Setämiesten panopuuna

Olen tämän kesän abityttö ja olen haaveillut vuosia itseäni reilusti vanhemmasta miehestä. Olen haaveillut myös kahdesta miehestä joten päätin toteuttaa molemmat fantasiani kerralla täytettyäni äskettäin 18 vuotta.

Olen pitkä ja hoikka brunette. Ainakin iskuyrityksistä päätellen olen kaunis ja tykkään pukeutua minihameisiin ja tiukkoihin toppeihin 😉

Tiesin että kärsisin asiasta morkkiksen koska seurustelen onnellisesti ikäiseni pojan kanssa. Joka tapauksessa laitoin ilmoituksen nettiin jossa hain kahta vanhaa herrasmiestä. Arvatenkin vastauksia tuli paljon, useissa tarjottiin rahaakin. Lupasin, että 2 miestä saa panna mua koko yön jos jaksavat

Eniten kiinnosti Mikon ja Karin (nimet muutettu) hauska vastaus, jossa minua pyydettiin yöksi Mikon mökille lähelle Helsinkiä.

Sitten eräänä lauantaina miehet hakivat minut maasturillaan Pasilan juna-asemalta. Kari oli vähän yli 50:n ja Mikko häntä noin kymmenen vuotta nuorempi. Molemmat olisivat suht hyvin säilyneitä vaikka vatsaakin oli etenkin Karilla.

Matka mökille meni rattoisasti jutellen. Perillä kävimme ajamassa moottorikelkalla. Se oli hauskaa.

Sen jälkeen miehet lämmittivät saunan. Pilluni oli märkä jo aamusta saakka ja ajatus siitä että pian minua pantaisiin sai melkein sekaisin.

Saunan pukuhuoneessa huomasin että Karin muna seisoo komeasti. Se oli paljon isompi kuin poikaystävälläni. Istui lauteilla miesten välissä. He alkoivat kouria minua rinnoista ja Mikko antoi kielisuudelman. Kari laittoi käden munallensa ja pian aloin runkata molempien munia. Sitten Mikko siirtyi jalkoväliini ja alkoi nuolla hitaasti pilluani. Sain melkein heti orkun.

Sitten Kari käänsi minut selin ja alkoi porautua sisääni. Samalla otin suihin Mikon paksua munaa. Sulla on ihanan tiukka vittu… Nyt annetaan teinille mulkkua, huokaili Kari ja läimäytti välillä lupaa pakaroilleni. Hän ei kestänyt kauaa ja pian tunsin kun sperma roiskuaa sisälleni.

Nyt Mikkokin halusi panna joten se kantoi mut pukuhuoneen sängylle. Hän nosti jalat olkapäillensä ja painoi hitaasti ison munan sisälleni. – Varovasti, paikat repee, pyysin mutta hän ei kiimaltaan hillitsemään itseään, vaan tuli lujaa sisälle.

Vanha sänky natisi, kun sain noin vartin ajan munaa oikein kunnolla. Samalla Kari hyväli mun niskaa ja hieroi kovia nännejäni. Mikko oli aika kovakourainen ja saadessaan orkun se puristi lujaa olkapäitäni. Sain itsekin ison orkun.

Menin aktin jälkeen suihkuun. Spermainen pilluni oli arka ja olo todella kiimainen. Puin päälleni mustat stay upit eikä aikaakaan kun Kari oli uudelleen kimpussani. Pussailimme ja olo oli jotenkin epätodellinen kun se oli mun faijaa 10 vuotta vanhempi.

Sitten Karilla alkoi seistä ja se kantoi mut ulkokautta mökin parisänkyyn. Menin nelinkontin sängylle ja Kari alkoi hyväillä mun pepunreikää. Sitten se nuoli mun peppua ja aavistin mitä hänellä oli mielessä. Mun peppukokemukset oli tasan yksi kerta ja silloin mua pantiin aika pienellä munalla.

Kari rasvasi mun reiän komensi ratsastamaan päällensä. Se sattui aluksi, mutta sitte kun iso ja paksu muna oli kokonaan perseessäni, aloin nopeuttaa tahtia. Hieron samalla Karin karvaista rintaa, oli todella huoramainen oli.

Kari puristi mun pakaroita ja tunsin pian sen kuuman sperman valuvan sisälläni. Aktin jälkeen Mikko levitti mun peppureikää ammolleen kuin pornofilmeissä. – Kyllä se sulkeutuu ensi viikolla, hän naureskeli.

Sitten Mikko tuli mun päälle ja alkoi nussia pillua isolla melallaan. Oli siinä tämmöinen teinityttö tiukille – en ehkä koskaan saa lujempaa naintia. Huusin lujaa, tuntui niin hyvältä että aloin niiskuttamaan 😉

Vietimme kivan illan, otimme viiniä jne. Sain vielä yöllä munaa molemmilta, mutta peppua en enää antanut. Seuraavana aamuna Mikko pani mua mökin pöydällä ja otin samalla suihin Karilta. Lopulta olin aivan spermassa, sitä valui suustani ja stay upeillani. Olin aivan kuitti ja niin oli miehetkin.

Vielä kotimatkalla Mikko käski ottaa suihin takapenkillä. Spermaa suussani, molemmat reiät hellänä hyppäsin pois kyydistä Helsingin keskustassa. Kävely tuotti tuskia pari päivää.

Kävin seuraavalla viikolla testeissä ja tulos oli negatiivinen.

Tää kokemus sai mut avautumaan seksuaalisesti. Olen sittemmin hommannut vakipanoksi 37-vuotiaan komean miehen. Se panee mua isolla munallaan silloin kun haluan, ja mukana on joskus eräs toinen ikäiseni tyttö. Hänkin on nuollu mua ja olen huomannut pitäväni myös tyttöseksistä.

Seksifantasiat.net

Samantapaisia kiihottavia tarinoita

  • Ihana nuori tyttö Toimin keittiöpäällikkönä ja omistajana keskikokoisessa työpaikkaruokalassa, meitä on työssä kaikkiaan 7 työntekijää ja työpäivät ovat erilaisia ja pitkiäkin joskus. Meillä on säännöllisesti nuoria poikia ja tyttöjä työharjoittelussa 2-4 viikkoa kerrallaan. Maanantaina oli aloittanut ammattikoulussa ensimmäistä vuottaan oleva Hanna 4 viikon jaksolleen. Hän tuli maanantaina aamulla kahdeksalta väsyneenä ja töihin tarttuminen oli nihkeää. Seurasin päivän hänen touhuaan ja työkaverit […] Posted in Nuoret tytöt
  • Janita saa vierasta kullia osa 2 Sain kokea viikonlopussa, mille maistuu hyvä ruoka ja viini sekoitettuna kahteen upeaan gentlemanniin omaa miestä unohtamatta. Sain kokea periaatteessa kolme seksuaalisuuden elementtiä viikonlopun aikana. Aikataulu muuttui hivenen ja pääsimme mökille jo perjantaina. Kyseinen mökki oli tyyliä business, porealtaineen ja hierovine tuoleineen. Tuollaisessa viihtyy hienosti viikonlopun ja ylikin, mutta pakko tähän todeta, että tykkään kyllä valtavasti "kolmen koon" mökeistäkin. Siis […] Posted in Vieraissa
  • Sanna-lutkan seikkailut osa 2 Sanna on jo ehtinyt hiukan kummastella pitkähköä (olosuhteisiin nähden) hiljaisuutta, kun sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta outo ja samalla viettelevä ilmoitusluontoinen asia ilmestyy sulostuttamaan hänen sähköpostiaan: ”Ilmoita heti jos sulle ei sovi. Jos ensi viikonloppu on auki, sulle on taas töitä. Tällä kertaa laitat yllesi vain sen pitkän takin, et muuta. Kengät saat tietty laittaa. ; ) Hiukset palmikolle tai kireälle poninhännälle, ja panta kaulaan. Laittaudut taas […] Posted in Sekalaiset
  • Isän painajainen Kiinteistönvälittäjä Virtanen puuhaili aamulla keittiössä, aamukahvi oli jo melkein juotu eikä lehdessä ollut paljon mitään mielenkiintoista. Hän oli keski-ikäinen mies ja asui kaksin 18-vuotiaan tyttärensä Anniinan, isälleen lempinimellä Ninni, kanssa omilla rahoilla rakennetussa omakotitalossa. Virtasen vaimo oli kuollut pari vuotta sitten onnettomuudessa, minkä jälkeen hän oli surrut syvästi ja hukuttautunut töihin. Hän katseli lehtensä äärestä kuinka kauniiksi ja varsin paljon […] Posted in Nuoret tytöt
  • Tuhma lastenvahti "Vau mikä pakkaus", tuumin, kun näin hänet ovellani. Hän oli 19-vuotias abityttö, jonka kanssa olin sopinut haastattelun lauantai-iltapäiväksi. Hänellä oli pitkät tummat hiukset ja täydellinen tiimalasivartalo. Hänen täydellisen kiinteät pyöreät rintansa loistivat houkuttelevasti hänen puseronsa kauluksesta. Katsoin häntä syvälle sinisiin silmiin ja avasin herrasmiehenä oven ja pyysin sisälle. Tietenkin halusin nähdä hänen tiukan takapuolensa. Näytin hänelle työhuoneeni ja tarjosin […] Posted in Nuoret tytöt
  • Emma saa montaa kyrpää miestenvessassa Se oli tavallinen perjantai, mutta Emmasta ei tuntunut lainkaan tavalliselta. Hän oli aamusta asti tuntenut olonsa levottomaksi. Kun hän istui työpöytänsä ääressä näpyttelemässä tietokonetta ja vastailemassa puhelimeen, yksi asia pyöri jatkuvasti hänen mielessään; seksi ja kaikki siihen liittyvä. Kaikki tutut miehet työpaikalla näyttivät tänään erilaisilta. Emma kuvitteli itsensä rivoihin puuhiin heidän kanssaan ja hän tunsi miten pienet hipsterit hameen alla kostuivat. Aika tuntui […] Posted in Ryhmäseksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *