Ihana naislääkäri osa 2

Uskomattomasta lääkärikäynnistäni oli kulunut viikko. Olin varannut ihanalle lääkärilleni uuden ajan, kuten hän oli (onneksi) pyytänyt tekemään. Oli ollut tuskallista odottaa kokonainen viikko. Tuo ihana naislääkäri oli ollut jatkuvasti mielessäni. Minun oli ollut vaikea keskittyä mihinkään, töihin tai opintoihin. Kun olin istunut kuuntelemassa tylsiä luentoja, olin ajatellut naista ja viimekertaista käyntiäni hänen luonaan, hänen suloisia sormiaan minun sisälläni ja hänen kieltään klitoriksellani, ja lopuksi häntä syleilemässä minua, siinä tutkimuspöydällä, ylleni kumartuneena – ja olin kostunut niin, että pelkäsin mahlan valuvan pikkuhousujen ja hameen läpi luentosalin penkille. Viikonloppuisin kävin töissä, olin tarjoilijana ravintolassa, ja minun oli varottava, etten olisi jäänyt tuijottamaan kaikkia kauniita naisasiakkaita, varsinkin niitä, jotka jossain määrin muistuttivat ihanaa lääkäriäni, sillä silloinkin aina muistikuvat palasivat voimakkaina mieleeni, pimpissä alkoi tykyttää hillittömästi ja kaipasin lääkäriäni niin, että sydämestä vihloi.

Mutta vihdoinkin oli koittanut se päivä, kun minulla oli jälleen aika varattuna. Hassua, miten riemua täynnä olin, kun istuin taas lääkärikeskuksen käytävällä odottamassa. Yleensähän olin aina hermoillut gynekologille mennessäni. Hermoilin minä tavallaan nytkin, tai siis jännitin, mutta aivan eri tavalla kuin ennen. Tämä jännitys oli pelkästään ihanaa, kihelmöivää ja herkullista. Mitäköhän lääkärin huoneessa tänään tapahtuisi? Tiesin vain, että tänään olisi hänen vuoronsa saada orkut. Mitäköhän hän haluaisi minun tekevän? Paloin halusta nähdä hänen pillunsa, toivoin pääseväni nuolemaan sitä. Olin niin suuresti kiitollinen kaikesta siitä, mitä tuo taivaallinen nainen oli viimeksi tehnyt minulle.

Siinä käytävällä istuessani oli pakko nostaa jalat ristiin, ettei kiihkoni olisi valunut hameen alta tuolille. Olin selailevinani lehtiä, ohi kulki välillä hoitohenkilökuntaa. Näytin varmasti ihan tavalliselta potilaalta, joka oli menossa tavallisen lääkärin tavalliselle vastaanotolle.

Lopulta lääkärin ovi avautui. Siinä hän seisoi jälleen, tuo ihana nainen virallisen valkoisessa takissaan, lempeä hymy kasvoillaan ja lämmin tuike pähkinänruskeissa silmissään. Hän kutsui minut jälleen nimeltä sisään, viimeiseen asti korrektina. Ovella me muodon vuoksi kättelimme, käytävällä kun istui pari muutakin potilasta, jotka odottivat muille lääkäreille, mutta naisen katseesta näin, että hän oli jo valmiiksi yhtä innoissaan ja kiihottunut kuin minäkin.

Kun hän sulki huoneen oven, kapsahdin suoraan hänen kaulaansa.

”No hei taas, urhea tyttö”, lääkäri hyrähti hellästi ja rutisti minua lämpimästi. ”Mitä sinulle kuuluu?”

Katsoin häntä onnellisena silmiin – siinä hän vihdoinkin taas oli! – ja pidin kädet hänen kaulassaan. Hän oli minua pidempi, hoikka mutta vähän minua kookkaampi ja ainakin kymmenen vuotta vanhempi, siis kolmenkympin puolivälissä. Tunnustin hänelle: ”Mulla on ollut kauhea ikävä sua.”

Hän suuteli minua. Pitkään ja hellästi. Tunsin valahtavani entistä kosteammaksi. Tunsin, kuinka hänen kätensä kulkivat viipyillen alas selästäni ja piukan minihameen peittämän peppuni yli, ja sitten hän hiveli sormenpäillään paljaita reisiäni hameen reunan alta. Humahdin täyteen kipinöitä.

”Tule tänne”, nainen sanoi ääni täynnä tuttua hellyyttä ja ohjasi minut lähemmäs työpöytäänsä toinen käsi kevyesti pakarallani. Hän riisui muitta mutkitta sukkahousunsa, sitten lyhyen hameensa ja sen jälkeen pikkuhousunsa, jotka olivat mustaa silkkiä, mutta lääkärintakin hän jätti yhä ylleen. Se oli sen verran pitkä, että en vieläkään nähnyt hänen pimppiään.

”No niin”, lääkäri sanoi rentoon ja tyyneen tapaansa ja asettui työtuolilleen istumaan. ”Ota sinäkin vain vaatteet pois.”

”Kaikkiko?” kysyin kiihkoissani, kun laskin laukun lattialle ja aloin napittaa paitaa auki.

”Kaikki.”

Mutta kun riisuin hameen ja nainen näki pikkuhousuni, hän sanoikin ihastuneena: ”Oi, stringit. Jätä ne jalkaan. Ovat niin seksikkäät.”

Lopulta seisoin lääkärin edessä pelkät stringit ylläni, pyöreät rinnat pystyssä pököttäen, nännit rusinaisen kovina. Tuntui ihanalta, kun hän katseli minua niin avoimesti ihaillen ja samalla lempeästi.

Hän veti minut luokseen, hyväili lanteitani ja istutti minut kahareisin syliinsä. Silitteli rintojani pehmein käsin, kokeili nänninpäitäni kielenkärjellään.

”Sinä olet kauniimpi kuin viimeksi huomasinkaan”, nainen sanoi, ja hänen äänensä oli yhä tavattoman lämmin, mutta nyt myös vähän karhea. ”Silloin sinulla oli pusero päällä.” Leikkisän hellä virnistys.

Sitten hän työnsi minut pehmeästi sylistään ja ohjasi alas. Polvistuin lattialle hänen eteensä, ja hän avasi lääkärintakkinsa ja levitti minulle jalkansa. Kasvojeni eteen avautui lääkärin iso, punainen, paljaaksi ajeltu ja meheväksi paisunut pillu.

Sydämeni jyskytti ja pimppini valui.

”No niin”, lääkäri sanoi rohkaisevasti, puhui minulle hiljaisella ja rauhoittavalla äänellä ja hyväili samalla hiuksiani kädellään. ”Nuole ensin klitorista. Annan lisää ohjeita sitä mukaa kun edetään.”

Laskin käteni naisen uumalle ja painoin kasvoni aivan lähelle hänen ruusuista aarrettaan. Se oli jo valmiiksi aivan märkä ja tuoksui käsittämättömän kiihottavalle. Sitten suljin silmäni, työnsin kieleni esiin ja annoin mennä.

Naisen klitoris oli suuri, pyöreä, tykyttävä – ja samettisen pehmeä. Keskityin nuolemaan sitä niin hyvin kuin ikinä osasin. Tunsin sen kiihtyvän sykkeen kieltäni vasten. Naisen sisältä alkoi kummuta ihania, pitkiä huokauksia. Hänen kätensä risteilivät samalla hajamielisesti hiuksissani.

”Nyt häpyhuulia”, nainen käski hellästi, ja siirryin nuolemaan hänen vakoaan. Hänessä oli väkevä, kirpeän mahlainen maku, joka kiihotti minua entisestään. Tunsin, kuinka pimppimehu valui stringeistäni reisille edelleen alaspäin.

”Hyvä, hyvä… oikein hyvä”, lääkäri kuiski. ”Nyt pimppireikää.”

Siirryin kuuliaisesti sinne. Livoin huolellisesti hänen aukkonsa reunoja kielenkärjelläni, kunnes hän käski (nyt ääni kiimasta tukahtuneena): ”Pane kieli sinne sisään.”

Työnsin kieleni hänen pilluunsa. Mikä lämpö! Mikä märkyys! Mikä ihana lihan pehmeys! Aloin pyöritellä kieltäni hänen pimppireiässään, ja samalla tunsin, kuinka hänen otteensa voimistui hiuksissani. Hän veti minua hellävaroen, mutta määräävästi lähemmäs: hän halusi kieleni entistä syvemmälle, niin syvälle kuin ikinä mahdollista. Nenäni painui hänen vakoonsa, ja oli vaikea hengittää, mutta työnsin kieltäni silti lujasti hänen sisälleen, niin pitkälle kuin saatoin.

Nainen voihki, hänen kätensä olivat pääni ympärillä, hän nytkytti minua pimppiään vasten, ja hänen äänensä oli enää pelkkä kiimansekainen käheä parahdus, kun hän käski: ”Hiero klittaa.”

Minä tein niin. Hinkkasin sormenpäilläni hänen klitoristaan ja panin häntä samanaikaisesti kielelläni pimppiin, ja koko ajan hän ohjasi minua, tietäen tarkkaan mitä halusi.

Tunsin tärinän hänen reisissään, supistusten ensiaallot hänen vaginassaan. Hän tuli kuumasti sykkien, kasvojani vasten nytkähdellen, hillittömästi huutaen.

Hän piti minut vielä senkin jälkeen itseään vasten, joten jäin siihen hänen reisiensä väliin ja pidin kieleni hänen sisällään, kunnes hänen pillunsa jälkisupistelut alkoivat laantua. Kuuntelin, kuinka hänen hengityksensä vähitellen tasaantui, ja tunsin, kuinka hän alkoi jälleen silitellä hiuksiani, nyt raukeasti ja voipuneesti.

”Ihana tyttö olet”, nainen kuiskasi. Hän hellitti viimein otteensa päästäni, mikä oli minulle merkki vetää kieli ulos hänen pimpistään ja kohottaa kasvoni. Kasvot tuntuivat olevan kokonaan lääkärin pimppimehujen peitossa. Hän katsoi minuun ylhäältäpäin täydellisen hellästi. Sitten hän silmissään vilahti leikkisä tuike, hän kasvoilleen ilmestyi tuttu, lempeä hymy, ja hän sipaisi sormenpäähänsä omaa pillumehuaan minun ylähuuleni päältä.

”Sä olet ihana nainen”, minä vastasin vaikuttuneena, lumoutuneena, ihmeissäni hänen ihanuudestaan.

”Tule tähän.”

Lääkäri auttoi minut pystyyn, laski minulta hieman viivytellen litimärät pikkuhousut alas ja veti minut jälleen kahareisin syliinsä. Hän asetteli minut siihen niin, että pimppimme painuivat vastatusten, ja tarttui halukkaasti rintoihini. Suljin silmäni, kun hän otti toisen rintani suuhunsa ja ryhtyi imemään nänniäni.

Hän imi pitkään ja hartaasti ensin yhtä ja sitten toista nänniäni, melkein kuin olisi kuvitellut imevänsä niistä maitoa. Imeminen aiheutti ihania väristyksiä ja supistuksia kohdussani ja pimpissäni. Lääkäri levitti häpyhuuliani sormillaan niin, että paljas pimppini pääsi hankaamaan hänen sileää häpykumpuaan vasten. Sitten hän tarttui minua lanteista, ryhtyi keinuttelemaan minua pehmeästi sylissään ja jatkoi samalla nännien imemistä. Klitorikseni liukasteli villisti hänen paljasta, kastunutta häpykumpuaan vasten.

Olin tuon ihanan naisen sylissä kuin taivaassa. En ollut edes varautunut tähän. Että minäkin saisin. Olin luullut, että tällä käynnillä vain lääkäri saisi. Että olisi hänen vuoronsa. Vain hänen. Hänhän oli antanut minulle niin uskomattomat orkut edellisellä kerralla.

Mutta niin hän vain antoi ne minulle uudelleen. Tuo laupias nainen. Purkauduin huutaen hänen syliinsä, ja hän puristi minut lujasti itseään vasten.

Lopulta kliiniseen lääkärinhuoneeseen laskeutui rauhoittava hiljaisuus. Sälekaihtimien välistä pilkotti auringonvaloa. Me istuimme työpöydän vierellä pimpit vastatusten valuen, halailimme ja suutelimme. Lääkärin hellät naurunhyrähdykset olivat tarttuneet minuunkin. Olin tuon naisen sylissä täydellisen onnellinen.

Nousimme ja pukeuduimme yhdessä, ja pesin kasvoni pesualtaan äärellä. Huomasin peilistä, että meikki oli levinnyt – tietenkin, kuinkas muutenkaan. Päätin kuitenkin käydä korjaamassa sen vasta odotushuoneen vessassa, seuraava potilas kun odotti jo oven takana.

”Eikä siitä kukaan mitään osaa päätellä”, ihana lääkärini vakuutti ja veti minut vielä kerran halaukseensa, ennen kuin erosimme. ”Korkeintaan joku luulee, että olet itkenyt. Siinähän ei ole mitään ihmeellistä, gynekologilla käyntihän on yleensä niin kauhea kokemus muutenkin. Vai mitä, pesukarhuni? Ja varaathan taas uuden ajan?”

”Ihan varmasti”, minä huokaisin.

”Hyvä. Katsotaan, mitä kivaa sitten taas keksitään. Ihana kulta.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *