Äitiä ja opettajaa osa 2

Oli lauantai ja viimeinen koulupäivä, tai paremminkin todistusten jakopäivä. Kävelin koulun piha-alueella olevalle autolle jolla äiti ja minä olimme aamulla tulleet koululle. Olin saanut käteeni ihan kelvollisen todistuksen ja tyytyväisyys näkyi kasvoiltani.

Odottelin autoon nojaten, kun äitini käveli autoa kohti. Äidillä oli vaalean keltainen jakkupuku ja hänen tumma tukkansa suorastaan kiilsi kilpaa tuon hyvin istuvan asun kanssa. Lähes valkoiset sukkahousut kätkivät äidin sulokkaat jalat alleen kauniilla tavalla, jota en osannut selittää tai sitten en vain ymmärtänyt sitä.

Istuimme autoon ja lähdimme ajamaan kotiamme kohti. Istuin äidin vierellä ja ihailin hänen vartaloaan ja sitä naisellisuutta joka hänesta huokui. Tunsin haluni olevan niin voimakasta, että minua suorastaan vihloi jostakin vatsan kätköistä. Olinhan saanut maistaa sitä hyvyyttä jota äidillä oli, sitä lämpöä ja tunnetta jota vain nainen voi miehelle tai pojalle antaa.

Kaikesta tapahtuneesta välillämme oli jo kolme viikkoa, emme olleet tehneet sen jälkeen muuta kuin hätäisiä kosketuksia jotka olivat tulleet minun taholtani.

Vaihdoimme matkan aikana muutaman sanan todistuksestani ja äidin suu kaareutui siihen kauniiseen hymyyn jota en lakannut ihailemasta. Kotipihalla noustessamme autosta kipaisimme sisälle juoksujalkaa.

– Meidän pitää lähteä lakkijuhliin saman tien, isä on jo lähtenytkin, älä hidastele sitten, äiti muistutti minua kadoten vessaan. Vein todistukseni huoneeseeni ja tulin alakertaan odottelemaan äitiä.

Äiti tuli vessasta olohuoneeseen jossa seisoin ikkunan edessä katsellen vihertävää oraspeltoa kotitiemme molemmin puolin.
– Mitä sinä katselet Petri?, kuulin äidin kysyvän vierelläni.
– Tielle.. ja pellolle.., vastasin hiljaisella äänellä ajatuksissani.

Äiti tuli seisomaan vierelleni jolloin käänsin hänet eteeni ja sain vedettyä hänet kiinni itseeni. Tunsin äidin miedon parfyymin tuoksun ja yritin tavoitella äidin huulia suudeltavaksi. Viime hetkellä äiti sai käännettyä päätään jolloin huuleni painuivat hänen poskeansa vasten.

– Ei nyt Petri, ei nyt.., äiti sanoi vaisusti. Käteni haroi äidin hameen alla ja sormien alla tuntui pehmeän jännittynyt reisi ja haarojen väli joka tuntui kiihottavalta kättäni vasten.Tämä lisäsi kullissani olevaa jäykkyyttä sähköiskun tavoin.
– Ei Petri, älä nyt.., kuulin äidin toistavan samaa asiaa.

Katsoin äitiä silmiin epätoivoisena, kun hänen kätensä veti kättäni pois hameensa alta. Painoin kuitenkin kädelläni hänen kättään housuilleni niin, että hän tuntisi jäykän elimen housujen sisäpuolella. Käsi pysähtyi siihen ja äidin painaessa poskensa paitaani vasten, hän käänsi näin katseen minusta pois. Painoin äitiä olkapäästä lujalla otteella alaspäin. Näin äidille ei jäänyt epäselvyyttä siitä mitä halusin.

Äidin jalat antoivat periksi ja hän liikahti..
– Eih.., ei nyt.., hän toisti jälleen, mutta pudotti itsensä polvilleen eteeni. Minulla ei kestänyt kauan avatessani housuni ja kuulin vyön kolahtavan lattialle housujen pudotessa nilkkoihin. En kehdannut katsoa äitiä lainkaan tuntiessani hänen kätensä kosketuksen kullissani. Äidin käsi alkoi tehdä edestakaista liikettä kullillani ja nautin jokaisesta liikahduksesta.

Tarrasin äidin paksuista hiuksista kiinni ja painoin äidin vastahakoista päätä kiinni elimeeni. Halusin hänen tekevän minulle sen mistä minulla oli niin usein ollut seksifantasioita, mitä en kehdannut sanoa ääneen. Äidin suun avautuessa ja kosteiden huulten koskettaessa kullini kärkeä minulta pääsi kova huokaus.
– Kokonaan, ota.., ota.., kokonaan se.., huohotin ja painuin lujemmin äidin suuta vasten ja elimeni luiskahti kohti äidin kurkkua. Kuulin pari kertaa kostean suun ja kullini liikkumisesta aiheutuvan äänen.

Muuta en enää tajunnutkaan, minulta alkoi valua limaa äidin suuhun ja alapääni oli kuin kihelmöinnin keskus, kutisin ja tärisin.
– Aannnhh.., äitii.., tajusin huutavani ja kullini sylki limaa äidin nielua kohti. Näin vain vihreät oraspellot silmissäni ja valtava nautinto pyyhkäisi ylitseni.

Istahdin takanani olevalle tuolille sillä jalkani olivat aivan hyytelönä äskeisestä purkauksesta. Katsoin edelleen polvillaan olevaa äitiä jonka suupielestä valui vaalea noro, mutta missään muualla ei näkynyt pisaraakaan. Kaivoin paperinenäliinan nilkoissa olevien housujeni taskusta ja ojensin sen äidille ja vedin sitten housuni ylös. Tiesin, että minun olisi pitänyt pyyhkiä myös kullini, mutta en yksinkertaisesti kehdannut.

Ojensin äidille käteni ja hän nousi ylös posket punaisina silmät oudosti kiiltäen. Aivan kuin äitiin olisi noussut yhtäkkiä kova kuume. Äiti meni uudelleen pesuhuoneeseen sulkien oven perässään, kuulin virtaavan veden ja hammasharjan äänen.

Menin ulos istumaan ja odoteltuani hetken äiti tuli myös. Näin hänen laittaneen kasvoilleen uutta meikkiä.

– Äiti, minä.., minä olen pah.., aloitin, mutta äiti keskeytti.
– Shh.., Petri, ei.., ja äidin hymy kertoi hänen ymmärtäneen minun tekoni.

Ajaessamme serkkuni lakkijuhliin pidin äitiä kädestä ja tunsin lämpimän hellyyden kietovan minua äitini taholta.

Kesäkuu alkoi lämpimänä ja ensimmäiset viljojen samoin kuin rypsinkin myrkytykset olivat edessäolevia töitä. Ensimmäinen lomaviikko kului pellolla ja iltaisin kaverien kanssa. Täyttäisin 17 maanantaina 9 kesäkuuta, mutta autoa en saisi vieläkään virallisesti ajaa joka harmitti minua.

Isä lähti sunnuntaina heti aamulla kunnan sekä maatalousjärjestön järjestämälle yhteiselle matkalle tutustumaan Tanskan maatalouteen. Katselin aamukahvin aikana äitiä ja ilmaisin haluni hänelle elein ja vihjauksin, mutta en saanut häneltä myönteistä viestiä. Päivällä äiti lähti ystävänsä luokse vierailulle.

Sää oli hiostavaa ja enteili ukkosta kaiken päivää. Alkuillasta kerääntyi synkkiä ukkospilviä taivaalle merkkinä tulevasta ukkosesta. Samassa äiti ajoikin auton pihaan ja talliin palaten kotiin. Näin heti hänen ilmeestään, että tuleva ukkonen pelotti häntä.

– Taitaa tulla suoraan päälle? äiti arveli minuun katsoen.
– Niin tulee, vastasin ja minua hymyilytti äidin vauhkoileminen ukonilmalla, hän oli aina pelännyt ukkosella.
Istuimme keittiössä, kun ensimmäinen jyrähdys kuului vielä etäällä. Pian salamat alkoivat kuitenkin välähdellä niin, että ne havaitsi hyvin.

Jyrinä lähestyi hiljaa ja mennessäni sulkemaan autotallin oven, äiti seurasi minua ulos. Tunsin ilman nihkeyden ja iholle muodostui hyvin pian kosteutta, kun liikuin vähän rivakasti.

Jäin istumaan kotimme rappusille ja äiti istahti viereeni. Hänen valkoinen lyhyt hame nousi korkealle polvien yläpuolelle paljastaen kauniit reidet joita katselin hiljaisuuden vallitessa. Ulkona oli nyt täysin hiljaista, – tyyntä myrskyn edellä, sanoin äidille.
– Älä viitsi pelotella Petri, äiti sanoi ja hänen kätensä hakeutui kainalooni.
– En minä pelottele, mutta menen nyt suihkuun, sanoin ja lähdin sisälle.

Viileä suihku virkisti ja menin keittiöön juomaan ja huomasin äidin kipaisevan myös suihkuun. Sitten alkoi jyrinä ja salamoiden leimahtelu. Samalla alkoi tipahdella hiljakseen isoja sadepisaroita. Kuului kova pamaus, ja keittiö meni täysin pimeäksi, – sähköt katkesivat.

Menin lasikuistille katsomaan ja näin kylän keskellä olevan pienen savupatsaan, todennäköisesti muuntajaan oli iskenyt salama ja olisimme hyvän aikaa ilman sähköä.

– Mikä se oli, äiti oli tullut selkäni taakse. Kerroin havainnostani ja käännyin lukitsemaan ulko-oven. Seisoin keittiössä ja katsoin äitiä joka seisoi valkoisessa ohuessa yöpaidassa makuuhuoneessaan kurkkien varovasti ikkunasta ja säpsähti ukkosen jyrähtäessä.

– Petri, tulisitko kanssani tänne, ethän mene vielä nukkumaan, äiti pyysi pelokkaalla äänellä. Vanhempieni leveä sänky oli houkuttelevan näköinen valkoisissa lakanoissa. Minulla oli edelleen vain pyyhe vyötärölle kiedottuna ja menin sängylle selälleni. Äiti asettui viereeni selkä minuun päin ja tunsin hänen olevan todella peloissaan.

Salamat valaisivat huonetta tiheään tahtiin ja äiti kääntyi minuun päin ettei näkisi salmointia. Tunsin äidin lämmön vartalollani ja tunsin hänen kiivaan hengityksen, johtuiko se sitten pelosta vai jostakin muusta syystä arvailin mielessäni.

Vein käteni yöpaidan alle ja pujottelin käteni suorastaan kuumalle ja kiinteälle rinnalle. Katsoin äitiä silmiin ja näin niissä pyynnön jatkaa, varmaan ainakin osaksi siksi ettei hän kiinnittäisi huomiota ukkoseen.

Tunsin sormissani rinnan kärjessä olevan nännin paisuvan isommaksi ja samalla se muuttui kovaksi. Käännyin paremmin ja riisuin äidin yöpaidan, hänelle jäi pienet alushousut jalkaan joihin tartuin vasemmalla kädelläni ja autoin äitiä niiden pois ottamisessa.

En ollut suudellut äitiä vielä kertaakaan kunnolla ja nyt tekisin sen. Huulemme kohtasivat ja maistoin äidin huulilta lämpimän hehkun, siinä oli muutakin lämpöä kuin tästä helteestä johtuvaa. Varovasti kielemme kohtasivat, ne leikkivät toistensa kärjillä kunnes kietoutuivat toisiinsa kiinni. Kieleni painoi äidin kitalakea ja tunsin sen poimut kielelläni, äidin siloiset hampaat kieltäni vasten kiihottivat oudolla tavalla.

Irtauduin äidin suusta ja katsoin hänen kasvojaan uteliaana. Huulet olivat muuttuneet kirkkaan punaisiksi ja ne olivat paksuuntuneet ihmeellisesti kiiltäessään syljestämme. Huulet olivat raollaan paljastaen äidin valkoiset ja tasaiset hampaat.

Painoin katsettani alas pyöreisiin rintoihin ja iskin hampaani toiseen rintaan, purin lihaisaa rintaa ja yritin imeä siihen tarkoituksella jälkeä. Siihen jäi ruma punainen nirhautuma ja yritin tehdä samaa toiseen rintaan onnistumatta siinäkään. Yrityksistäni jäi vain samanlaiset typerät jäljet. Pyöritin kieltä kovettuneella nännillä ja kastelin molempia nännejä syljelläni.

Katseeni hakeutui mustaan karvoitukseen kohollaan olevan pillun ympärillä. Kämmeneni painui turvonneiden häpyhuulten päälle ja painoin keskisormella vakoa, tunsin heti kosteuden vallanneen tuon paikan. Vedin sormella vakoa alhaalta ylös ja painoin sormea syvemmälle. Tunsin pienen napsun pillunhuulien yläosassa ja keskityin siihen. Tätä kohtaa äiti oli minulle silloin osoittanut ja nyt sormeni paineli sitä varovaisesti.

– Aih-ih.., äiti äänteli heiluttaen alavartaloaan. Vein naamani tuolle paikalle ja kieleni pyyhkäisi vakoa edestakaisin. Se oli jälleen hämmästyttävän liukas, kieleni maistoi pistävän makean tunteen. Äidin limakalvoilta erittyi tätä liukastetta valtaisa määrä joka kulkeutui suuhuni ja nieluunikin. Join äidin liukastetta ja naamani kastui kuin olisin ollut sateessa, sieraimissani tuoksui makealta, kuin hunajalta ja happamalta samaan aikaan.

Painoin huulet äidin pehmeälle reiden sisäpinnalle, sitä oli miellyttävä imeä ja purra, vaihdoin toiseen reiteen jota purin ja imin kuin mielipuoli. Kuulin korvissani äidin kiellot ja tajusin varmaan kiihkeän puremiseni satuttaneen häntä. Nuolaisin turpeiden häpyhuulien väliä joka kiilsi silmieni edessä houkuttelevana. Karvoissa kimalteli kosteutta ja äidin lantio teki pientä kiehnaavaa liikettä kuin odottaen kosketustani.

– Aiihh-uuhh.., nyt ei saisi.., emme saisi.., kun sinä ymmärtäisit.., äiti yritti sanoa jotakin valittaen nauttivalla äänellä. Reidet joita äiti piti koukussa levitettyinä olivat kiihottavan näköiset, nivustaipeet kiilsivät limasta joita niihin oli valunut sylkeni ja äidin oman emättimen erittämänä. Hampaideni jälkiä näkyi punaisina painumina reisien sisäpuolilla.

– Käänny polvillesi ja .., mutta äiti kääntyi vatsalleen ja nosti takamuksensa ylös. Katselin ihastellen tuota kaunista naista ja hänen houkuttelevaa takamustaan. Laitoin käteni lantion kohdalle ja katselin edelleen, pakarat olivat pyöreät ja houkuttelevat. Pakaroitten välissä oleva vako avautui äidin leittäessä jalkojaan lisää, näin kohollaan olevan pillun ja lyhyen kiinteän ryppyisen lihaksen. Sen päätyttyä alkoi pepun alue. Ruskehtava alue kimalteli sekin kosteudesta, keskellä oli vaaleanpunainen ympyrä joka oli peräsuoli, päättelin viisaasti.

Nielaisin jännityksestä ja kieleni aloitti liikkeensä tuosta pepun keskiöstä jatkaen matkaansa pillun liukkauteen pysähtyen turvonneeseen nipukkaan.
– Aaahh-aa.. auu-uuuhh-uh.., äidin valitus oli pelottavaa ja kiihottavaa kuunneltavaa. Toistelin tuota liikettä useita kertoja hitaasti ja äidin huuto kaikui korvissani peittäen alleen ukkosen jyskeenkin.

Sormeilin noita pulleita kohtia äidin reisien välissä ja huomasin nyt vasta, että pyyhkeeni oli jo hetki sitten pudonnut jalkoihimme.

Ohjasin jäykän ja ylöspäin kaarellaan olevan kullini pehmeitten ja limaisten huulien väliin.
– Eeiiihhh-eiihhh.., oih-oi-oi.., äiti jatkoi kiihottavaa huutoa. Työnnyin niin syvälle kuin pääsin ja vedin äitiä lonkista itseni kiinni. Vedin ulos ja taas sisälle, mutta hitaasti, jatkoin tätä rauhallisesti ilman minkäänlaista kiirettä. Kullini varsi kiilsi kosteudesta kuin siihen olisi levitelty liukastetta, mutta ymmärsin tämän eritteen valuvan äidin emättimen limakalvoilta hänen olleessan kiihottunut. Lämmin ja puristava tunne oli kullini ympärillä, kuuma syke tuntui selvästi, kun pidin kullini paikoillaan äidin sisällä.

Tajusin huohottavani yhtä kiivaasti kuin äitikin. Koko ajan äidin pillun puristus tiukkeni kullini ympärillä.
– Petri..et saa, et saa sitten.. en voi.., en-en.., äidin suusta puristui käheä ääni ja hänen takamus työntyi taaksepäin rajuin nykäyksin. Kuin unessa jatkoin työntelyäni ja äidin valittava huuto yltyi, tunsin kosteuden valtaavan vatsani ja reiteni.

Kuin ulkona raivoava myrsky olisi yltänyt vesisateen muodossa tähän sängylle, tunsin kosteutta polvissani jotka painoivat patjaa vasten. Puristin kouristuksen omaisesti äidin takamusta ja suolsin spermaa jonnekin mustaan ja tuntemattomaan paikkaan, tuntui ettei se loppuisi koskaan. Vatsaani nyki voimakkaasti ja kuulin oman ääneni kutsuvan äitiä useita kertoja.

Käteni pyrkivät nostamaan äidin alas lakanan tasolle pudonnut takamusta ylöspäin. Näin hämärästi äidin levitetyt jalat jotka nytkähtelivät rajujen työntöjeni tahdissa ja takamus oli irti sängystä vain niin paljon, että onnistuin työntämään kullini syvälle pehmeään ja kosteaan luolaan. Kannattelin käsilläni äidin takamusta jatkaen mielettömän hyvälle tuntuvaa rakastelua.

Kuulin etäisesti kuin kuiskauksena äidin huudot joissa hän pyysi minua lopettamaan. Sitä en voinut tehdä koska nautinto oli liian suuri menetettäväksi.

Kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa, katsoin itseni liikkeitä ulkopuolisena ja näin itseni tyydyttämässä äitini sekä itseni tarpeita. Näin spermaa valuvan reisien välistä lakanalle joka oli jo muutenkin kosteana ja tuo poika joka oli itseni näköinen valahti äitini näköisen naisen päälle. Katsoin itseäni jonka piti olla vieressäni, mutta en nähnyt ketään.

Äiti makasi vatsallaan hengittäen kiihkeästi ja minä olin hänen vierellään käteni kietoutuneena hänen nihkeän selkänsä ylitse. Olin kokenut niin valtavan nautinnon, että tuntui kuin olisin irtautunut ruumiistani ja katsellut viimeisiä kiihkeitä hetkiä ulkopuolisena hahmona.

Tunsin kosteuden polvissani, mutta en jaksanut selvittää mitä se oli, etsin ohuen peitteen päällemme ja nukahdin oudoin ajatuksin muistaessani tulevan huomisen syntymäpäiväni.

Heräsin valoisaan hetkeen jossakin vaiheessa ja tunsin äidin nukkuvan pehmeänä ja lämpimänä vierelläni puolittain kyljellään. Toinen rinta näkyi nostaessani peitettä, punertava jälki jonka olin saanut illalla vaivoin tehtyä oli muuttunut tummaksi. Tunsin haluni jälleen ilmaisevan itsestään, tunsin kullissani liikahduksen.

Nostin päätäni tyynyltä nähdäkseni kellon, se oli kohta puoli yhdeksän. Siloittelin äidin poskea ja pian hänkin heräsi. – Huomenta äiti, sanoin hiljaa.
– Huomenta.., äiti vastasi ja katsoi minua pitkään hyvin tarkasti.

Tulin vähän hämilleni ja painoin poskeni äidin kaulaa vasten ja puristin kevyesti rintaa. Kullini oli samantien jäykkänä ja tunsin sen painautuvan äidin reittä vasten.

Irrotin käteni rinnalta ja ohjasin sillä kulliani kohden äitini reisin väliä samalla painaen äidin selälleen.

– Ei nyt Petri.., älä.., äidin vaisu kuiskaus kuului korvassani. Olin päässyt jo äidin päälle ja kullini painui kosteaan ja lämpimään aukkoon. Tunsin mahtavan olon heti ensi työnnöstä tässä liukkaassa paikassa. Korvissani kuului oma huohotukseni pitäessäni päätäni edelleen äidin kaulalle painettuna. Kuulin äidin pidätetyt äännähdykset ja hänen kätensä lempeän otteen olkapäälläni. Tämä oli uskomattoman nautittavaa puhuin itselleni sanattomasti. Lantioni teki lyhyttä liikettä äitiini päin ja yllätyin tuntiessani lämpöisten huulten kosketuksen olkapäälläni.

– Äähhnn-hnhh.. päästin ähkäisyn, kun minulta purkautui lasti kohti äidin emätintä. Huohotin puristaessani äidin vartaloa itseäni vasten. Äidin lantio teki nopeaa hierovaa liikettä allani, äidin suusta kuului pidätellyn kuuloinen kirahdus. Olkapäätäni pisteli pitkään äidin nostellessa vartaloaan ylöspäin kaarelle.

Tunsin olevani hiesta märkänä ja niin oli äitikin, kun nostin päätäni hänen kaulaltaan. Äidin kasvot kääntyivät kauniiseen hymyyn ja huulemme painuivat hetkeksi toisiaan vasten. Nousimme hetken kuluttua sängystä ja näin tummat jäljet äidin reisien yläosassa jonne olin yöllä iskenyt hampaani. Äiti näki katseeni ja häneltä pääsi hämmmästynyt huudahdus, mutta hän ei sanonut mitään.

Päivä oli kirkas eikä ollut enää jälkeäkään eilisestä ukkosesta. Ajaessani traktorilla pihan poikki näin valkoisten lakanoiden kuivuvan narulla, ne olivat olleet tahroja täynnä ja äidiltä oli valunut valtavan määrä kosteutta patjalle.

Leikistämme oli kulunut jo reilu neljä viikkoa ja heinäkuu oli helteineen kohta puolivälissä. Olimme jatkaneet rakastelua, kun siihen vain oli mahdollisuus. Mietin usein vanhempieni ikäeroa joka ei voinut olla vaikuttamatta äitini käyttäytymiseen.

Tänään maalaisin yläkerran olohuoneesta seinät uudella värillä, etenkin kun olisi pilvinen päivä eikä kova kuumuus olisi haittana.

Maalasin kaikessa rauhassa radiota kuunnellen, kun äiti kutsui syömään. Istuin ruokapöytään ja katsahdin äidin lautaselle jonka pohjalla oli pieni annos keittoa. Isä kertoi lähtevänsä kaupunkiin iltapäiväksi vieden autonsa huoltoon.

Syötyäni lähdin jatkamaan maalausta ja kuulin auton käynnistyvän pihalla. Pian kuulin äidin askeleet rappusilta hänen tullessaan katsomaan työni tuloksia. Katsoimme toisiimme ja laskin työvälineet paperien päälle.

Siirryimme huoneeseeni ja pian olimme kiihkeässä syleilyssä äidin kanssa. Äidin huulet polttivat huuliani tuntiessani hänen voimakkaan halunsa. Nostin hameen lanteille ja polvistuin vaaleitten alushousujen eteen jotka puristivat äidin syliä tiukasti. Painoin huuleni alushousujen päälle ja tunsin karvoituksen suutani vasten ja äidin kiihko paljastui makeana tuoksuna jota tulvi hänen sisältään kostuttaen alushousut.

Vedin alushousut polviin josta ne putosivat lattialle äidin nostaessa jalkaansa. Avoimesta ikkunasta pyyhkäisi lämmin tuuluhdus poskelleni lisäten himoa jota taas tunsin äitiini. Nuolin polvillani äidin jälleen ihanan liukasta vakoa ja pian tunsin tutun nappulan jonka imaisin huulieni väliin. Äidin kädet painuivat takaraivolleni vetäen minua lujasti puoleensa.

– Ooii-oii.., kuuntelin äidin kiihkeätä ääntelyä. Riisuin itseni ja kaaduimme sängylleni ja työnnyin rajulla voimalla äitini sisälle.
– Äähhnn-uhmm.., minulta pääsi nautinnostani kertova ääni. Nostin äidin paitaa ylös ja kiskoin rintaliivit auki ja sain pian suuhuni pehmeän rinnan jossa nänni kovettui entisestään kieleni koskettaessa sitä.

– Aih-ai-ai… ahnn-nhh.., äiti ynähteli allani painellessani äitiä kiihkon antamalla rytmillä. Sänkyni vieressä on pieni ikkuna joka oli auki ja näytti pihamaata. Näin isän kaartavan autolla pihalle ja juoksevan sisälle jättäen auton oven auki.
– Isä tuli takaisin, huudahdin pelästyneenä.

– Kuka tuli? huusin kovalla äänellä kuullessani oven avattavan.
– No minä, unohdin lompakkoni kotiin, isä vastasi. Missä äiti on, en löydä sitä nyt mistään. Äiti kuiskasi korvaani sen olevan keittiön kaapissa, pakastimen päällä olevassa siis..

– Katso pakastimen päällä olevasta kaapista, näin sen siellä aamulla, huusin ja yritin olla niin normaali kuin vain voi ollakin tässä tilanteessa.
– Joo, kappas vain, kuulin isän vastaavan. Kaapin ovi paukahti kiinni ja ulko-ovi kolahti ja näin ikkunasta varovasti kurkatessani isän kääntävän auton ja lähtevän uudelleen kohti kaupunkia.

Katsoin äitiä jonka silmissä oli oudon utuinen kalvo ja hänen nenänsä värähteli kiihottavasti. Jännitys ja pelko äsken olivat lisänneet hänen kiihotustaan. Äidin sormet puristivat hiuksiani ja huulemme kohtasivat aloittaen kiihkeän suudelman. Tämä oli kuin toisinto meidän ensimmäisestä rakastelustamme, äiti ohjasi tätä leikkiä ja tunsin olevani matkustaja.

Äidin pyöreät rinnat nousivat ja laskivat kiihkeästi käsiäni vasten. Irrotin huuleni äidin huulista jotka olivat turvonneet yhtä kiimaisen näköisiksi kuin mitä hänen häpyhuulensakin, kun äsken kielelläni pyörittelin niitä.

Tuntui kuin olisin ratsastanut, ongelma oli ettei kullini tahtonut pysyä äidin sisällä hänen voimakkaitten liikkeittensä ja runsaan liukkautensa takia. Kaikki oli yhtä liikettä ja kiihkeätä huutoa rakastellessamme kiivaasti. Huoneessa tuoksui voimakkaat eritteet joita äidistä valui, kosteus oli valtavaa. En pystynyt enää pidättelemään itseäni ja niin minulta suihkusi annos nestettä äitini sisuksiin.

Kuulin nyyhkytykseni ja tärisin äidin vatsan päällä puristellassani äidin pehmeätä vartaloa. Äiti painoi minut lujasti itseensä kiinni kietomalla jalkansa minun taakseni lujasti yhteen. Äidin huulet ja hampaat raatelivat rintakehääni jota pisteli ja karvasteli. Pian liike loppui äidin voimakkaisiin kiljahduksiin.

Makasimme yhteen puristuneina, hikisinä ja voimattomina. Nousin viimein istumaan sänkyni laidalle ja näin jälleen kostean isohkon läikän, nyt vain minun sängylläni. Äitini makasi selällään toinen jalka koukistuneena, hänen karvoituksensa kiilsi kosteutta ja spermaani valui äidin emättimestä takaisin peitteelle.

Kaunis tasainen vatsa nousi ja laski kiihkeästi, lonkkaluut olivat aavistuksen koholla ja toisessa rinnassa oli pieni raapaisu. Nännit olivat vieläkin pystyssä ja rintojen välissä oli hikihelmiä, posket punaisina äiti avasi silmänsä ja katsoi minuun. Hän ojensi kätensä minulle johon tartuin ja nostin äidin istumaan. Halasimme toisiamme pitkään eikä minulla ole koskaan ollut niin hyvä olo kuin silloin.

Hetken kuluttua pyykkikone oli käynnissä ja minä jatkoin maalausta.

Seuraavana aamuna lähdimme äidin kanssa kaupunkiin, meillä oli tarkoitus tilata matka koulun syysloman ajaksi. Emme olleet ehtineet kauaksikaan, kun äiti pysäytti auton ja kiiruhti ulos tien sivuun. Äiti oli kumarassa ja oksensi päästessäni hänen vierelleen, hän oksensi ruskeaa kuraa. Pidin äidin olkapäästä kiinni hänen ollessaa kumartuneena eteenpäin.

– Mikä sinun on? kysyin äidiltä taluttaessani hänet takaisin autoon.
– En ole varma, äiti vastasi kalpeana. Mietin koko matkan kaupunkiin, mutta unohdin sitten asian päästyämme perille. Varasimme matkan ja minä lähdin vaateostoksille äidin mennessä omille asioilleen.

Eräänä iltana katselin tv:tä ja lähdin hakemaan alakerrasta jotakin purtavaa. Vanhempieni makuuhuoneen ovi oli suljettuna vaikka oli lämmin, tiesin mikä siihen oli syynä. En voinut vastustaa kiusausta ja astelin varovasti lähelle ovea.

– Umh.., kuului puhkuvaa ääntä suljetun oven takaa. Isän ääni ja liike kertoivat mitä huoneessa tapahtui. Kuulin isän nousevan pois äidin päältä ja pienen napsahduksen hänen vetäessään kortsun pois.., minulle tuli kiire lähteä pois kuuntelemasta.

Äidin ääni kuitenkin sai minut pysymään vielä paikallani.
– .. Matti, luulen olevani raskaana, äiti sanoi hiljaisella äänellä isälle.
– .. Mitä sinä nyt puhut, et voi olla.., olen aina.., isä aloitti.
– .. Tiedän, mutta kuukautiseni ovat kuitenkin jo myöhässä ja olen melko varma asiasta, äiti perusteli tilannetta isälle. Isän äänestä kuulsi epäluulo ja hänen mielipiteet olivat sellaisia, että äiti alkoi itkeä tihuuttaa..

Pakenin hiljaa yläkertaan ja katsoin elokuvaa tajuamatta siitä kuitenkaan mitään sillä ajatukseni olivat äsken kuulemassani. Muistelin silloin myrsky-yönä kuinka äiti oli estellyt, mutta en ollut ymmärtänyt asiaa. En saanut nukutuksi koko yönä tuntiessani syyllisyyden pyörittävän ajatuksiani.

Aamulla olin kuitenkin nukahtanut hetkeksi ja nousin ylös ja laahustin itseni keittiöön. Kello oli jo ylitse 10 ja isä oli lähtenyt asioilleen, äiti käveli pihalla ja kohta hän toi aamun postin pöydälle.

Sininen paita ja lyhyt farkkuhame tekivät äidistä vieläkin nuoremman kuin mitä hän oli. Ruskettuneet jalat olivat kauniit katsella ja tunsin jälleen tuon puristavan tunteen vatsassani.

– Joko sun vatsatauti on helpottanut? kysyin äidiltä yllättäen hänet.
– J-joo-o, tai ei.., näin äidin häkeltyvän ja punastuvan. Äiti tajusi siinä samassa minunkin tietävän. Istuimme vastakkain hiljaa ja sitten äiti purskahti itkuun.

Nousin ja menin äidin viereen istumaan ja kiedoin käteni hänen harteilleen ja äiti nojautui minuun edelleen nyykyttäen kyyneleiden valuessa solkenaan hänen poskillaan. Vihdoin itku hellitti ja äiti kertoi mitä isä oli ehdottanut. Tajusin myllerryksen äidin sisällä olevan hirvittävää, kun minulle selvisi lopullisesti koko totuus.

Tunteeni äitiin olivat voimakkaat ja siinä istuessamme äiti varoitti minua olemaan varovainen kotona ettei kukaan aavistaisi mitään. Äiti myönsi tekomme vääräksi ja kertoi olleensa jo pitkään lähes tunteeton vuoteessa. Minä olin vain sattunut olemaan se virike joka sai hänet syttymään, kauheinta äidin mukaan siinä ole se, että olin hänen poikansa. Tekomme oli tuomittava ja seuraus siitä oli äidin sisällä. Äiti kertoi käyttäneensä pillereitä, mutta lopettaneensa niiden käytön kevättalvella. Tajuttuaan mihin oli kanssani ryhtynyt äiti oli sitten aloittanut kesäkuulla uudelleen pillereiden käytön, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Isäni ei ollut halunnut enää lapsia ja tapahtunut ”vahinko” oli hänellekin järkytys.

Viikko meni etten tienyt mitä oikeastaan tapahtui, äiti ja isä eivät juurikaan puhuneet keskenään ainakaan minun läsnäollessani.

Koulukin alkoi ja oli jatkunut muutaman viikon, kun näin äidin lähtevän autolla koululta kesken päivän kovalla kiireellä. Lukio ja yläaste olivat samassa yhteydessä ja osittain samoja tilojakin käytettiin. Rehtori tuli sanomaan minulle, että isäni oli sairastunut vakavasti ja oli sairaalassa. Hän vei minut sairaalaan jossa tapasin äitini.

Isä oli saanut aivoverenvuodon ja oli osittain halvaantunut. Hän oli saanut sairaskohtauksen kesken työnsä ollessaan nousemassa traktoriin kuivaajalla.

Marraskuu oli jo pitkällä ollessamme lauantaina mummoni, siis äitini äidin 70-vuotisjuhlilla. Äidillä oli tummansininen kotelomekko ja sen päällä samaa väriä oleva jakku. Mekko jäi polvien yläpuolelle ja vaaleanruskehtavat sukkahousut korostivat hänen kauniita jalkojaan. Mustat hiukset olivat tyylikkäästi laitettu ja äidin silmissä oli säihkettä jonka syvimmän syyn minä tiesin.

Äidin vierelle tuli eräs vanhempi mies jaarittelemaan ja tajusin hänen vain pyrkivän äitini seuraan hänen kauneutensa takia. Hänhän oli tavallaan nyt kuin vapaata riistaa isäni menehdyttä saamaansa sairaskohtaukseen muutaman viikon kuluttua. Tunsin mustasukkaisen piston sisälläni.

Kuuntelin aikani ja menin sitten äidin vierelle seisomaan.
– Pitäisiköhän meidän Petri lähteä ajamaan kotiin päin? äitini kysyi.
– Joo, lähdetään vain, ollaan oltu jo eilisestä saakka täällä ja mulla on maanantaina kokeet, valehtelin enemmän tunkeilevalle miehelle kuin äidilleni.

Menin hyvästelemään mummoa ja katsoin etäältä äitiäni, hänen vatsansa oli pyöristynyt selvästi, mutta ei niin paljon kuin olin kuvitellut. Äiti oli käynyt tutkimuksissa jossa häntä ja tulevaa lasta oli tutkittu perusteellisesti. Kaikki oli hyvin ja se näkyi äitini kasvoiltakin.

Olimme kotona muutaman tunnin ajon jälkeen. Oli liian aikaista mennä vielä nukkumaan ja jäin katsomaan äitiä hänen riisuessaan juhlavaatteitaan. Avasin vuodetta ja nostin pussilakanaa sivuun jotta voisimme pujahtaa valmiiseen vuoteeseen.

– Olet kaunis, sanoin ja menin äitini taakse kietoen käteni hänen pyöristyneelle vatsalleen. Se oli mukavan pingottuneen tuntuinen ja nostin käteni äidin rintaliiveille jotka irrotin jo tottuneesti. Kaksi täyteläistä kiinteää rintaa oli käsissäni, ne olivat kasvaneet hiukan kesästä. Suutelin äidin niskaa ja tein näin selväksi mitä halusin.

– Minun pitää käydä ensin suihkussa, äiti sanoi silmissään utuinen katse.
– Ei nyt ehdi sinne, vastasin ja riisuin itseni pikavauhtia. Kumarruin äidin taakse ja laskin hänen housut nilkkoihin. Painoin äidin varovasti vuoteelle polvilleen. Pyöreä takamus paljastui edessäni ja hieroin kiinteitä, mutta pehmeitä pakaroita. Levitin pakaroita ja työnsin kieleni edessäni näkyvään peppuvakoon ja äidin huokaus kertoi hänen nauttivan kosketuksestani. Kieleni pyöri helakanpunaisella peräaukolla ja tunsin hien hajun nenässäni jota siitä lähti.

Sormeni levitti samalla turvonnutta häpyvakoa avoimeksi ja kosteus kasteli heti sormeni. Jatkoin kielityöskentelyä ja äidin huokailut täyttivät huoneen hiljaisuuden. Tässä asennossa äiti ei nyt pystynyt olemaan kauan vaan hän asettui kyljelleen ja nostin hänen toisen jalkansa olkapäätäni vasten laittaessani kasvoni hänen syliinsä.

Nuolin kielellä pitkää vetoa häpyhuulilta peppuun ja takaisin, tiesin äidin pitävän tästä valtavan paljon. Pissan haju oli voimakasta, sillä äiti joutui käymään päivän aikan usein vessassa koska kohtu painoi virtsarakkoa hänen istuessaan.

Tunsin äidistä erittyvän kosteutta entiseen tapaan runsaasti ja kieleni koskiessa äidin herkkää kohtaa lopetin kielileikin. Pyyhkäisin kämmeneeni kosteutta kasvoiltani ja katsoin äitiä.

Hän oli haluttavan näköinen pyöreän vatsansa kanssa, kosteutta tihkuva karvoitus kertoi hänen halustaan. Asetuin äidin taakse ja työnsin kullini hitaasti lämpimään luolaan joka oli tullut minulle jo tutuksi. Se oli taas tiukka ja limaisen liukas. Nostin äidin oman käden hänen karvoituksensa päälle ja ohjasin hänen kaksi sormea kriittiseen kohtaan.

Minä työntelin kulliani kuin hidastetussa filmissä ja äidin käsi hieroi karvoituksen keskeltä löytyvää kohdetta. Olimme löytäneet tämän asennon itsellemme ja nyt kun äidin vatsa oli jo kasvanut, tämä oli parhain asento jolla molemmat saimme tyydytyksen.

Äiti tuli ensin ja hänen tärinänsä ja kiihottava huuto nopeuttivat omaakin tulemistani. Puristin lonkkaa itseeni lujasti ja minulta pääsi terävä äännähdys suihkuttaessani spermaani emättimen seinille. Nytkytin äidin alavartaloa itseeni päin saadakseni täyden nautinnon.

Makasin kiinni äidissäni vaikka kullini oli jo pehmennyt, mutta oli vielä äidin sisällä. Kiskoin peiton päällemme ja kurkottelin sammuttamaan yöpöydän valon.

– Pitäisi käydä vielä pesulla, äiti sanoin väsyneellä äänellä.
– Menet sitten aamulla, nukutaan on niin hyvä olo, vastasin äidille.

Äiti makasi kyljellään selin minuun ja laitoin käteni hänen paljaan vatsan ylitse. Äidin käsi tarttui peiton alla käteeni ja puristi sitä lämpimästi. Huuleni painoivat kevyen suukon äidin niskaan.
– Ei kai enää.., äiti naurahti.

Puristin huuleni tiukemmin niskan pehmeään lihakseen ja hampaani nipistivät terävästi, tiesin tästä jäävän jäljen, mutta en piitannut siitä.

– Hmm-mm.., äiti kehräsi sylissäni.

Seksifantasiat.net

Samantapaisia kiihottavia tarinoita

  • Hetket poikani kanssa Tarinani juontaa juurensa viime kesään, jolloin pikku siskoni ja hänen avomiehensä päättivät mennä viimeinkin naimisiin ja osallistuin heidän häihin. Olen 43 vuotias näyttävän näköinen yksinhuoltaja äiti Vantaalta ja olen eronnut 16 vuotiaan poikani isästä jo lähemmäs 14 vuotta sitten. Eron jälkeen minulla ei ole ollut kuin satunnaisia muutaman viikon tai korkeintaan puolen vuoden suhteita miehiin ja viimeisen parin vuoden aikana olen ainoastaan kerran päätynyt työreissulla tapaamani […] Posted in Insesti
  • Äidin kanssa saunomassa Heräsin sunnuntaiaamuna ennen yhdeksää unen läpi kuuluvaan kännykänpirinään. Kesti hetken ennen kuin sain silmäni niin auki, että näin lukea soittajan – Äiti soittaa – vilkkui nokialaisen näytössä. Niinpä tietysti, piruuttaan soittelee tähän aikaan, ajattelin ja kuittasin vihreää luuria. – Jooh, no mitä? – No moi, äitis täällä, en kai vaan herättänyt? – Ei, kun mä olin jo hereillä, mörisin puhelimeen unenkarhealla äänellä. – Sulla on tainnut mennä myöhään, äiti […] Posted in Insesti
  • Äitiä ja opettajaa Keskiviikko ja äikkää tokalla tunnilla. Raahaan itseni ja reppuni luokkaan vakipaikalleni. Istun eturivissä josta on helppo poistua luokasta, tähän ei opettajat yleensä kiinnitä niin paljon huomiota kuin takimmaisiin istujiin. Opettaja, Seija nimeltään kävelee luokkaan suljettuaan oven perässään. Katselen kulmieni alta opettajan kävelyä, se on ryhdikkään näköistä ja rinnat korostuvat tyylikäästi hyvän ryhdin ansiosta. Opettajalla on mustavalkoruudullinen hame joka jää selvästi […] Posted in Nuoret pojat
  • Isän ja äidin kanssa sängyssä Parkkipaikalta lähtevän auton valot pyyhkäisivät Markon huoneen kattoa. Auton ääni loittoni ja huoneeseen laskeutui taas hämärä. Marko käänsi kylkeään ja hetken hengitystään pidättäen kuunteli öisen kerrostalon ääniä. Television ääni kaikui vaimeasti lämpöpatteria pitkin. Porraskäytävästä kuului keskustelua jostain ylemmistä kerroksista, hissin ovi suljettiin ja oli taas hiljaista. Pöydällä herätyskellon punaiset digitaalinumerot näyttivät puolta yhtä. Tähän samaan aikaan hän […] Posted in Insesti
  • Äidin kanssa saunassa Seuraava tarina on tosi ja tapahtui ollessani 13-vuotias kesällä 1999. Olin opettajaperheen ainoa lapsi ja vanhempani olivat eronneet muutama vuosi aiemmin ja asuin äitini kanssa kahdestaan kerrostalossa Tikkurilan paikkeilla. Äitini oli tuolloin 35-vuotias kaunis nainen. Hänellä oli pitkät kauniit vaaleat hiukset, joita hän piti usein poninhännällä. Vartaloltaan hän oli tiukka ja kiinteä, hoikka 161-senttinen ja miellyttävät kasvot omaava. Kaunis vartalo oli tulosta työmatkan […] Posted in Insesti
  • Äiti auttaa poikaansa Onnettomuuden jälkeen äiti joutuu auttamaan poikaansa monellakin tapaa ... … Herätys! Herätys! Havahduin heräten sairaalasta. Vähitellen muistikuvani palasivat ja ymmärsin olleeni auto-onnettomuudessa. Ympärilläni oli lääkäri, muutamia hoitajia ja äitini. “No huomenta, rakkaani, millainen on olosi?”, äitini tervehti helpottuneena. “Miten sille toiselle osapuolelle kävi”, kyselin hiukan hämilläni, “entä menikö auto pahaan kuntoon?” Lääkäri kertoi, että toinen kuljettaja oli […] Posted in Insesti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *