minä taas hiplasin Soilen viidakkoa ,josta lähtikin tuo tuttu happaman sillin haju.

– Mun vuoro, huusi Oili. Pane mua Late, pane kovaa!

Oili meni saunan alalauteelle ja levitti tuon karvattoman ihanuutensa siihen silmieni alle, pakkohan sitä oli nuolla ja siihen kuolata.

– Tule jo!

Niin työnsin kovana jöpöttävän patukkani laakista naisen lämpöiseen pesään ja Soile tarttui samaan aikaan palleihini ja työnsi sormiaan perseeseeni. Asetelma oli kuin suoraan jostain suomiporno videosta. Olipa tunne! Pistin pallit heilumaan ja Soile laski tahtia Oilin ulistessa ja hinkatessa kiinteitä rintojaan. Oili tuli ja tärisi ja Soile käytti tylysti tilaisuutta hyväkseen , otti tulipunaisen heppini omaan luolaansa ja laskinkin satsini sinne kovasti ulisten.

– Olipa katala temppu, valitti Oili ja iski silmää.

– Se onkin mun käytössä oleva patukkani – no, sä saat lainata tänään ja huomenna. Naiset suutelivat toisiaan ja hypättiin löylyyn kaikki.

– Sitten järveen ja Soilen viidakko trimmiin, ilmoitin hetken kuluttua.

Olihan siinä viidakossa taas ajamista, mutta nyt ei kaikkia saanutkaan ajaa, vain huulten päältä kaikki ja häppärien päälle tehtiin sydän. Eipä ollutkaan helppo homma, mutta aika hieno siitä tuli.

Järven vesi olikin jo tosi kylmää, niin kuin marraskuussa pitääkin, eikä siellä oikein uida tarjennutkaan.

– Lauri ei sitten saa mennä uimaan, kailotti Oili.

– Ja miksei, kysyi siskonsa.

– No kun sen mulkusta tulee prinssinakki tuolla jääkylmässä, hekoheko!

Gini alkoi selvästi vaikuttamaan ja korkattiin vielä toinen pullo ja naisten kaikki estot (jos niitä nyt on- kaan) häipyivät.

– Mulla on Soile meille molemmille dildot mukana, jos halutaan lisää!

– Hyvä! Mulle kyllä mieluummin ihan oikeeta munaa, ei mitään feikkiä!

Saunan jälkeen oltiin jo niin kännissä, ettei pihahommista enää oikein tullut mitään. Mä olin kyllä ahkerana ja vein moottoriveneen moottorin talvisäilöön. Se mahtoi olla näky, kun munasillani vapautin ilmalukot ja nostin moottorin syliini.

– Kato Tarzan, huusi Oili ja taputti ja tuli auttamaan kantamisessa.

– Sun mulkkus heiluu ihanasti, kun kannat moottoria!

– Niin heiluu omat tissikin!

Soile istui tuvan nojatuolissa jalat harallaan, vasta- ajettu pillu levällään ja sormet siellä, kun tulin veskistä , Oili puolestaan halusi paistaa makkaroita koko jengille.

– Mä rupesin paistaan tälläsiä feikkejä, kun tuli nälkä!

– No hyvä, ettet oikeeta, sanoin ja hiplasin naisen tissejä.

– Tuu Lauri tänne, mä haluun sua, kuului kiiman ja alkoholin samentama käsky Soilen suusta. Kävin pöydälle makaamaan, Soile aloitti imemällä mua joka paikasta ja varsinkin kullista ja hän olikin melkoinen imuri! Eikä aikaakaan, kun nuppini taas ponnahti iloisesti pystyyn.

– Toi se jaksaa tuottaa meille naisille nautintoa ,totesi naikkonen runkatessaan mulkkuani ja nyt haluun sitä enemmän kuin koskaan!

Soile survoi kyrpäni kosteaan ja limaiseen pilluunsa ja aloitti ratsastuksen, samaan aikaan oli makkarat paistettu ja Oili kiivennyt suulleni ja levittänyt tulikuuman pesänsä koko komeudessaan eteeni nuoltavaksi. Naiset hiplasivat toistensa tissejä ja minä hiplasin Oilin perää. Vauhti kiihtyi, Soile alkoi uikuttamaan ensin hiljaa sitten ääni muuttui kehräämiseksi ja lopulta melkein huutamiseksi, nainen oli tuloillaan ja alkoi täristä mumisi jotain kummallista ja laukesi ja lysähti vatsalleni. Ja sisko oli nyt skarppina ja työnsi Soilen pois pukilta hypäten itse jo melkein violettisen kyrpäni päälle ja aloitti kunnon rodeon. Montaa työntöä ei tarvittu, kun ’hevonen’ kesyyntyi ja sylki siemenensä kuumaan läpimärkään Oiliin.

Olimme ihan puhki ja eikun makkaraa syömään.

– Kyllä aito käyrä on paljon parempaa, sanoi Soilekin ja pussasi mulkkuani.

Ilta oli jo tullut, melkein yö ja Soile halusi kuitenkin kokeilla Oilin uutta kaalimatoa.

– Eee- ethän Late loukkaannu, jos vähän koklaan tota uutta.

– En tietenkään!

Niin nainen meni punkkaan ,levitti ketaransa levälleen ja antoi kaalimadon tehdä töitä. Katsoin vähän aikaa ja menin ulos röökille Oilin seuraksi.

– Missäs Soile?

– Siellä se leikkii sun kaalimadolla.

– Ai sillä uudella, vai?

– En minä tiedä, mato mikä mato!

– Se muuten onkin aika aidontuntuinen, ei ihme että on suosittu!

Oili meni vielä löylyyn ja menin perässä, saunassa olikin mukavan leppoisat jälkilöylyt ja juteltiin niitä näitä.

– Mä käyn kurkkaan Soilea, ilmoitti siskonsa ja lähti, tuli kohta nauraen takaisin. Se nukkui jalat levällään kaalimato pillussa ja suu auki ja kädet tisseillä. Mä peitin sen ja jätin kaalimadon pilluunsa, et älä ihmettele aamulla.

– Ok, naurahdin.

– Mutta nyt mä haluun oikein kunnolla kyrpää, molempiin reikiin. Nainen oli varustautunut sillä toisella dildolla, joka näyttikin aika isolta. Mulla on tää black Pete mukana!

Oili otti mua kädestä ja menimme siihen toiseen mökissä olevaan huoneeseen ja kaatoi mut punkkaan ja jutteli mulkulleni:

– Nyt saatkin tämmöistä vanhaa irstasta tätiä, toivottavasti vielä jaksat!

Oilin suu hakeutui mulkulleni ja nainen aloitti elvytystoimet hitaasti , mutta varmasti. Vähitellen kyrpäni virkistyi ja osoitti kiinnostuksen merkkejä. Oili kovensi imua ja hiplaili jo melkein tyhjiä pussejani ja yhtäkkiä nainen oli päälläni. Tartuin pieniin, kiinteisiin rintoihin, pyörittelin ja leikin niillä, kunnes ne löysivät naimisen tahdin ja pyörivät samaan tempoon naisen lantion kanssa. Työnsin dildon Oilin avustuksella hänen perseeseensä ja siitäkös nainen villiintyi. Hän alkoi ulista hiljaa ja suusta tuli valkoista vaahtoa, vittu tuntui aivan litimärältä ja nainen saavutti orgasminsa mongertaen jotain munkkilatinaa ja lysähtäen päälleni, samalla kun keppini sylki tulta johonkin pillun syövereihin. Makasimme pitkään ihan paikallamme ja sain ihanan pitkän ja kiihkeän suudelman palkaksi ja sitten pesemään paikat.

– Rasvaanko mulkkus?

– Rasvaa vaan!

Oili levitti hyvälle tuoksuvaa voidetta keppiini ja palleihin sekä perseeseenkin.

– Kaikki pitää voidella.

Mennäänkö koisiin, huomenna pitää nostaa se laiturikin.

Aamulla olikin päänsärky vallannut koko porukan, jostain ihmeen syystä- eikä ylösnousu huvittanut ollenkaan. Oili tuli aamulla viereemme ja kysyi muka tietämättömänä siskoltaan, että onko se nähnyt hänen kaalimatoaan?

Vähän ajan päästä sisko vastasi ja sanoi:

– Katsotaanpas pilluuni!

Siellähän se kaalimato iloisesti kurkisteli Soilen huulten välissä.

– Ilmankos näin niin irstaita unia, sanoi Soile, kiskaisi kaalimadon pois ja sanoi:

– Nyt kyllä aamupano tekis gutaa!

Nainen tarttui määrätietoisesti kulliini ja sanoi:

– Sun hugi olla päällä.

Eipä siinä mikään auttanut, naiset runkkasivat yhdessä munani juhlakuntoon ja samoin Soilen pillun, joka kyllä olikin jo valmiiksi kostea tuon kaalimadon jäljiltä.

– Nyt Late, räjäytä mut!

Oili siirtyi videoimaan panoamme ja sehän kestikin aikansa, ennen kuin aamujäykästä ja kusta täynnä olevasta melastani tuli mitään ulos. Soilen huudotkin saatiin videolle ja hyvä niin.

Jotenkin laiturin purkamisen aloitus tuntui vastenmieliseltä, mutta pakkohan se kai oli. Laituri saatiin viimein purettua ja käytiin vielä saunassa ja sitten mökki talviteloille ja pois. Ihan kiva viikonvaihde!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *