Kummitäti kiimassa

Olin juuri täyttänyt 14-vuotta, ja päässyt koulusta kesälomalle. Koska ikäni takia en vielä varsinaisiin kesätöihin päässyt olin lupautunut auttamaan kummitätiäni Eevaa 48v kesämökin maalauksessa. Saisinpa ainakin taskuraa. Vaan enpä silloin vielä tiennyt saavani paljon muutakin.

Nousin bussista ja katselin ympärilleni, että missäpä tätini oli, kun hänen piti olla vastassa minua. Lähdin kävelemään hiljakseen mökille päin kerkesin kävellä kilometrin kun Eeva ajoi minua vastaan. Hän pahoitteli kun oli myöhässä, sanoin ettei se haittaa. Ajoimme mökille sammalla vaihdoimme kuulumisia, emme olleet tavanneet vähään aikaan. Päivä kului nopeasti maalaillessa mökkiä, katselin vaivihkaa Eevan takamusta joka oli säilynyt melko kiinteänä, isojen rintojen nännit näkyvät myös kiihottavasti t-paidan läpi. Olin vielä täysin kokematon tyttöjen kanssa, vaikka kiinnostusta vastakkaiseeen sukupuoleen olikin ollut jo parin vuoden ajan. Runkkailin lähes päivittäin kotona ollessani, mutta nyt Eevan luona kyläillessäni en ollut päässyt purkamaan paineita. Ja sen alkoi kyllä huomaamaan, ja kummitätini muotoja katsellessa nuori kullini koveni housuissa ja seisoi lähes koko ajan.

Muutaman tunnin työn teon jälkeen ja minua mietteliäänä aina välillä katseltuaan Eeva sanoi, että jospa lopettaisimme tältä päivältä ja menisit lämmittämään rantasaunan, hän laittaisi iltapalan valmiiksi. Lämmitin saunan, menin lauteille istumaan ja heitin löylyä olin vähällä alkaa runkkaamaan Eevan runsaita muotoja ajatellen, kun äkkiä ovi avautui. Eeva seisoi ovella ja kysyi voisiko hänkin tulla saunaan nyökkäsin ja sanoin että tule vaan. Tiirailin Eevan rintoja salaa, hikikarpalot valuivat rintoja pitkin toivoin että kaluni pysyisi aloillaan, kävimme välillä uimassa.

Menimme takaisin saunaan ja otimme löylyt, Eeva pyysi että pesisin hänen selkänsä, rupesin pesemään hänen selkää saippuavaahto valui selkää pitkin Eevan pakaroille tuijotin hänen kannikoitaan, kaluni alkoi nostaa päätään.

Eeva nojasi lauteita vasten kuin kiusatakseen minua häpyhuulet näkyivät kiihottavasti kullini oli noussut jo pystyyn, Eeva liikahti taaksepäin kovakaluni osui hänen pakaroihinsa. Eeva kääntyi ympäri ja kysyi mikäs se oli.

Jos naamani ei ollut löylyistä punainen niin nyt oli seisoin tätini edessä kalu pystyssä. Eeva sanoi nauraen, vieläkö se tämmöisen vanhan naisen peppu saa nuorenpojan kalun pystyyn, nyökkäsin hänelle ja vastasin ääni väristen että kyllä. Eeva huuhtoi itsensä ja tuli minua kohti hän tarrautui kovaan kaluuni ja runkkasi sitä muutaman kerran ja kuiskasi korvaani, peseydy ja tule sitten iltapalle.

Söimme ilta palan ja sitten menimme nukkumaan. Eeva nukkui yläkerrassa minulle oli tehty peti alakertaan makailin levitetyllä vuodesohvalla kun kuulin askelia rappusista. Eeva tuli alas hän kuiskasi joko nukun sanoin että en vielä, yllätyin kun hän kysyi että saisiko hän tulla viereeni vastasin että sopii minulle. Eeva heitti yöpaidan pois ja tuli alasti peiton alle, hän otti samalla kaluni käteensä ja alkoi runkata sitä hitaasti edestakaisin. Sitten Eeva kysyi että tykkäisinkö jos hän ottaisi minulta suihin, vastasin että tykkäisin.

Eeva alkoi imeä kovana sojottavaa kaluani hitaasti. Samalla hän hieroi pallejani ja asettui päälleni 69-asentoon. Levitin häpyhuulia ja työnsin sormen Eevan kosteaan pilluun, jolloin Eeva voihkaisi kun sormeni upposi hänen sisäänsä. Nuolin hänen märkää pillua joka tuoksui tosi kiihottavalta. ”Ihana nuori poika, ihana nuori poika!” kuulin Eevan voihkivan. Hetken kuluttua kummitäti työnsi pääni pois jalkojensa välistä ja kysyi, haluisinko työntää nuoren kyrpäni tädin pilluun? En voinut kuin nyökätä ja niinpä Eeva nousi päälleni ohjasi kullini hitaasti sisäänsä ja alkoi ratsastaa hitaasti, puristelin samalla hänen isoja tissejä ja välillä otin nännin suuhuni imien sitä. ”Tykkääkö poju nussia tätiä, tykkäätkö tykkäätkö” Eeva kyseli ratsastaessaan mutta en voinut vasta koska suuni oli täynnä ihanaa isoa tissiä.

Eeva kysyi että tykkäänkö hänen pillustaan, sanoin että tykkään ja Eeva kertoi tykkäävänsä todella paljon teinipojan kullistani. Vielä hetken ratsastettuaan hän nousi päältäni ja kävi selälleen, asetuin Eevan päälle työntäen kullini udestaan hänen litimärkään pilluunsa. Alkuun olin hieman epävarma, mutta hetken jatkettuani lantioni tuntui löytävän oikean tahdin ja Eeva kuiskutti korvaani että kaluni tuntuu ihanalle pillussa. Hetken päästä minut työnnettiin pois ja Eeva kävi polvilleen ja työnnyin takaapäin hänen sisäänsä puristelin samalla runsaita pakaroita. Kurotin välillä ottamaan rinnoista kiinni ja vedin kalun melkein ulos ja upotin sen taas kokonaan sisään kosteaan pilluun.

Eeva kävi taas selälleen, levitti reitensä ja painauduin hänen päälle, hän ojasi kullin sisäänsä aloin nussia Eevaa rajusti nopeilla työnnöillä edestakaisin kyrpäni sousi märässä pillussa. Eeva voihki ja huusi ”Nussi nuori poika nussi rajummin”. Työntelin kyrpää pilluun, ja Eevan rinnat heiluivat työntöjen tahtiin, ja puristelin samalla niitä.

Eevan selkä jännittyi kaarelle orgasmista ja hän voihki äänekkäästi. Samalla kyrpäni alkoi nytkähdellä ja lennätti valtavan spermalastin syvälle pillun uumeniin. Kiepsahdin Eevan päältä ja annoimme hengityksen tasaantua. Eeva tuli kainalooni suuteli minua ja sanoi että tuo oli aivan ihanaa, sanoin että niin minustakin. Vein vielä sormet kummitätini pillulle ja tunsin spermojeni valuvan häpyhuulten välistä.

Viikko meni mökkiä maalatessa ja nukuimme joka yö samassa sängyssä ja teimme siinä paljon muutakin. Eeva vannotti minut pitämään kaiken salassa. Niin pidinkin ja yhteiset hetketkemme jatkuivat vielä vuosien ajan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *