Avovaimon kuuma pikkusisko

Muutama vuosi sitten seurustelin avovaimoni Tiinan kanssa, ja tämä sattui seurustelun loppuvaiheilla viime vuoden syksyllä. Olin jo aikaisemmin viime kesänä jo pannut Tiinan toiseksi nuorinta pikkusiskoa että hänen serkkutyttöään. Nuorin sisaruksista oli vielä korkkaamatta, enkä uskonut että sitä tilaisuutta ehtisi tullakaan ennen kuin suhteeni Tiinan kanssa lopullisesti loppuisi, mutta sitten kohtalo puuttui peliin…

Tiinan nuorin siskoista oli 19-vuotias Tuula. Hän oli vaaleatukkainen, sinisilmäinen ja sporttinen kropaltaan. Tosin tuo sporttisuus valitettavasti tarkoitti että hänellä oli kohtalaisen pienet, mutta sitäkin terhakkaammat rinnat. Tiesin että Tuulalla oli ollut muutamia kundikavereita, mutta mitään pitkäaikaista kumppania hänellä ei vielä ollut, ei ainakaan minun tietääkseni.

Koska minulla ja Tuulalla oli molemmilla harrastuksena koiranäyttelyt, ja meillä oli kummallakin dobermannit me tapasimme usein eräällä Helsinkiläisellä koirapuistolla. Silloinen avovaimoni Tiina ei koirista juurikaan välittänyt joten hän ei myöskään tullut mukaan eri puolille Suomea ulottuviin koiranäyttelyihin.

Viime syksynä lähdinkin Tuulan kanssa kahdestaan Oulussa pidettäviin vuotuisiin Serti-kilpailuihin minun farmariautolla sillä meillä oli luonnollisesti molempien koirat mukana.

Olin kirjoitellut viime yöt neljättä dekkariani joten olin todella väsynyt kun lähdimme matkaan työpäivän jälkeen kohti Oulua. Tuula lupasi ajaa koko matkan mikäli vain ei loppumatkasta alkaisi sataa sillä pimenevät illat yhdessä hirvivaaran kanssa saivat tuoreen ajokorttilaisen varovaiseksi.

Nukahdin jossakin vaiheessa horrokseen enkä herännyt vielä siihen kun Tuula pysäytti auton jollekin pysähdyspaikalle Jyväskylän pohjoispuolelle. Olin laittanut pitkää automatkaa ajatellen päälleni rennon pusakan sekä kohtalaisen väljät suorat housut. Heräsin unestani siihen että tunsin kuinka Tuulan sormet hipaisivat nopeasti vasemmalta puolelta sepalustani. Olin varmaankin jälleen nähnyt jotakin pornahtavaa unta sillä tunsin kuinka minulla oli täysi seisokki. Pidin silmät suljettuina ja odottelin Tuulan seuraavaa siirtoa. Hetken päästä tunsin kuinka sormet sivelivät pitkin kyrpäni vartta. Edelleenkin varovasti, mutta pitempään kuin eka kerralla. Nyt olin varma ettei kosketus ollut vahinko.

– Et sä Tepa nuku, Tuula totesi määrätietoisesti ja jotenkin viileästi joten avasin silmät ja suuntasin katseeni Tuulaan. Tuulan poskilla oli hienoinen puna, mutta hän ei näyttänyt olevan erityisen epävarman oloinen. Päinvastoin hän näytti jotenkin poikkeuksellisen varmalta minun seurassani ja se oli harvinaista.

– Tiedätkö Tepa mitä minä olen usein miettinyt näiden vuosien aikana jolloin olen tuntenut sinut, tai siis minkä ajan olen sinua tavannut, kysyi Tuula odottamatta vastausta jatkaen: Aikanaa mietin miksi Tiina on sinun kanssasi, mutta kun hän kertoi minkälaista teidän seksielämä on en enää ihmetellyt. Ja tiedätkö mitä minä haluan tietää Tepa, Tuula jatkoi kysyen: Silloin kuukausi sitten kun olit katsomassa minun koiraani perjantain ja lauantain välisen yön, niin löysin seuraavana päivänä minun stringini pesukoneesta täynnä sinun spermaasi. Ajattelitko silloin minua kun vemputit stringeihini, vai ajattelitko jotakin muuta, Tuula kysyi lopuksi.

Harvoin minä punastun tai olen hiljainen, mutta nyt oli vaikea löytää sanoja. Etenkin vastaamista häiritsi se että Tuula piti edelleenkin kiinni oikealla kädellä täydessä seisokissa olevasta kyrvästäni sinisten silmien poraantuessa tiukasti ja haastavasti silmiini.

– No ei sun tarvitse sitä sanoa jos et tahdo, mutta mä haluan että sä näytät kuinka sä sen teit, totesi Tuula rauhallisesti nousten sitten ylös kuskin paikalta. Tuulalla oli päällään polviin asti ulottuva farkkuinen hame. Hitaasti hän nosti hametta ylemmäs perse minuun päin, ja sitten hän kylmästi laski stringit pois jalastaan. Ne tosiaankin olivat samat stringit joihin olin heittänyt mällit koiran vahtimiskerralla. Se oli ollut elämäni ensimmäinen ja luultavasti viimeinen kerta kun sellaista tekisin, mutta nyt oli myöhäistä katua tekemistään, sillä nyt olin löyhässä hirressä.

Tuula istuuntui kuskin paikalle takaisin ojentaen minulle syntisen mustat stringit todeten: ”No nyt näytät miten sinulta se sperma lentää, vai pitääkö minun vihjaista Tiinalle että olet runkannut minun stringeihini, ja että olet nussinut niin Hannaa kuin meidän serkkutyttöäkin”

Nuuhkaisin Tuulan stringejä kerran ja sitten vedin päällyshousut pois jalastani. Sitten vedin boxerini nilkkoihin. En enää katsonut Tuulaan päin vaan ummistin silmäni ja ryhdyin runkkaamaan pitkin rauhallisin vedoin. Minua kiihotti suunnattomasti se että Tuula katsoi runkkaamistani, joten kauan aikaa minun ei pitänyt jatkaa kun tunsin lastin lähtevän liikkeelle. Sain suurimman osan spermoista napatuksi stringeihin, mutta osa lensi t-paitani rinnuksille.

– Siistii, Tuula totesi hieman hengästyneellä äänellä napaten stringit kädestäni. Tuula kostutti keskisormen spermassani mikä oli stringeissä ja sitten hän lipaisi spermat sormeltaan pois todeten sitten: Rehellisesti Tepa olen haaveillut sinusta usein, mutta en ikinä pystyisi pettämään Tiinaa kanssasi, ymmärrätkö sinä sen, kysyi Tuula, ja minä nyökkäsin myöntävästi vaikka en ymmärtänytkään miksei Tuulakin voisi pettää jos yksi sisarista oli jo niin tehnyt.

Hetken hiljaisuuden rikoin minä kun tunnustin Tuulalle, että minä olin haaveillut että näkisin kuinka hän sormettaisi itseään. Tuula vaikutti yllättyneeltä ja hän epäilikin että keksin koko jutun nyt kun hän oli nähnyt minun runkkaamisen. Kun olin kertonut Tuulalle että mikä ja miksi minua se kiihottaisi hän kysyi, tai paremminkin totesi, että ei se kai pettämistä olisi jos joku näkisi että hän tyydyttäisi itseään.

Lisäsin vielä että haluaisin nähdä kuinka Tuula makaisi konepeltiä vasten ja sormettaisi sitten itseään perse pystyssä ja rinnat painaantuneina konepeltiä vasten.

Yllätyksekseni Tuula suostui, ja hetken päästä olin metrin päässä Tuulan perseestä mikä loisti paljaana edessäni. Tuulan sormet liikkuivat ahkerasti sekä kiimaisessa pillussa että välillä nopeasti anusaukolla. Hän huohotti raskaasti.

– Sä maistoit minun spermaani, joten minäkin haluan maistaa kiimapillusi makua totesin, ja odottamatta vastausta menin Tuulan luo ja aloin imeä sormia aina kun ne tulivat pois kiimanesteitä valuvasta pillusta.

Minä olin potkinut pois nilkoissa olleet housuni sekä boxerini joten kyrpäni keinui vapaana imuttaessani Tuulan sormia. Hetken päästä aloin nuolla Tuulan nuorta ja kireää pillua suoraan. Tuulan hengitys muuttui nyt entistäkin raskaammaksi ja tiesin että hän saisi kohta. Tartuin Tuulan vyötäröltä määrätietoisesti ja vedin häntä alemmaksi konepelliltä sillä hän oli liian korkealla jotta olisin saanut sykkivän kyrpäni sisälle. Tuula yritti heikosti laittaa vastaan, mutta hän ei mahtanut mitään silllä sain sidotuksi hänen molemmat kädet konepeltiä vasten. Sykkivä kyrpäni sukelsi kohta Tuulan pilluun. Annoin Tuulan hetken totutella kyrpäni paksuuteen ennen kuin aloitin hitaan nussimisen. Muutaman minuutin päästä Tuula huohotti että panisin häntä täysillä ja minähän panin niin että pallit läsähtelivät Tuulan pakaroita vasten voimakkaasti.

– Haluan että laukeat minun peppuuni, Tuula pyysi yllättäen. Sen pyynnön hän teki viime hetkellä sillä olin juuri laukeamassa.

– Minullakin on yksi toive tunnustin Tuulalle kehottaen häntä laittamaan spermaiset stringit takaisin jalkaansa.

Tuula nappasi jalkatilasta tahmaiset stringinsä, ja minä tavaratilasta viimekesäisen aurinkorasvapurkin mikä oli lähes tyhjä.

Tuula oli asettautunut takaisin konepeltiä vasten niin että farkkuhame oli alas vedettynä. Nostin farkkuhameen ylös niin että stringit ja Tuulan pakarat tulivat esiin. Aloitin aurinkorasvan levittämisen stringien päälle ja sitten ohuiden reunanauhojen ohi anusaukolle sekä pilluun.

Varmistin vielä että sain kyrpäni voidelluksi ennen kuin panin oikea käden keskisormen Tuulan kireään perseeseen. Hetken päästä lisäsin vielä etusormen ja lopuksi nimettömän. Vedin jälleen Tuulaa hiukan alemmas ja notkistettuaan selkää sain kyrpäni mielestäni hyvään asentoon. Olen aika monen naisen kanssa harrastanut anaaliseksiä, mutta Tuula oli toinen jonka sisään paksu kyrpäni ei mahtuisi ei ainakaan ellen tuottaisi Tuulalle turhaan kipua. Niinpä työnsin kyrvän terskan vain sisään ja aloitin hitaan rauhallisen nussimisen. Vaikka liikerata oli lyhyt se tuntui Tuulalle riittävän, etenkin kun sormetin hänen pilluaan samanaikaisesti. Tuula sai orkun ja annoin hänen rauhassa levätä hetken. Sitten menin itse istumaan konepellin etureunalle ja autoin Tuulaa tulemaan syliini niin että kasvomme olivat vastakkain. Hitaasti annoin kyrpäni sukeltaa Tuulan pilluun. Revin nyt Tuulan paidan auki sillä halusin päästä käsiin hänen kiinteisiin pieniin rintoihin. Mustat pitsiset rintaliivit jätin repimättä sillä ne laskeentuivat edestä vaivattomasti.

Viisi minuuttia myöhemmin tunsin lastin lähtevän liikkeelle. Se oli elämäni orgasmeista top viitosessa.

Suutelimme ja lopuksi aloimme puhdistaa pahimmat seksin jäljet toisistamme. Jatkoimme matkaa Ouluun niin että minä ajoin loppumatkan. Jatkoimme sekstailua vielä Oulussa viikonlopun yli. Tuula piti huolen siitä että Tiina tiesi että olimme sekstailleet, mutta serkkutytöstä ja toisesta siskostaan hän ei kuitenkaan kertonut mitään. Ei ole vaikea arvata että suhteeni Tiinaan katkesi Tuulan ilmiannon johdosta. Motiiviksi Tuula ilmoitti, että Tiina oli aikoinaan pettänyt hänen poikakaverinsa kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *