Isän painajainen

Kiinteistönvälittäjä Virtanen puuhaili aamulla keittiössä, aamukahvi oli jo melkein juotu eikä lehdessä ollut paljon mitään mielenkiintoista. Hän oli keski-ikäinen mies ja asui kaksin 18-vuotiaan tyttärensä Anniinan, isälleen lempinimellä Ninni, kanssa omilla rahoilla rakennetussa omakotitalossa. Virtasen vaimo oli kuollut pari vuotta sitten onnettomuudessa, minkä jälkeen hän oli surrut syvästi ja hukuttautunut töihin. Hän katseli lehtensä äärestä kuinka kauniiksi ja varsin paljon äitinsä näköiseksi kasvanut tytär kopisteli korkokengillään keittiöön ja nappasi voileivän. ”Mul on vähän kiire dösälle, moikka faija!”, tyttö huusi kiiruhtaessaan ovelle hiukset hulmuten. ”Moneltakos sun koulu loppuu tänään? Ajattelin että voitais vähän jutella illalla, kun molemmilla on ollu niin kiirettä lähiaikoina.”, Virtanen kysyi. ”En mä tänää ehdi, mul on sovittu treffit illaks.” ”Jaa, no ole sitten kiltisti ja tule kuitenkin ennen kahtatoista kotiin. Kukas se poika on?” ”Kattoo ny ehinkö mä ennen kahtatoista. Se on yks uus prätkäjätkä. No moikka ny”, Anniina huudahti ja paiskasi oven kiinni perässään. Virtasesta tuntui, että tyttärellä oli vähänväliä joku uus poikakaveri. Ennen vaimon kuolemaa he olivat olleet läheisiä, mutta nyt tyttö ei edes antanut isän kutsua häntä enää lempinimellä Ninniksi ja he olivat muutenkin vieraantuneet toisistaan. No, ilmeisesti se johtui tytön aikuistumisesta, ei kai sille mitään mahtanut. Onneksi tyttö oli kuitenkin ilmeisesti oppinut käyttämään rahansa viisaasti, isältä ei ollut tarvinnut pyytää rahaa pariin kuukauteen. Mietteliäänä Virtanen käveli autolleen ja lähti toimistolle. Tänään hänellä olisi taas paljon töitä, monta kerrostaloasuntoa myytävänä ja esiteltävänä.

Virtanen työskenteli pitkään, uudenkerrostaloalueen talot eivät menneet kauhean hyvin kaupaksi. Opiskelijoille asunnot olivat liian kalliita ja lapsiperheet eivät pitäneet ahtaasta pihapiiristä ja liian lähelle toisiaan pakatuista taloista. Joku nainen jopa huomautti hänelle, että jos viereisten talojen vastakkaisten huoneistojen ikkunoissa olisi pimeällä valot, niin toisen asunnon keittiöstä näkisi suoraan vastakkaiseen huoneistoon. Ahkeruudestaan huolimatta Virtanen ei saanut montaakaan asuntoa myytyä ja kahdeksan aikoihin illalla hän alkoi tehdä lähtöä onttona kaikuvasta esittelyhuoneistostaan. Hän keräsi paperinsa, pakkasi kannettavan tietokoneensa ja sammutti valot. Syvä, kumea moottoripyörän pärinä kiinnitti hänen huomionsa ja Virtanen meni ikkunaan katsomaan. Hän näki komean, kiiltävän Harley-Davidsonin kaartavan kerrostalojen pihaan. Kuskina oli varsin tukeva viisikymppinen, parrakas mies, jolla oli Hell’s Angels-nahkatakki päällä. Kuskin takana tiukasti selkää vasten liimautuneena oli joku nuori, muodokas tyttö, seksikkään vartalonmyötäisissä nahkavaatteissa. Virtanen mietti näiden kahden välistä suhdetta; oliko kyseessä isä ja tytär vaiko kenties mies rakastajattarensa kanssa? Puutteessa olevan keski-ikäisen miehen mieleen pälkähti, kuinka mukavaa olisi omistaa harrikka ja itsekin kuskailla misukoita pitkin kaupunkia. Hän päätti jäädä hetkesi ikkunaan katselemaan, tuo nuori tyttö oli varsin kuuma pakkaus ja hieman tutun oloinen. Nähdessään sirosti liikkuvan tytön nousevan pois kyydistä ja vanhan miehen läpsäyttävä tätä takapuolelle, hän oli lähes varma ettei kyseessä ollut isä ja tytär. Tyttö sipsutteli korkeilla korkokengillään sirosti pyörän ympäri ja Virtanen tunsi kiihottuvansa katsellessaan kaunista, nuorta vartaloa.

Sitten tyttö riisui kypäränsä, vapautti pitkät kiharat hiuksensa ja Virtanen tunnisti oman tyttärensä. Oliko tämä mies Anniinan poikakaverin isä vai mitä helvettiä täällä tapahtui. Virtanen jähmettyi paikalleen parrakkaan miehen ottaessa kypärän päästään ja suudellessa hänen pikku tytärtään. Hän meinasi jo rynnätä alakertaan äijän kietoessa kätensä hänen tyttönsä ympärille. Virtanen lähes kiehui raivosta nähdessään kuinka pikku-Ninni suuteli tuota partasuuta ja miehen suuri koura puristi pyöreitä pakaroita. Hän tuijotti suu auki kuinka Anniina sipsutteli korkokengillään sisälle pylly keinuen ja kuinka mies käveli hänen viereensä ja kietoi kätensä nuorelle lantiolle, jonka sulavat muodot tiukka nahka-asu kertoi kaikille. Virtanen kaivoi kännykkää taskustaan parin mennessä viereisen taloon. Hän suorastaan kiehui valitessaan Anniinan numeron käskeäkseen tämän pois tuon vanhan äijän luota. Tytön kännykkä oli kuitenkin kiinni ja Virtanen mietti kuumeisesti mitä pitäisi tehdä. Sitten hän kuuli taas moottoripyörän paukkeen ja toinen parrakas mies kurvasi pihaan harrikallaan. Tämä mies oli yksin ja hänellä oli samanlainen nahkatakki kuin Anniinaa kuskanneella miehellä. Moottoripyörä pysähtyi ensimmäisen viereen ja tämä uusi mies kiiruhti sisälle. Samalla hetkellä vastakkaiseen ikkunaan syttyi valo, juuri sinne mistä asiakkaat olivat valittaneet liian hyvää näkymää huoneistojen välillä, ja ensimmäinen motoristi käveli keittiöönsä riisuen nahkatakkiaan. Anniinaa ei näkynyt ja Virtanen katseli, kuinka häntä joitakin vuosia vanhempi, suuren parran omaava mies kaiveli keittiön kaappeja. Hetken tuijoteltaan ikkunaa tietämättä mitä pitäisi tehdä, Virtanen laski käsiin unohtuneet tavaransa pöydälle ja oli juuri lähdössä pois, kun naapurihuoneistossa alkoi tapahtua.

Ensin uudempi mies käveli näkyviin ja molemmat nauraa hekottivat selvästi jollekin. Seuraavaksi Anniina käveli paikalle asusteessa, jota Virtanen ei olisi koskaan halunnut nähdä rakkaan tyttärensä päällä, miehet lopettivat jutelunsa ja molemmat tuojottivat nuorta naista leveästi hymyilen. Jalassa oli erittäin korkeat, kirkaat korkokengät, niiden pohja oli joitaki senttejä ja korko varmaan viisitoista senttiä korkea, mikä teki kävelystä huojuvaa ja vaikeaa. Kauniita, nuoria sääriä ja reisiä peittivät ainoastaan valkoiset stay-up-sukkahousut, joiden kiinnike katosi näkyvistä valkoisen minihameen alle. Hame ennemminkin paljasti kuin peitti mitää, sen koko leveys oli korkeintaan parikymmentä senttiä. Reunassa kiersi valkoinen pumpulikoriste ja tytön kiinteät pakarat vilkkuivat kiusaavasti helman alta ja keinahtelivat herkullisesti tytön kävellessä. Vartaloa peitti edelleen valkea korsetti, jonka vaikutuksesta tytön rinnat näyttivät tavallista isommilta. Ja isän kauhistukseksi rintojen päällä olevat korsetin kupit olivat harvaa pitsikangasta, jonka läpi saattoi näinkin kauas nähdä nuoren tytön jännityksestä pystyssä nöpöttävät nännit. Anniinan hiukset olivat kahdella palmikolla ja päässä hänellä oli vaaleanpunaiset pupun korvat. Pikku-Ninni näytti tavallista nuoremmalta johtuen paljosta meikistä, hän näytti selvästi alaikäiseltä, mutta myös huoralta. Virtanen tajusi, että noin hänkin pyytäisi nuorta huoraa taiu stripparia pukeutumaan, jos haluaisi kiihottua mahdollisimman paljon. Molemmat parrakaat miehet nauroivat riemuissan ja kopeloivat muniaan katsellessaan nuoren teinitytön keikistelevän heidän luokseen.

Miehet auttoivat hieman punastelevaa Anniinaa nousemaan pöydälle seisomaan ja toinen laittoi ilmeisesti musiikin päälle. Virtanen oli täysin jähmettynyt paikoilleen ja unohti melkein hengittääkin tuijottaessaan naapurihuoneistoon. Äijät istuivat pöydän molemmin puolin ja heidän pikku lutkansa aloitti tanssin. Anniina hieroi siroilla sormilla vartaloaan, keinui musiikin tahdissa ja elehti vuoroin kummankin miehen suuntaan. Tyttö puristeli välillä pyöreitä rintojaan ja yritti nuolla itseään. Koko ajan nuori vartalo kiemurteli viettelevästi. Välillä hän hiveli sormilaan kiinteää reittään tai nosti kuin vahingossa minihammensa helmaa vilauttaen pyöreään pyllyään ja stringejään miehille. Hän meni kyykkyyn ja puristi rintojaan yhteen vuoroin kummankin miehen naaman edessä. Kahdeksantoistavuotias seksialusasuun puettu kiinteä vartalo kiemurteli keski-ikäisten miesten edessä ja Virtanen tunsi voivansa pahoin todistaessaan tyttärensä puuhia. Mutta hän ei pystynyt reagoimaan, kauhistus ja epäusko täyttivät isän mielen. Mieleen tulvahtivat myös kaikki pornonovellit ja leffat. Jos pöydällä olisi tanssinut kuka tahansa muu, olisi Virtanen todennäköisesti istunut alas nauttimaan esityksestä, kyllähän jokainen viriili mies mielellään nuoria, puolialastomia tanssityttöjä katselee, mutta ei omaa tytärtä. Anniina puristeli keinahdellessaan rintojaan ja alkoi sitten hieroa pyöreää pyllyään. Isänäki tyttönsä nostavan lyhyttä hameenhelmaa ja tuovan paljaat pakaransa aivan kiinni toisen parrakkaan miehen kasvoihin. Tuo mies nauroi nauroi himokkaasti läpsäistessään tanssitytön pakaraa, samalla kun Anniina lipoi huuliaan toisen miehen suuntaan ja kutsui tätä luokseen.

Tytön takana oleva mies sai ilmeisesti tarpeekseen notkean vartalon kiusaavasta pyörityksestä ja kiimaa tihkuvasta teiniperseestä edessään ja nousi nopeasti pystyyn. Vahvat kuorat tartuivat nuoreen vartaloon ja mies kiskaisi tytön itseään vasten. Pikku-Ninni säikähti selvästi ja huudahti jotain, mikä ei kuulunut isälle asti. Ison miehen kädet kietoutuivat tytön ympärille, toinen kuora puristi pyöreää rintaa ja kaivoi sen esille pitsistä toisen käden nostaessa hametta. Mies myös suuteli, tai puri, pelästyneen tytön niskaa himokkaana. Kireissä nahkahousuissa saattoi naapuriin asti nähdä pullottavan kyrvän, joka halusi kovasti päästä purkautumaan ahtaaseen teinipilluun. Virtanen oli huutanut lähes samaan aikaan tyttärensä kanssa, epätoivoisena pelosta ja kykenemättömyydestä estää naapurihuoneston tapahtumia. Toinenkin motoristimies nousi ylös ja sanoi selvästi jotain käskevällä äänellä, tämä olise mies jonka prätkällä Anniina oli tullut paikalle. Käpälöijä murahti jotain ja työnsi tytön voimalla sylistään keskelle pöytää. Korkeilla kengillään Anniina ei pystynyt ottamaan nopeita askelia vaan kaatui pöydällä, satuttamatta kuitenkaan itseään pahasti. Virtasen tuijottaessa yhä jähmettyneenä motoristit näyttivät käyvän nopean keskustelun ja heidän nuori stripparinsa kiemurteli pyödällä kääntyen selälleen makaamaan. Toinen miehistä käski tyttöä ja Anniina nyökkäsi tottelevaisesti, ehkä myös hymyili hieman.

Puolialaston teinityttö vaihtoi asentoa poikittain pöydällä siten, että pää oli lähes pöydän reunan yli toiselta puolelta ja jalat toisen reunan yli. Tyttöä kourimaan alkanut mies seisoi haaravälissä ja liikutti kättään pitkin tytön kiinteitä, vaaleaan nyloniin verhottuja reisiä leveästi hymyillen. Anniinan pää-puolessa oleva mies taputi hellästi tytön poskea ja siirtyi siten pystyjen rintojen luokse. Hän avasi korsetin edestä hitaasti ja teinin tissit kivikovine nänneinen olivat paljaina, kaikkien ihailtavissa. Mies kumartui suutelemaan ja nuolemaan kahdeksantoistakesäisestä tyttöä, joka tuntui nauttivan parrakkaiden miesten kosketuksista. Tytön alapäässä toinen mies oli riisunut Anniinan kengät ja suuteli nyt irstaasti tytön siroja, sukkahousujen peittämiä varpaita. Virtanen näki kauhukseen kuinka hänen oma rakas Pikku-Ninninsä kikatti keski-ikäisten miesten kopeloidessa häntä joka puolelta ja ilmeisesti jopa nautti olostaan. Miesten karheat parrat kutittivat tytön sileää ihoa, kun molemmat nuolivat häntä siirtyen yhä herkempiin kohtiin. Varpaita imeskellyt mies kiipesi vähitellen ylös kaunista, valkoiseen verhottua reittä samalla kun toinen otti korsetin kokonaan pois, mutta jätti tytölle minihameen päälle. Anniina osoitti oma-alotteisuutta ja käänsi siroilla sormillaan rintoja hipelöivän miehen pään. Mies siirtyi suutelemaan tytön aistikasta kaulaa ja lopulta he tekivät pitkän, kiihkeän kielisuudelman, molempien kädet olivat toisen hiuksissa ja sivustapäin näytti aivan kuin mies olisi yrittänyt syödä armoillaan olevaan tyttöä.

Reittä pitkin kiipijä pääsi vihdoin stay-uppien rajaan, irrotti kiinnikeet ja nosti teinitytön hörhelöisen minihameen pois jalkovälin edestä. Virtanen näki kuinka hänen pikku kultansa stringit repäistiin pois jalasta ja sitten tuo mies, joka herätti syvää vihaa hänessä, nosti hieman huoransa lantiota ja työnsi päänsä tiukan, karvattoman teinipillun ääreen puolittain hameenhelman alle. Anniina huudahti irrottautuen hetkeksi suudelmasta ja hänen selkänsä kävi kaarella, kun motoristin parta ja kieli koskivat herkkää klitorista ja paksu nakkisormi työntyi nopeasti märkän pilluun. Tyttö koukisti jalkansa niin, että toisessa huoneistossa sivultapäin katseleva isä ei nähnyt, kuinka yksi ja pian toinenkin sormi nytkytti sisään ja ulos nuoresta pillusta ja kuinka parrakas mies suuteli ja lipoi herkkää klitorista. Teinitytön koko vartalo nytkähteli hieman ja varpaat käpristelivät nautinnosta, kun nopeat ja kokeneet sormet tyydyttivät tyttöä. Toinenkaan mies ei halunnut vain katsella vaan suuteli vielä kerran himokkaasti pyödällä avuttomasti kiimassa kiemurtelevaa Ninniä ja alkoi sitten avaamaan housujaan.

Virtanen voi pahoin katsoesaan kuinka hänen niin viaton ja kaunis pikku tyttärensä makasi käytännössä alasti naapritalon pöydällä, yhden miehen nuollessa ja sormettaessa tätä ja toisen paljastaessa melko ison kyrpänsä nahkahousuistaan. Kiimainen teini voihki ja puristi jaloillaan miehen tiukemmin kiinni häpyhuuliinsa tuon mitään-peittämättömän minihameen alla. Virtanen otti tukea viereisestä pöydästä kun jäykkä kyrpä tuotiin hänen tyttönsä huulille ja kivekset roikkuivat meikattua, muka-viatonta poskea vasten. Tyttö käänsi päätään vähemmän hankalaan asentoon ja mies antoi kullinsa työntyä hitaasti vaaleanpunaisten huulien välistä pullistamaan sileää poskea sisältäpäin. Pikku-Ninni näytti ottavan taitavasti suihin ja mies kopeloi taas hänen pystyssä nöpöttäviä rintoaan samalla kun nuoren tytön herkkä pillua lutkuttava mies lisäsi yhä sormiensa tahtia ja työnsi varmaan kolmannenkin sormensa ahtaaseen teinipilluun. Palmikoidut hiukset levisivät epämääräiseksi sotkuksi teinitytön esitellessä kyrvän-imu taitojaan ja pyöriessä pöydällä ennen kokemattoman suuressa kiimassaan. Tytön pää taipui taaksepäin pöydän reunan yli ja mies näytti nussivan suuta ja työntävän ison kullin inhottavan pitkälle Anniinan kurkkuun. Tyttö kakoi eikä enää kiemurrellut kiimasta vaan ennemminkin tuskissaan. Suupielestä valui syljen ja sperman inhottavaa seosta, kun kyrpä yhä vain raiskasi kauniita kasvoja ja hikiset kivekset mäiskähtelivät poskea vasten.

Virtasen puristaessa käsiään nyrkkiin rystyset valkoisena ja paikalleen jähmettyneenä miehet vihdoin helpottivat hänen tyttärensä oloa; toinen nousi pois hentojen jalkojen puristuksesta avaten huosujensa vyötä ja toinen otti vihdoin kullinsa pois Ninnin punaisilta huulilta. Toinen mies haki öljy- tai liukastusvoide purkin toisen auttaessa Anniinan polvilleen keittiöpöydän päälle. Auttaja jutteli jotain tytölle, pyyhi paperilla poskille valuneet nesteet ja silitteli hellästi hiuksia. Kahdeksantoistavuotias tyttö istui polvillaan pöydäällä, yllään vain läpikuultava röyhelöminihameja ja valkoiset stay-up sukat, nännin sojottivat yhä pystyssä, meikit valuivat hieman ja kuka vaan ulkopuolinen saattoi ikkunan kautta ihailla muodokasta ja nuorta vartaloa. Sitten mies rutisti tytön itseään vasten, suuteli huulia himokkaasti ja kouri kädellään pakaroita minihamen alta. Hetken sekä isä että tytär säikähtivät, mutta sitten pikku-Ninni oli jo mukana menossa hieromassa siroilla sormillaan miehen haaroväliä. Toinen mies huikkasi jotain ja Anniina irrottautui kiihkeästä syleilystä ja astui sirosti lattialle. Molemmat miehet riisuivat vaatteensa ja kaksi komeaa kyrpää osoitti kohti heidän teinihuoraansa. Miehet asettuivat tytön molemmin puolin ja toinen kaatoi liukastusvoidetta koko paljaalle, kauniille vartalolle saaden sen kiiltelemään seksikkäästi. Tyttö jäi karvaisten miesten väliin, kun toinen tuli suutelemaan vaaleanpunaisia huulia ja toinen kutitti ja näykki niskaa kiharien hiusten alta. Molempien miesten kädet tunkeutuivat Anniinan alapään aukkoihin, sekä kuorivat reisiä, pakaroita ja pystyjä rintoja.

Karvatonta pillua peittänyt minihame oli kohonnut navan korkeudelle kun yhden miehen sormet litisivät pillun sisällä ja toinen änkesi liukastetun sormensa kireiden pakaroiden välistä perseeseen. Virtanen lysähti katsomossaan tuolille samaan aikaan pikku-Ninni etupuolella oleva motoristimies asetteli kullinsa tytön kosteille häpyhuulille ja työntyi teinipilluun, vieläpä ilman kondoomia. Sekä mies että teinityttö huokaisivat ja alkoivat voihkia nussiessaan seisaallaan. Takapuolella oleva mies oli saanut jo toisenkin sormen ahdetua tämän nuoren tytön ilmeisen neitseelliseen peräaukkoon. Miestä harmitti, että kaveri oli ehtinyt korkata tytön ennen häntä, mutta hän uskoi että näin kireä teiniperse oli hieman suuremman vaivan arvoinen. Isoja miehiä lyhyempi Anniina heilui paikallaan ja pysyi vaivoin pystyssä, kun kyrpä vihdoin täytti hänen kiimaa tihkuvaa ja pitkään kiusattua pimppiään, hän tuskin muisti toista miestä joka valmisteli hänen pyllyään penetraatiota varten. Virtasen pää vajosi käsiin, mutta hän ei pystynyt liikkumaan tai sulkemaan silmiään näytelmältä, joka esitettiin naapuritalossa. Sormiensa välistä hän tuijotti kuinka himokas pikku-Ninni otti innolla keski-ikäisen miehen kullia sisäänsä suudellen tätä samalla vapaaehtoisesti eikä estellyt toista miestä ahtamasta liukastettuja sormia pyöreiden pakaroidensa välistä tiukkaan anukseen.

Takana oleva mies ei enää jaksanut kastella kuinka hänen kaverinsa nussi tätä kiimaista teinilutkaa, vaan päätti tytön perseen olevan nyt valmis. Hän levitti toisella kädellä noita herkullisia pakaroita nähdäkseen maalinsa paremmin ja ohjasi toisella kädellä jäykän, liukastetta ja ehkä spermaakin tippuvan kyrpänsä teinipersettä vasten. Sitten mies alkoi punnertaa melkoista kulliaan Anniinan anukseen ja otti samalla tukea tytön lantiosta. Teinin silmät pullistuivat kun hän tunsi terskan ensin peräaukkonsa ulkopuolella ja sitten vähitelle, hitaasti mutta varmasti toinenkin kyrpä työnnettiin Anniinaan. Mies puski kulliaan voimalla neitsellisestä peräaukosta sisään kiskoen tyttöä samalla lantiosta itseään vasten. Lähes alaikäisen tytön perse puristi kokenutta kyrpää tiukasti ja nautinto oli melkein surempi kuin mies oli muistanut. Anniina haukkoi henkeään ja otti tukea edessä olevasta miehestä uudenlaisen tunteen vallatessa hänet. Tyttö oli menettänyt neitsyytensä jo viisitoistavuotiaana, mutta anaaliseksiin hän ei ollut koskaan aiemmin suostunut. Kahden kokeneen miehen kullit tuntuivat ihmeellisiltä nuoren tytön sisällä, hän tunsi sekä himokasta nautintoa että kipua ennen korkkaamattomassa pyllyssään. Pikku-Ninni joutui seisomaan varpaillaan kun kaksi ylöspäin käyrää kyrpää nussi häntä, näky oli irstas kun kaunis tyttö yriti pysyä varpaillaan pystyssä isojen miesten nussiessa häntä säälimättömästi yläviistoon. Masentuneisuuteen vajonnut Virtanen katseli yhä näkyä, jota yhdenkään isän ei pitäisi joutua todistamaan. Oma rakas, vasta täysi-ikäisyyden saavuttanut tytär voihki ja huusi kiimaisena ja pysyi juuri-ja-juuri pystyssä, kun kaksi melkein kolmekymmentä vuotta vanhempaa, karvaista miestä nussi tätä tyytyväisinä. Tai oikeastaan Virtasen mielestä tuo ei ollut seksiä vaan irvokas raiskaus, miehet raiskasivat hänen mielikuvansa kiltistä, viattomasta ja fiksusta pikku-Ninnistä, joka olisi neitsyt vielä aviovuoteessaan.

Kun tytär käänsi päänsä ikkunaa kohti Virtanen näki intohimon ja nautinnon noilla kiimasta voihkivilla, kauniilla kasvoilla. Kaksi kyrpää yhä vain jyystivät Anniinan sisuksissa ja tyttö tunsi olevansa kohta orgasmin partaalla. Tämä uusi, hyvin paheellinen nautinto oli kiihottanut häntä äärimmilleen ja hän huusi välillä söpöt huulet mutrulla kiimaansa asmalla kun auenneet hiukset heiluivat edestakaisin hikisten miesten välissä. Molemmat mehet hieroivat partaansa liukasta nuorta vartaloa vasten ja yrittivät työntyä niin syvälle tämän ihanan typykän ahtaisiin sisuksiin kuin mahdollista. Miehetkin ähkivät antaessaan tälle teinihuoralle elämänsä käsittelyn, molempien mielest tämä tyttö oli todellakin ollut kahden sadan euron arvoinen. Huomattavasti leventyneen, nuoren pyllyn puristus alkoi olla liikaa Anniinaa takaapäin ottavalle miehelle ja hän joutui pidättelemään ettei olisi laennut vielä. Teinin pitkät kynnet raapivat pillua nussivan miehen selkää ja sekä tytön pillu että perse supistelivat tytön kokiessa mahtavan, äänekään orgasmin. Molempien miesten ollessa myös valmista kauraa he kiskaisivat kyrpänsä pois teinitytön alapään kireistä lemmenaukoista, jolloin voipunut ja orgasmin kourissa vavahteleva Anniina valahti polvilleen lattialle. Miehet ottivat molemmat toisen tytön veltoista käsistä kiinni kulleihinsa ja kietoivat sirot sormet laukeamipisteessä olevien elimiensä ympärille. Pikku-Ninni teki molemmilla käsillään pari runkkausliikettä ja katsoi suurilla silmillän häntä nussineiden miesten kasvoja. Ensin laukesi teinipillua saanut mies, jonka sperma lensi sotkemaan nätit meikit lopullisesti, tahrasi tytön hiukset ja valui pitkin leukaa. Anniinan neitseelliseen perseeseen kullinsa työntänyt mies kiihottui tästä vielä lisää, käänsi kyrpäänsä ja laukoi suuren, tahmean lastinsa vaalanpunaisten huulten välistä pikku-Ninnin avoimeen suuhun. Väsynyt ja kaikkensa antanut tyttö nieli urheasti miehen lastin ja otti vielä molemmat kyrvät suuhunsa. Nuori huora nuoli ja imi molempien miesten kulleista valuvat spermat pois, niikuin kiltin tytön kuuluukin. Molemmat miehet taputtelivat spermaisen teinihuoransa päätä ja kehuivat, kuinka mahtava pano tämä oli ollut. Virtanen oli hakannut nyrkkiään pöytään ja huutanut miehiä lopettamaan hänen rakkaan tyttärensä raiskausen ja nyt hän nyyhkytti apaattisena pyötää vasten samalla kun hänen pikku-Ninninsä lipoi huuliltaan vielä viimeiset spermat pois kyyhöttäessään alasti vieraan asunnon lattialla. Molemmat miehet kaivoivat lompakkonsa esille ja Anniina rikastui tästä kokemuksesta myös neljäsataa euroa. Kun kovia kokenut tyttö viimein hoiperteli pois näkyvistä miesten välissä, Virtanen painoi päänsä pöytään ja nukahti nyyhkytykseensä.

Aamulla Virtanen heräsi asunnosta, jota hänen piti kaupitella. Hänen kätensä oli hieman kipeä, mutta muita jälkiä eilisestä pikku-Ninnin seksiseikkailusta ei näkynyt. Pihalla ei ollut moottoripyöriä ja vastapäisen asunnon ikkunat olivat pimeinä. Lisäksi niskaa ja päätä särki huonon nukkumapaikan takia ja Virtanen tunsi muutenkin olonsa hieman huonoksi ja sekavaksi.

Seksifantasiat.net

Samantapaisia kiihottavia tarinoita

  • Setämiesten panopuuna Olen tämän kesän abityttö ja olen haaveillut vuosia itseäni reilusti vanhemmasta miehestä. Olen haaveillut myös kahdesta miehestä joten päätin toteuttaa molemmat fantasiani kerralla täytettyäni äskettäin 18 vuotta. Olen pitkä ja hoikka brunette. Ainakin iskuyrityksistä päätellen olen kaunis ja tykkään pukeutua minihameisiin ja tiukkoihin toppeihin 😉 Tiesin että kärsisin asiasta morkkiksen koska seurustelen onnellisesti ikäiseni pojan kanssa. Joka tapauksessa laitoin […] Posted in Nuoret tytöt
  • Nuorta tyttöä kotibileissä Löysin itseni perjantai-iltana pienistä kotibileistä. Muuan Sari oli minut sinne kutsunut, ja porukkaa oli paikalla ihan riittävästi. Kyseinen 15-kesäinen tyttö oli tietysti minuun lätkässä, siitä ei ollut epäilystäkään. Olin kuitenkin varautunut, ja pidin normaalisti hauskaa illan aikana pohtien kuitenkin koko ajan, koska neitokainen tekisi siirtonsa. Bileiden aikana vilkuilin aina välillä Sarin muotoja boolia siemaillessani. Muistin kyllä ne tekstarit ja flirtit joita tämä […] Posted in Nuoret tytöt
  • Au pair tytön seksiseikkailut Suomessa Riku puri hampaansa yhteen ja tunsi sydämessään hivelevää jännitystä. Jännitys kumpusi hänen juuri tekemästään päätöksestä saapua kotiin salakähmäisesti hiipien ainakin kaksi tuntia ilmoittamaansa kellonlyömää aikaisemmin. Sandra, heidän saksalainen au pair -tyttönsä, oli patistanut hänet tylsään kouludiskoon jossa oli vain mehua ja kasiluokkalaisia. Rikusta oli alun pitäen tuntunut siltä että Sandra vain oli halunnut pitää heidän taloaan yksin sinä iltana. Äiti ja isä ja Tomi ja […] Posted in Uncategorized
  • Kiimaa kaverin isän kanssa Tutustuin Juhaan ja Merjaan muuttopäivänäni. Olin saanut houkuteltua isoveljeni muuttoavuksi. Hän oli taas lainannut avopuolisonsa isältä peräkärryllistä pakettiautoa muuttoa varten. Olimme kantamassa tavaroitani autosta uuteen kämppääni, kun he tulivat esittäytymään. Kohteliaasti he kysyivät tarvitsimmeko kantoapua. Sanoimme velipojan kanssa selviytyvämme kahdestaankin, mutta Juha ja Merja totesivat yksikantaan, että täytyyhän sitä tulevaa naapuria jeesata ja samalla tutustutaan […] Posted in Nuoret tytöt
  • Tuhma lastenvahti "Vau mikä pakkaus", tuumin, kun näin hänet ovellani. Hän oli 19-vuotias abityttö, jonka kanssa olin sopinut haastattelun lauantai-iltapäiväksi. Hänellä oli pitkät tummat hiukset ja täydellinen tiimalasivartalo. Hänen täydellisen kiinteät pyöreät rintansa loistivat houkuttelevasti hänen puseronsa kauluksesta. Katsoin häntä syvälle sinisiin silmiin ja avasin herrasmiehenä oven ja pyysin sisälle. Tietenkin halusin nähdä hänen tiukan takapuolensa. Näytin hänelle työhuoneeni ja tarjosin […] Posted in Nuoret tytöt
  • Pikkunarttu kiimassa Valtatien levähdyspaikka hikoili kesäkuun helteessä. Ilma asfalttisella parkkipaikalla väreili jo kuumuudesta, vaikkei kello ollut vasta kuin kymmenen aamupäivällä. Paarmat surisivat taukopaikkaa ympäröivän metsikön varjossa. Asfalttikentän paljasta auringonpaistetta uhmasi vain jykevistä hirsistä rakennettu metallikattoinen taukotupa, jonka ulkoseinällä hyrisevä ilmastointilaite yritti epätoivoisesti pitää paahtavaa kuumuutta seinien ulkopuolella. Kuten syrjäseudulla yleensä, ei […] Posted in Nuoret tytöt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *