Panin naapuriani

Moi, minä olen aikalailla tavallinen 15-vuotias poika. Asun äitini ja muutamaa vuotta vanhemman veljeni kanssa viihtyisällä asuinalueella etelä – suomalaisessa kaupungissa. Alueella asuu lähinnä kohtalaisen varakkaita perheitä. Kuten naapurissamme asuvat mies, Harri sekä hänen vaimonsa Tuija. Molemmat n. 40-vuotiaita. Olen huomannut, että Harri käy säännöllisesti muutaman päivän mittaisilla työkeikoilla. Harri oli jälleen lähtenyt joulukuun lopulla työmatkalle, jättäen Tuijan yksin kotiin. Tähän aikaan tarinani sijoittuu.

Olin illalla palaamassa kotiin n. klo 23 aikaan, kun huomasin Tuijan halaavan minulle tuntematonta miestä kotiovellaan. Tämä kiinnitti huomioni ja jäinkin seuraamaan tilanteen loppuun. Mies oli selvästi tekemässä lähtöä. Mies lähtikin hyvin pian ja erotessaan Tuija suuteli vielä miestä, tajusin heti mistä oli kyse. Tuija petti Harria. Olin jo lähdössä kotiin, kun Tuija huusi perääni. Mietin mistä oli kyse, mutta se selvisikin minulle pian. Tuijan pyynnöstä menin hänen luokseen.

– Mitä asiaa? kysyin
– Taisit nähdä äsköisen..? Tuija kysyi selvästi hämillään
– Juu-u.. Minä vastasin epäröiden
– Olet sen verran fiksu mies, että taidat ymmärtää mistä on kyse? Tuija totesi
– No, kieltämättä tilanne vaikuttaa aika selvältä..
– Et kai meinaa kertoa näkemästäsi Harrille? Tuija kysyi.

Tunsin pelon Tuijan äänestä ja eleistä. Hän tiesi yhtä hyvin kuin minä, että välini Harriin olivat paljon paremmat kuin häneen. Katsoin Tuijaa nyt eri valossa kuin aikaisemmin. Hän on n.170cm pitkä, entinen urheilija joka näkyy myös hänen vartalossaan, tosin nämä piirteet ovat jo selvästi häviämässä. Perse on ihan ”mukava”, samoin rinnat (jotain b ja c kupin väliltä). Ajattelin yrittää jotain, mikä saattaisi johtaa minut noloon tilanteeseen. Toisaalta halusin myös nähdä, kuinka pitkälle Tuija oli valmis menemään pitääkseen Harrin.

– Lupaan pitää suuni kiinni, jos sitä vastoin sinä lupaat pitää minut tyytyväisenä? sanoin
– Mitä tarkoitat? Rahaa? Se ei ole ongelma.. Tuija sanoi, ja aistin hänestä helpotuksen
– Ei, en tarvitse rahaa. Vastasin suoraan
– Mi-mitä sitten? Tuija kysyi epäröiden
– No, voit aloittaa ottamalla suihin. Sanoin, ja otin askeleen kohti Tuijaa.

Tähän väliin haluan kertoa, että vanhemmat naiset eivät ole aikaisemmin herättäneet minussa mielenkiintoa, mutta tapahtuneen johdosta katson heitä täysin eri valossa.

– Onko se ainoa vaihtoehto, oikeasti.? Tuija kysyi pelästyneenä
– On. Vastasin kylmästi
– Kuinka vanha sinä Juuso olitkaan?
– 15
– Selvä, tule sisälle. Tuija hymähti

Päästyäni sisälle, Tuija ohjasin minut olo-huoneen sohvalle ja asettui itse jalkojeni väliin. Hän kaivoi puolikovana olevan munani pois housuista ja riisui samalla minulta farkut ja bokserit. Penikseni ei ole järin suuri, karvan verran alle 17cm. Itselleni täysin riittävä, tosin en katsoisi lisä senttejäkään pahalla. Paksuuttakin ”normaalisti”. Mitään sanomatta Tuija teki muutaman runkkaus liikkeen pitkin varttani samalla lipoen terskan alapintaa kielellään. ”Tämähän on varsin mainio mulkku” Tuija totesi hetken livottuaan. Sitten hän otti terskani varovasti huuliensa väliin, ja alkoi hitaasti imemään terskaa. Hetken kuluttua hän painoi yllättäen lähes koko penikseni syvälle suuhunsa, hänen tummanpunainen huulipunansa jätti ihanasti väriä pitkin varttani. Tuija halusi selvästikin pitää minut tyytyväisenä, sen verran hyvää suu hoitoa hän oli antamassa. Tuija jatkoi siis munani imemistä koko varren mitalta ja lupaa kysymättä kaivoin hänen rintansa esille. Hiukan jo roikkuvat, mutta yllättävän täyteläiset ne olivat. Yllätyin kun huomasin, että Tuijan nännit olivat aivan kovat. Tämä kiihotti minua lisää. Hieroin hiljalleen Tuijan nännejä, joka sai hänet ottamaan suihin entistä ahnaammin. Lämmin sylki valui pitkin varttani kiveksille ja välilihalle. Välillä Tuija päästi kakovaa ääntä, koska munani ilmeisesti osui nieluun. Jostain syystä tämä kiihotti minua valtavasti. Tunsin, että kauaa en enää kestä, jonka halusin tulevan Tuijalle yllätyksenä. Niin se tulikin, näin Tuijan ilmeestä, että hän ei odottanut näin pikaista laukeamista. Ammuin panokseni Tuijan kurkkuun kun penikseni oli aivan hänen kurkussaan. Osa spermasta valui Tuijan suupielistä rinnoille ja niiden alle painamalleni paidalle. Tuija ei kuitenkaan lopettanut munani imemistä, vaan jatkoi jo löystyvän penikseni lypsämistä. Hetken kuluttua munani seisoikin jo kovana. Sitten Tuija teki liikkeen jota en odottanut. Hän sylki muutaman kerran rinnoilleen ja levitti sen, sekä rinnoille valuneen sperman rinnoillensa. Tämän jälkeen hän asetti peniksen rintojensa väliin ja painoi käsillään rintansa ”kiinni”. Hän aloitti kiihkeän rinnoilla panemisen ja välillä lipoi terskaani kielellään. Tämä oli jotain jota en ollut kokenut aiemmin ja äärimmäisen kiihottavaa. Kauaa en kestänyt, kun laukesin hänen rinnoilleen. Nyt lasti oli jo pienempi. Laukeamisen jälkeen Tuija meni pesulle ja sieltä tullessaan hän löysi nopeasti väsäämäni lapun, jossa sanoin: ”En puhu Harrille, voi olla, että äskeinen oli viimeinen kerta. Mutta, yhtä hyvin voin olla ovellasi jo huomenna. Juuso”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *