Nuoren miehen jättikulli

Olimme olleet mökillä parisen viikkoa, kun mieheni ilmoitti, että hänen työkaverinsa perheineen ajelisi täälläpäin ja tulisivat käymään mökillä. En ilahtunut uutisista, mutta en alkanut vastaankaan hangoittelemaan. Uusien vieraiden kanssa olisi usein sitten kuitenkin ihan mukavaa, ja vieraat olivat joka tapauksessa lähdössä huomenna, kun olivat menossa laivalla Ruotsiin.

He tulivat viiden aikoihin, nelikymppinen pulska mies ja hänen 18-vuotias poika. Viettelimme iltaa laiturilla, olin tehnyt täytekakun ja joimme kahvia. Jälkiruuaksi otimme pariskunnan tuomaa likööriä. Oli harvinaisen kaunis ilma, lämpötila tavoitteli hellerajoja, vaikka oli vasta toukokuu. Panin merkille, että molempia seurueen miespuolisia jäseniä kiinnosti kovasti rintavarustukseni.

Olimme käyneet saunassa. Miehet puuhasivat lähtöä kalalle. Laitoin itse petejä nukkukamariin ja avonaisesta ikkunasta kuulin levottamaksi tekevän kommentin.

– Poika on ollut ensimmäisenä paikalla kun kaluja on jaettu. En tiiä mistä se semmosen on periny. Ei multa ainakaan.

Sanat jäivät pyörimään päähäni ja tulin aivan levottomaksi. Poika oli vielä saunassa. Päähäni pälkähti viedä pojalle saunaan mehukannu.

Sormenpäät tuntuivat viileiltä, kun kävelin rantapolkua saunalle, tarjotin kädessäni.

Menin hiljaa kuistille, koputin pukuhuoneen oveen ja astelin suoraan sisälle. Poika oli juuri tulossa saunalta ja yritti kävellä pyyhkeelleen.

– Anteeksi, tässä olisi mehua, sanoin. Katsoin pojan haaroväliä ja tunsin, kuinka sydämeni alkoi hakkaamaan. Nuoresta iästään huolimatta pojalla tosiaan oli mahdottoman suuri. Selvästi suurempi kuin miehelläni, vaikka ei ollut edes jäykistynyt.

Söimme iltapalaksi piirakkaa ja vieraiden tuomia öljyssä olevia savumuikkuja. Miehet olivat ottaneet pullot ja joimme Sarin kanssa päivältä jääneen likööripullon lopun. Poika ei nyt kehdannut minua katsella enää kuin aivan salakarein. Itse katselin nyt poikaa aivan eri tavalla ja koko ajan tunsin kasvavaa levottomuutta ja tuntui että olin jo aivan märkä.

Poika sanoi haluavansa kalalle. Miehet olivat lyhyellä reissullaan saaneet hauen. Mieheni innostui ja tarjosi pojalle kalavehkeitä ja kertoi mistä kannattaisi yrittää. Huomasin itsekin kuuntelevani mihin mieheni poikaa neuvoi.

Tällaista mahdollisuutta ei naisen kohdalle toista kertaa tulisi. Työssäni tuli tilanteita, että näin miehiä alasti, ja sen vuoksi tiesin asian.

Aloin puhumaan vielä saunaan lähtemisestä. Kävin hakemassa miehen kaapista kondomin. Menin varastolle ja otin sieltä telttapatjan ja kävin huiskaisemassa sen metsikköön. Kävelin sitten saunatavaoriden kanssa rantaan.

Kuljin rantaa pitkin piha-alueelta pois, nousin metsikköön, kävin hakemassa patjan ja menin mökin toisella puolella uudelleen rantaan. Minulla oli limsapullo mukanani. Selitykseni oli, että veisin pojalle juomista, jos tulisin yllätetyksi.

Kävelin rantapolkua tähyillen poikaa. Kiiruhdin nopeasti. Sydän hakkasi ja tiesin tämän hulluksi.

Poika tuli näkyville seuraavan niemekkeen takaa. Menin rantaan ja kahlasin hieman veteen ja huikkasin. Poika lähti soutamaan tännepäin.

– Tule ottamaan juomista, saunan jälkeen varmaan janottaa.

Poika katseli ihmeissään, veti veneen rantaan. Tartuin poikaa kädestä ja vein syvemmälle metsikköön. Levitin telttapatjan maahan ja istuin siihen. Taputin vierelleni ja pyysin poikaa istumaan. Kun poika istui, menin itse kontalleni. Koitin aukaista pulloa ja samalla olkavarsillani työnsin rintojani eteenpäin. Poika katsoi niihin.

– Saatko sinä tätä, sanoin ja annoin pullon pojalle.

Kävin itse patjalle ja ruohikolle pitkäkseni.

– Eikö sinua väsytä? kysyin pojalta.

Poika kävi pitkälleen.

– Noin komia poika kesällä varmaan paljon nukkumaan ehdi, sanoin käännyin kyljelleni poikaa katsoen. Otin pojan käden ja vein sen rinnalleni. Olin aivan märkä.

Tartuin poikaa ja vedin hänet päälleni.

– Minulla on kondomi, poika nousi ja alkoi kaivaa lompakkoa.

Nuhjaantunut kondomi löytyi kolikkopussista. Makasin jalat harallaan ja odotin jännittyneenä. Olin tyytyväinen, että olin onnistunut.

Poika tuli uudestaan kömpelösti jalkoväliini. Tunsin, kuinka iso hirmuisen kova tavara tökki jalkoväliä. Poika yritti sitä liian alas. Ohjasin pojan sisääni.

Poika alkoi työntää ja tunsin kipeän vihlaisun ja hätkähdin.

– Sattuuko, poika säikähti.

– Ei, ei, sanon ja hyväilen poikaa selästä.

Poika työntää sauvan sisäänsä ja tunnen miten se täyttää minut eri tavalla.

Poika alkaa pukkia ja kalu jäykistyy entisestään ja pojalta tulee.

– Ole vain siinä, sanon. Poika makaa päälläni ja koitan säilöä tunteen mieleeni.

Makoilemme vierekkäin. Ilma on aivan lämmin, itikoita ei ole yhtään. Sormenpäihin on palannut lämpö.

Poika katsoo rintojani. Tartun häntä hiuksista ja painan pojan päät rintoihini. Pidän tiukasti päätä niin että pojan on vaikea saada henkeä. Poika nuohoaa siinä huulillaan ja suukoillaan.

Tunnen alamahallani kosketuksen ja vien käden alas. Puristan käteni pojan vehkeen ympärille. Se alkaa jäykistyä. Se suurenee ja paksunee ja sormeni eivät enää yllä sen ympärille. Otan mekon taskusta kondomin ja annan sen pojalle.

Nousen kontilleni, pidän polvet tiiviisti yhdessä, painan rintani maahan ja köyristän selkää voimakkaasti. Olen leveälanteinen nainen ja tiedän, että en takaapäin katsoen ole muuta kuin yhtä suurta pyöreätä persettä. Häpeän itseäni. Olen aivan märkä ja tunnen kuinka emätin on auennut pojalle kuin kukka. Tuohon pojan on pakko osua.

Tunnen tökkäisyn juuri oikeassa kohdassa ja tunnen kuinka kudokseni venyvät sivulle pojan alkaessa painua eteenpäin. Hullu poika painaa vain syvemmälle. Tunnen kuinka ensin tökkää johonkin, mutta sitten luiskahtaa siitä eteenpäin ja painuu jonnekin pohjukkaan. Pojan nivuset ovat kiinni pakaroissani. Sinne se meni kokonaan. Poika alkaa taas työnnellä nopeaa vauhtia.

Haluaisin vielä kokeilla jotain muuta ja menen eteenpäin ja laitan pojan selälleen. Otan kalun käsiini ja katson sitä. Se on kaunis kun se nousee litteän mahan päältä ylöspäin. Panen merkille, että kondomi ei yllä kuin hieman yli puolen välin kun miehelläni kondomia ei edes tarvitse rullata kokonaan auki.

Katsoin kondomipakkausta myöhemmin, ne oli 18 cm pitkä, joten pojan vehje oli ehkä noin 25 cm.

Nousen pojan päälle kyykylleni. Tuntuu että olen huikaisevan korkealla kun asettelen kalua alleni. Alan sitten tiputtautua alaspäin vähän kerrassaan. Taas tuo tunne, kuinka kalu syrjäyttää kaikkea edessään olevaa sivulle ja menee vain eteenpäin.

– Aa, aah, minulta pääsee ja häpeän taas itseäni.

Varoen laskeudun koko painollani pojan päälle ja alan sitten nostella itseäni.

Poika yrittää jotain hankalaa liikehtimistä.

– Voit vain maata siinä ja nauttia, sanon ja hymyilen ja annan pojalle suukon.

– Etkö haluaisi pitää noista, sanon ja nostan pojan kädet rinnoilleni.

Alan liikehtiä. Poika hieroo rintojani ja iso kalu sojottaa allani. Nopeutan tahtia, vilkaisen poikaa, että sille ei satu, ja jatkan. Saan rajun orgasmin ja puristan poikaa käsivarsista. Poikakin päästää tulemaan samaan syssyyn, oli raukalla ilmeisesti melkoinen pidäteltävä, hyvinhän tuossa onnistui.

– Koitin ajatella paskanluontia, että ei tulisi liian aikaisin, poika sanoi.

– Ihana sinä kyllä oot, sanoin ja nousin pojan päältä ylös.

Kun pesin, huomasin muutamia veriviiruja siinä kaikessa valtavassa liman joukossa. Ilmeisesti tuo poika oli vienyt minulta neitsyyden toiseen kertaan.

Hieman huoletti, että huomaisiko mies muutosta tavarassa. Itse olin halukas rakastelemaan mieheni kanssakin nyt tiheämmin, kun ajattelin aina alkukesän uskomatonta onnistumistani.

– Olet sinä kyllä märkä ja terve nainen, mieheni sanoi, – Oot sinä kyllä semmonen nainen, semmonen pyöreä lantio ja terve, että, sinä, kyllä, pystysit, olemaan vaikka minkälaisen miehen kanssa, mieheni sai sanotuksi ja laukesi saman tien. En voinut olla hymyilemättä.

Vieläkin jos tulee samanlaisia lämpimiä alkukesän tai loppukesän iltoja, että itikat eivät ole haittana ja jos kaupassa sattuu olemaan komeita kurkkuja, saatan käydä tuolla samalla paikalla. Tunnen jo kaupassa itseni märäksi, kun punniskelen kurkkuja käsissäni. Minulla on oma kortuspakettikin, josta laitan kurkulle turvavälineen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *