Koko koulun pikkuhuora

Hän oli koulun pikkuhuora. Monen kokeilema ja koulupojalle käypäseksi koettu. Ikäkään ei ollut rasitteena kun panijoiden ikähaitari oli jossain 15-17 vuoden välillä ja huoran ikä oli minun häntä pannessa 15 v. itse ollessani 16 v. ja rippikoulun käynnyt.

Aika oli sitä aikaa, kun vielä oli olemassa kansa-. yhteis- ja oppikoulut sun muut lyseot, peruskouluista ei ollut hajuakaan. Itse taisin olla silloin yhteiskoulun viidennellä. Kavereiden kanssa olimme kuulleet jo edellisvuonna alemman luokan antavasta herkusta. Oikein näppärän näköinen hempukanalku olikin. Meitä oli kolme halukasta jannua painamaan tyttö nurmikolle. Munat kovina kiertelimme neitiä ja suunnittelimme vaikka mitä saadaksemme hänet koukkuun, yhteiseksi saaliiksemme. Syksy oli jo pitkällä ja kylmä painoi päälle. Luonnossa saattoi jo olla hankalaakin laskea housujaan alas, ja saattoi tyttökin pelätä kylmäntautien iskevän aarteeseensa. Mutta eipä me välitetty kun syksyn perinteinen ulkoilupäivä, tai mikä luontoretkipäivä se nyt olikin, järjestettiin aivan lokakuun alussa. Lähes kaikki siihen osallituivat, niin maikat kun oppilaat. Me kaverukset kävimme kuumina.

Retken teemana oli syksy ja sen ilme, sekä vielä elinvoimaiset kasvit. Eli siis sai syödä löytämänsä puolukat ja vihkoon merkitä hyvät suppilovahveropaikat, -jos niitä nyt löysi. Oli päivä aikaa kohtalaisen suuressa metsässä johon mukavasti levittäytyen suurikin joukko ihmisiä katosi näkymättömiin. Nyt oli meille kolmelle koittanut otollinen hetki ja niin lähdimme ujuttautumaan alemman luokan reviirille. Siellä hän oli, tämä himojemme kohde, joka jotain tonki perä pystyssä parin luokkakaverinsa kanssa . Tyttöjä nämäkin ja kuulema antavaa sorttia hekin, mutta ei niin hehkeitä kuin tämä meidän haarojamme mukavasti kutkuttava poninhäntä. Siinä pyöri yksi poika samalta luokalta ja oli ilmeisen kiinnostunut myös tästä meidän kohteestamme. Me menimme pokkana vaan joukkoon ja aloimme seurustelun. Saimme tytöt naureskelemaan ja kikattamaan jutuillamme ja vaivihkaa hiukan kosketimme tyttöjä mutta päämielenkiintomme oli kuitenkin tässä antavassa mimmissä. Se sälli, eli se tyttöjen luokkatoveri oli nyrpeän näköinen ja jotain urputusta hänen huulilta kuului. Motkotti ja kyseli, että eikö meidän pitäisi olla muualla oman luokan tehtävissä. Kerroimme hänelle, että meillä on vapaammmat tehtävät, olemmehan viimeisellä luokalla ennen siirtymistä lukioon ja se jurppi jätkää. Luulen, että Eki vetäisi sitä jannua nenään yhden kiven takana, sillä sieltä kuului aivan pieni lätsähdys ja voihkaisu, ja sitä kilpakosijaa ei sinä päivänä enää näkynyt eivätkä tytöt huomanneet mitään.

Olimme puheinemme saanet tämän himopakkauksen aika suotuisaksi. Ne muut tyttäret olivat yksi toisensa jälkeen kadonneet näkyvistä ja tämä pikkuhuora jäänyt meidän kanssa. Niinkuin kerroin jo aiemmin, niin hän oli ehdottoman näppärän näköinen. Kasvot olivat klassisen kauniit, niin voisi sanoa. Nenä aavistuksen verran kyömy ja silmät loistivat vihreyttä. Tukka oli pitkällä punertavalla poninhännällä ja nenänpielissä muutama pisama. Suoraryhtinen ja ujostelemattomasti olivat rinnat pystyssä kireässä jumpperissa. Olin huomannut, että samanikäiset tytöt jotenkin ujostelivat kehittymistään ja yrittivät piiloitella löysien paitojen alla rintojaan. Tämä tyttö ei ujostellut. Rinnat olivat pystyt ja jämäkän näköiset. Niitä on kokeiltava. Jumpperin lisäksi hänellä oli pitkät, vaaleahkot housut jotka kiristivät mukavan näköisesti takamuksesta ja aavistuksen painuivat myös edestä pillurakoon. Niin ainakin kuvittelimme ja olimme myös näkevinämme. Kukin vuorollamme koskettelimme ja hipaisimme häntä aivan kuin huomaamatta. Munat seisoivat ja sykkivät. Niitä sai vaivihkaa asetella parempaan asentoon. Puheemme muuttuivat aavistuksen verran rohkeammiksi ja tytöllä vastaukset samoin. Välillä oli tietenkin vilkaistava sivummalle ja ympärille, ettei vaan kukaan päässyt yllättämään ja sekoittamaan meidän piiritystämme. Tyttö kehui olleensa kesällä kesätöissä erään rakennustyömaan työmaaruokalassa. Siellä kahvia keitellessä ja sitä myydessä oli saanut kuunnella vaikka mitä ja hän ei kuulema pienistä tuhmista jutuista pahastu. Rakennuksella oli ollut kivoja poikia töissä ja heidän kanssaan oli mukava olla. Mitähän kaikkea tuo mimmi kaikella mukavalla oikein tarkoitti kun noin meille juttujaan kertoi? Olikohan sitä timpurit ja rakennusmestarit panneet? Näin ajattelimme, mutta mitä se, kohta olisimme me kolme pukilla.

Olimme kulkeutuneet metsässä olevan hiekkakuopan äärelle, joka oli meille annettu eräänlaiseksi rajaksi, jota kauemmaksi emme saisi mennä. Kuoppa oli jo hylätty, mutta jotain romua ja työmaakoppi siellä pohjalla oli. Yhteisestä päätöksestämme liu’uimme alas hiekkarinnettä, ja ihan vaan siksi, että se oli hauskaa. Menimme kopin nurkalle ja siitä ympäri koko höskän. Kopissa oli lasiton ikkuna ja toisella seinällä toimiva ovi. Sen avattuamme aukesi eteemme jumalaton sotku ja tyhjien viinapullojen meri. Vanhoja pornolehtiä, Kalleja, Rattoja, Jalluja ja Cocktaileja sikin sokin. Yhdellä seinällä oli laveri, varmaan entisen työnjohtajan makoilua varten rakennettu. Pieni pöytä toisella seinustalla ikkunan edessä ja penkki. Menimme sisään ja katselimme vallitsevaa sekamelskaa. Menin laverille ja siirsin muovia joka siinä oli, ja hämmästykseksi huomasin puisen laverin olevan puhdas kaikesta saastasta. Heitin muovin nurkkaan ja istuin laverille. Tyttö pyyhki penkin lehdistä puhtaaksi ja istui sille. Muut kaksi kamua potkivat pulloja sivuun ja istuivat, toinen penkille ja toinen laverille viereeni. Tyttö selaili ja katseli toisen kaverin kanssa Kallea ja me tutkimme jotain Rattoa siinä laverin reunalla. Alkoi tuntumaan siltä, että kaverilla siinä penkillä oli hommat menossa oikeaan suuntaan ja tyttö oli täysillä mukana. Vaihdoimme paikkaa ja kaveri tuli tytön kanssa laverille ja me penkille. Siinä istumme ja vilkuilimme virnistäen toisillemme kun yksi meistä tutki tytön rintoja ja nuoli korvallista. Ähki hieman ja oli uppoutunut täysin valloitukseensa. Tytöllä oli silmät kiinni hänen hipelöidessä kaverin selkää. Me kaksi istuimme silmät suurina ja seurasimme parin keskinäistä touhuilua. Pakko ajoi meidät työntämään kädet housuihin puristelemaan kulleja. Hitaasti vedellen ja runkaten katselimme kahden touhuja laverilla. Kaveri otti jumpperin helmasta kiinni ja veti sitä tytön pään yli pois. Tyttö oli kädet pystyssä ja jumpperi peitti koko pään kainaloiden ollessa jo paljaana ja näyttäen ne harvat vaaleat karvat jotka siellä olivat. Tyttö otti kaverin kullin käsittelyyn siitä vaan housujen päältä puristellen. Vilkaisi meihin ja hymyili. Vilkaisi myös käsien liikettä housuissamme ja hymyili vielä leveämmin. Kaveri availi housujaan ja sitten tytön nappeja. Hetkessä kummankin käsi oli toistensa housuissa ja tutkimusmatka siellä alkoi. Tyttö nousi seisomaan ja pudotti khakihousunsa ja alushousunsa lattialle ollen hetkessä täysin alastomana kaverin nenän edessä ja näyttäen meille selkänsä, perseensä, koko kauniin vartalonsa takaa päin. Hän työnsi kaverin selälleen laverille ja kumartui vetämään kaverin housuja pois. Se näky mikä avautui tytön persepuolelta oli sitä mitä olin halunnut aina nähdäkin. Siinä nytkyttäessä kaverin housuja alemmaksi ja pois, me kaksi penkillä olevaa saimme silmät tapilla katsella kannikoiden väliä ja sieltä alapuolelta vilkkuvaa pillua. Sen huulia ja hentoista, vaaleaa karvoitusta, vaalenpunaista kissakieltä joka vilkkui häpyhuulten välistä. En enää ollut järjissäni vaan runkkasin ja runkkasin niin, että se saamarin lasti lensi kalsareihini. Harmitti, mutta muna seisoi ylväänä edelleen ja ei ollut horjumisesta tietoakaan. Laskin housuni nilkkoihin ja jatkoin hiljasta runkkaamista. Kullinpää kiilteli ja sen reijästä tirahti ajoittain tippa spermaa. Niitä loppuja. Vieressäni kaverilla oli sama homma menossa. Laverilla kaveri oli pimun päällä ja tyttö jalat pystyssä kohti kattoa ja kädet kaverin kaulalla ja aina välillä vyötäröllä. Tytön suusta kuului ikään kuin ou ou ou aina, kun kaveri työnsi sisään. Tyttö nautti ja se oli varmaa, että hän piti naimisesta ja mitä pahaa siinä sitten on, vaikka nuori olikin. Kaveri porasi tuota lutkaa oikein kunnolla ja finnit sen pakaroilla punoitti hehkuvina.

Kaveri läähätti ja kohta oli paukut tulossa. Minä siirryin laverin äärelle käsi kullilla ja vatkasin sitä hitain vedoin. Kivespussi heilahteli reisien välissä ja housut sotkeutuivat jalkoihin, tempasin villapaidan ja aluspaidan pois ja jäin odottamaan oman sessioni alkamista. Ei siinä pitkää aikaa enään kulunut kun kaveri hirnahti ja vetäsi kalun ulos. Terskasta valui sykähdyksin nuoren miehen spermaa. Sitä lensi pantavan reisille, sitä valui lattialle ja kaverin käsiin hänen suojellessaan ties mistä mulkkuaan. Tyttö makasi huohottaen rivosti pillu levällään ja polvet kaukana toisistaan kädet silmillään. Rinta nousi kiivaasti hengityksen tahdissa. Tönäisin kaveria sivummalle ja asettauduin hyvälle hollille pikkuhuoran reisien väliin. Otin ensin risan Rattolehden sivun ja pyyhin kaverin eritteet tytön reisiltä. Ohjasin kovan kankeni pilluun ja tyttö ikäänkuin hätkähti. Räväytti silmät selälleen ja huokaisi, että sinäkin myös. Sain sanottua vaan, että juu, ja niin oli touhu menossa. Tyttö oli heti valmis ja vastasi persettä nostellen työntöihin. Puristelin rintoja, ja ne olivat kovan pehmeät. Kiinteän tuntuiset ja lämpimät, nännitkin kivat viinirypäleet. Otin yhden rypäleen suuhuni ja sitä hiljaa hampaiden välissä härnäsin. Purin varovasti ja venytin samalla kun käsin puristin koko rauhasta. Tyttö piti siitä, katsoi silmiin ja nosti päätään antaen suukon suulle, semmoisen suklaasuukon. Minä jatkoin panemista ja hengitys oli kovaa huohotusta. Tyttö hoki niitä ou ou ou äännähdyksiään ja minä painoin, painoin sen mitä pystyin. Olinhan saanut jo aiemmin yhden siemensyöksyn ja nyt kesti hiukan kauemmin, mutta se tuli kuitenkin. Vedin ulos ja istuin nopeast pohkeilleni antaen mehut lentää reisille, ihan kaikki. Katselin tytön pillua joka punersi ja kiilteli ja sitä teki mieli hiukan nuolaista, semmoista olin jossain ruotsalaisessa pornolehdessä nähnyt tehtävän. Oli siinä myös nainen imeskellyt kullia. Annoin mielitekoni olla ja nousin pois laverilta. Tyttö makasi taas kädet silmillään ja huokui. Jalat hän oli asettanut vierekkäin ja makasi kauniina ja muodokkaana meidän ihaillessa. Pillu oli nätti tytönpillu, samanlainen kuin kymmenvuotiaalla siskollanikin. Tässä vaan vaaleata ja pehmeätä karvaa, mutta ei kovin paljoa sitäkään. Halkio näkyi hyvin ja sen välistä pilkistävä punertava liha. Siirryin penkille vetäen housuja ylös ja huomasin edellisen kaverin runkanneen katsellessaan äskeistä panoa. Nyt ei ollut muuta kuin kolmannen kaverin vuoro.

Kaveri siirtyi laverin laidalle housut kintuissa. Tyttö katseli selällään maaten poikaa ja tarttui kulliin, veti siitä kaveria lähemmäksi ja nousi istumaan. Ja nyt, -mitä helvettiä! Huora otti kullin suuhunsa ja puristeli palleja. Ennen kuulumatonta ja ennen kaikkea näkemätöntä. Mitä nyt joskus kuvissa. Ei se kovin yleistä ollut tuohon aikaan, joskus ehkä vaan puheissa vilahti. Mutta nyt kaveria hoidettiin suulla. Me kaksi penkillä olijaa varmasti ajateltiin, että minulle kanssa. Nyt kaveri vaan oli oikeutettu siihen, ja mistä tuo huora tuommoistakin on oppinut? Äitikö sitä on opettanut vai viimekesän rakennusmestarit kesätöissä.

Tyttö otti poikaa vyötäisiltä ja veti hänet päälleen, levitti jalkansa ottaen kullin käteen ja vieden sen pilluun. Näin alkoi kolmannenkin kaverin paneminen, mutta hitto vie, häntä oli imettykin. Oliko se palkkio viimeisestä vuorosta? Kaveri toimi aivan kuten mekin ja tyttö lasketteli samat ou ou out. Spermat lensivät samalle laverille kuin osin meiltäkin. Risan ikkunan ulkopuolelta kuului varisten ankaraa nahistelua meidän kahden imemättömän kaverin seisoessaa laverin vierellä munat kourassa tarjoten niitä tytön kielikäsittelyyn. Tyttö nousi istumaan ja pudisti päätään , veti jumpperin päälleen ja otti pikkuhousunsa lattialta alkaen pyyhkimään pilluaan niihin. Huolellisen puhdistautumisen ja kuivaamisen jälkeen hän heitti housut nurkkaan ja veti vaaleat khakit päälleen. Ei ollut meilläkään muuta mahdollisuutta kun valmistautua luontoretken jatkamiseen ja pitämään huoli sen onnistumisesta. Haikeana katselimme tytön pikkuhousuja kopin nurkassa ja mielessä pyöri niiden parempaan talteen ottaminen sitten joskus myöhemmin. Mukavat nuuskittavaksi.

Päivät ja lukuvuosi sujui normaalisti muistellessa pilluaan löyhästi panttaavaa tyttöä. Hänen iloista ja kaunista olemustaan. Monet illat kavereiden kanssa runkkailimme talomme kellarissa muistellessamme syksyistä ulkoilupäivää. Aika ajoin kuulimme tytön antaneen sille ja tälle. Päätimme, ettei hän mikään huora ollut, vaan piti nussimisesta. Ei siinä pahaa. Tyttö oli reilu ja jutteli aina kun kohdalle sattui. Sosiaalinen luonne kuin mikä.

Tuosta ajasta on kulunut jo vuosia. Meistä on tullut inssejä, ekonomeja, opettajia, duunareita ja pari spurguakin. Mutta tämä kaunis ja ystävällinen ja hyväsydäminen on pankinjohtajana siinä pankissa jossa minäkin asioin. Ajoittain näen hänet lasi-ikkunan takaa ja hänen huomatessaan minut, hän tulee ulos pankkitiskille tervehtimään. Vapaa-aikana olen nähnyt hänen ulkoilevan miehensä ja n. 10-12 vuotiaitten kaksostyttöjen kanssa. Tytöt ovat ilmettyjä äitinsä kuvia. Kainiita ja iloisia. Mahtaako parin vuoden kuluttua pimppi heilläkin olla yhtä löyhässä mitä äidillä oli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *