Kiihkeän kaunis iltapäivä

Istuin koulun käytävällä. Viimeinen tuntini oli juuri alkamassa. Olin hyvin alakuloinen. Katselin käytävässä suutelevia pariskuntia ja mietin miksei minua halua kukaan.
Kello soi, tunti alkoi. Istuin paikalleni, kun matematiikan opettajamme käveli sisään ja alkoi opettaa. Luokka esitti kuuntelevansa, mutta todellisuudessa kaikki olivat keskittyneet johonkin muuhun. Nojasin päätäni käsieni varaan. Kaksi pulpettia minusta vasemmalle istui Ali. Poika jonka vanhemmat olivat Pakistanista. Hän hymyili minulle tuota onnellista, hieman ärsyttävää hymyään. Käännyin poispäin ja siirsin huomioni vieressä istuvaan ystävääni Rosaan.

Kuiskailimme Rosan kanssa niitä normaaleita 15 kesäisten tyttöjen asioita. Yhtäkkiä Rosa sanoi käyvänsä vessassa. Hän keikkui ovesta ulos heilutellen vaaleita kiharia hiuksiaan.
Rosa oli perus poikamagneetti. Hänen ruskeat silmänsä kutsuivat jokaista kiinnittämään katseensa niihin ja hänen upeaan kroppaansa. Silmistä alaspäin olivat pulleat huulet, siro kaula, täyteläiset C-kupin rinnat ja pitkät sääret.
Ajatukseni keskeytti pieni ruttuinen paperimytty joka iskeytyi päähäni. Avasin mytyn yrittäessäni katsella kuka sen oli heittänyt, mutta kaikki olivat normaalisti. Lapussa luki : ” Tule koulun jälkeen kirjaston eteen”. Tekstin viereen oli piirretty sydän. Sydämeni pamppaili. Tarkoittiko tämä että joku oli kiinnostunut minusta? Voisiko se olla Miika, tuo upea lihaksikas lentopallojoukkueen kapteeni, tai Jere jonka suklaasilmillä saisi tytön kun tytön. Aloin laskea minuutteja tunnin päättymiseen.
Kun kello viimein soi tunnin päättymiseksi, juoksin nopeasti kotiin. Vaihdoin vaatteet hieman seksikkäämpiin. Puin pinkin topin, joka korosti rintojani, ja tummansiniset farkut. Kävin vielä kohentamassa meikkiä vessassa ja lähdin kirjastolle.
Kun lopulta olin kirjastolla, siellä ei ollut ketään. Olin pettynyt, kunnes kuulin takaani askelia. Yllätyin. Siellä ei ollut Miika tai Jere. Siellä oli Ali.

Ali katsoi minua ja hymyili hellästi. Tunsin oudon tunteen vatsassani. Ali käveli minua kohti ja kysyi: ”Olisitko arvannu että mä olen täällä?” Katsoin häntä ja sanoin : ”En, mitä sä musta haluat?” Ali naurahti ja sanoi: ”Tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta mä….” ”Mitä?”, Keskeytin törkeästi. ”Mä rakastan sua”, Ali totesi.

Sisälläni muljahti lämmin aalto, joka laittoi vatsani perhoset lentämään. En ollut ajatellut Alin olevan kiinnostunut minusta. Luulin että hän halusi ystävystyä mutta hän rakasti minua.
Ennen kuin huomasinkaan, vuodatin ilon kyyneleitä. Ali oli oikeasti tosi söpö, mutta koulumme rasistiset pellet olivat saaneet kaikki vihaamaan häntä. Otin muutaman juoksuaskeleen ja ryntäsin halaamaan Alia. Ali rutisti minua lujaa. Yhtäkkiä hän työnsi minut kevyesti kauemmas ja kysyi: ” Haluaisitko tulla käymään meillä?” Nyökkäsin kevyesti, ja niin me menimme.
Alin perhe asui kirjaston läheisessä kerrostalossa. Asunnossa tuoksui hyvältä. Ali tarttui käteeni ja kävelytti minut huoneeseensa. Seinillä oli Nightwishin julisteita ja lattiaa koristi itämainen matto. Istuin Alin sängylle ja hän istui viereeni. Istuimme hiljaa ja Ali silitteli hiuksiani. ”Oletko koskaan suudellut ketään?”, hän kysyi. Vastasin punastuen etten ollut. ”Sitten tämä on sinun ensisuudelmasi.” , Ali sanoi ja suuteli minua hellästi. Vastasin suudelmaan onnellisena. Jatkoimme suutelemista. Aloin kiihottumaan ja hengitykseni tiheni. Ali ilmeisesti huomasi sen ja laittoi kätensä reidelleni. Laskin käteni hänen niskansa taakse ja vedin häntä lähemmäs. Hän tuoksui hyvälle.

Vedin itseni Alin syliin ja tunsin jotain kovaa takapuoltani vasten. Hieraisin itseäni uudelleen tuohon samaan kohtaan ja tunsin kuinka kova kohta laajeni. Lopetin suutelemisen. Ali katsoi minua raukeana ja onnellisena. Tartuin hänen käteensä ja vein sen rinnoilleni. ”Oletko koskaan tehnyt sitä?”, kysyin Alilta. Nyt oli Alin vuoro alkaa punertaa. Hän nyökkäsi ja sanoi ” Olen, mutta onko tää sun eka kerta?”. En vastannut vaan vetäisin toppini pään yli pois. Päälläni oli vaaleanpunaiset rintsikat joita koristi pitsi. Nousin seisomaan ja vetäisin Alinkin ylös. Aloin vetää Alin housuja alemmas, ja säikähdin hieman kun näin mitä siellä odotti. Mustien boxereiden läpi pullotti iso kalu. Olin nähnyt pornovideoista miten otetaan suihin. Sen tiedon kanssa vetäisin boxerit alas ja näin vaalean rusehtavan välineen. Aloin runkkaamaan tuota uutta ilmestystä ja mietin pitäisikö minun laittaa se suuhuni. ”Hei haluutsä et mä imen tota sun…”, kysyin. ”Jos sä haluat”, Ali vastasi. Otin kalun suuhuni ja yritin imeä sitä mahdollisimman taitavasti. Ali ähisi ja pyysi minua jatkamaan. Runkkasin ja imin vuorotellen. Yhtäkkiä Ali vetäisi minut ylös ja sanoi tulevansa ellen lopettaisi.

Ali katsoi minua päästä varpaisiin. Häpeilin pyöreätä vatsaani ja pieniä rintojani, jotka olivat yhä rintsikoitten kahlitsemat. Ali kietoi kädet ympärilleni ja avasi hakaset. ”Ootsä varmasti valmis tähän?”, hän kysyi. ”Emmätiiä ku sä et kumminkaa halua mua ku mä oon tämmönen lihava.”, sanoin. Ali suuteli minua ja sanoi ”Älä hauku ittees, sä oot kaunein tyttö kenet mä tiiän.” Se oli ratkaiseva lause. Ali otti rintaliivit ja heitti ne lattialle. Otin farkkuni pois ja heitin ne nurkkaan. Päälläni olivat enää mustat pitsistringit, jotka olivat jo aika kosteat. Otin Alin paidan pois ja heitin sen nurkkaan. Hän kaatoi minut hellästi sängylle ja veti stringit pois paljastaen tumman luomupuskan. Ali levitti jalkani ja laskeutui päälleni ja suuteli minua. ”Olethan sä mulle hellä?”, kuiskasin. Poika hymyili ja katsoi minua. ”Mä en ikinä vois satuttaa sua. Älä pelkää”.
Suljin silmäni ja tunsin, kuinka lämmin vehje etsi tietä paratiisiini. Säikähdin hieman, kun Ali otti ja työnsi sen hellästi sisälle pohjaa myöten. Inahdin himokkaasti. Ali alkoi liikuttaa itseään päälläni. Tunsin teinipojan munan sisälläni, ja se sattui. Lopulta kipu hellitti ja nautin joka työnnöllä enemmän.
Yhtäkkiä Ali nousi pois, istui sängyn laidalle ja sanoi ”Tuu mun päälle. Nyt.”. Nousin ja istuin munan päälle. Kasvoni olivat Alin kasvoja vasten. Liikuin ylös ja alas suhteellisen kepeästi omien liukasteideni avulla. Nojasin Alin jalkoihin käsilläni ja suljin silmäni. Tunsin, kuinka pehmeät kädet liukuivat vartalollani, aivan kuin tutkien joka kuopan ja sopukan. Tummat hiukseni liehuivat kun ratsastin tuon ihanan henkilön munan päällä. Yhtäkkiä Ali alkoi hytkymään mukana. Jotain lämmintä purkautui sisälleni. Onneksi olin syönyt e-pillereitä.
Veltostunut kalu liukui sisältäni. Menin vaistomaisesti kyykkyyn ja aloin puhdistamaan munaa mahloista. Sain vehkeen jälleen käyttökuntoon ja sanoin Alille : ”Noni, nyt sitte takaapäin”. Nojauduin seinää vasten ja tunsin kuinka Ali asetti veitikkansa oikealle kohdalle, tarttui lantiooni ja aloitti kiihkeän nussimisen. Rakastin sitä. Ali siirsi kätensä rinnoilleni ja alkoi puristella niitä samalla kun hoiti hommiaan takaapäin. Tunsin kuinka orgasmi alkoi tulla. Kehoni kouristeli tuon upean vehkeen ympärillä. Aloin huutaa onnesta ja ajattelin tehdä Alinkin menosta hauskempaa. ”Aah.. Just noin…Kovempaa..Pane mua..”, huohotin, ja se tuntui lisäävän hänen energiaansa. Hän halusi näyttää tälle pikkupillulle, kuka oikein on se kammion herra. ”Sä oot kyl tosi tiukka”, Ali huohotti. ”Onks se hyvä vai paha?”, inahtelin. ”Se on kuule kaikista paras”, Ali sanoi ja alkoi kiihdyttää tahtia. Tunsin pehmeiden kivesten läiskähtelevän peppuani vasten. Niiden aiheuttama ääni kiihotti minua entisestään. Tunsin rakkaani kiihdyttävän tahtia ja kuulin hänen sanovan ”Noni senki pikkulutka, otatko kaikki sisälle?”. En kerennyt edes vastaamaan kun tunsin Alin laukeavan sisälleni.
Istahdimme molemmat huohottaen sängylle. Ali suuteli minua uudelleen ja kysyi mitä haluaisin tehdä seuraavaksi. Kerroin haluavani pestä itseni. Menimme yhdessä suihkuun. Olin onnellisempi kuin koskaan ennen. En olisi vielä aamulla uskonut että tämä kaikki voisi tapahtua näin nopeasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *