Seksiä isoveljen kanssa

Haluan joka tapauksessa kertoa teille tapauksesta, joka sattui minulle 17-vuotiaana. Toivottavasti tämän lukeminen tuottaa teille yhtä paljon iloa kuin minulle sen muisteleminen 🙂

Seitsemäntoista ikäisenä olin vielä seksuaalisesti melko kokematon. Olin menettänyt neitsyyteni vuotta aiemmin, mutta varsinaista poikakaveria minulla ei ollut koskaan ollut. Minua kyllä kehuttiin kauniiksi, mutta ehkä olin vain liian vaativa tai jotain. Ikäiseni pojat tuntuivat jotenkin liian lapsellisilta, jotta olisin tosissani voinut harkita seurustelevani heidän kanssaan. (Ei mikään harvinainen ”ongelma”, kuten olen sittemmin ystävättäriltäni saanut kuulla.)

Veljelläni oli ikää 20-vuotta. Hän asui vielä kotona vanhempiemme luona ja meillä oli oikein hyvät välit. Hän harrasti jalkapalloa ja kävi ahkerasti kuntosalilla, minkä vuoksi hänen kroppansa oli melkoisen hyvännäköinen. Kun hän iltaisin kävi suihkussa, saatoin nähdä hänet kävelevän kylpyhuoneeseen ilman paitaa ja minun täytyy tunnustaa, että seurasin häntä silmilläni mielelläni.

Luulen, että veljeni huomasi tämän ja jollain tavalla nauttikin siitä. Miehillä kun tuntuu olevan jonkinlainen itsepaljasteluvietti 😉 Mitään seksuaalista välillämme ei kuitenkaan ollut. Vaikka olinkin silloin tällöin pohtinut, miltä veljeni saattaisi näyttää ilman vaatteita, en edes kuvitellut ottavani selvää siitä. Kai se on ihan normaalia sisarusten välillä – kun näkee toisen kehittyvän ja muuttuvan, ja kun oma seksuaalisuus herää, myös mielenkiinto tuollaisia asioita kohtaan herää. Mutta se oli vain mielenkiintoa. Ei himoa.

Eräänä iltana se jokin sitten tapahtui. Katselin huoneessani eroottista elokuvaa ja kiihotuin siitä. Hyväilin itseäni peiton alla televisiota katsellessani ja toivoin, ettei kukaan törmäisi sisään huoneeseeni. Vanhempani olivat olohuoneessa katselemassa luultavasti samaa elokuvaa ja he luulivat minun nukkuvan. Olin kiihottuneempi kuin koskaan aikaisemmin ja fantasiat pyörivät päässäni. En kuitenkaan tyydyttänyt itseäni orgasmiin saakka, vaan halusin tehdä sen suihkussa. Olin jo vuosia aikaisemmin löytänyt virtaavan veden maagisen voiman ja harrastin itsetyydytystä melkeinpä pelkästään suihkussa.

Kun kuulin vanhempieni menevän nukkumaan, hiippailin huoneestani ja suuntasin kohti kylpyhuonetta. Olin jo ihan kostea ja pelkäsin, että se näkyisi yöpaidassani, jos joku tulisi sytyttämään valot. Niinpä pidin kiirettä.

Olin juuri tarttumassa kylpyhuoneen ovenkahvaan, kun tajusin kuulevani veden virtaavan. Suihkussa oli joku. Petyin hieman, mutta ajattelin, että voisinhan odottaa vielä muutaman minuutin. Se varmasti laskisi tunnelmaa, mutta halusin sinä iltana käyttää suihkua. Olin kääntymässä kohti huonettani, kun tajusin, että suihkussani täytyy olla veljeni. Vanhempani olivat nukkumassa ja kumpikaan heistä ei käy iltaisin suihkussa. Mieleeni tuli häijy ajatus, joka luultavasti johtui kiihotuksestani. Päätin tarkastaa avaimenreiästä, miltä veljeni näytti alastomana. ”Eihän se ketään vahingoita” perustelin itselleni. Tilaisuus oli täydellinen. Kaikissa talomme ovissa oli avaimenreikä ja kylpyhuoneeseen oli suora näkymä takkahuoneen avaimenreiästä.

Vaikka syyllisyys vähän pistelikin minua, kumarruin kurkkaamaan reiästä. Veljeni seisoi suihkussa ilman rihmankiertämää ja hieroi saippuaa lihaksikkaaseen vartaloonsa. En voinut liikkua. Näky pysäytti minut täysin ja muutamaan sekuntiin en uskaltanut hengittääkään. Katselin siinä pimeässä huoneessa avaimenreiästä veljeäni ja koko tilanne tuntui yhtäkkiä mielettömän kiihottavalta. Laitoin käteni jalkoväliini ja aloin hyväillä itseäni.

Veljeni ei tietenkään nähnyt minua. Hän seisoi siinä täysin alasti näytillä ja vesi virtasi hänen ihollaan. En ollut koskaan kuvitellutkaan kiihottuvani tirkistelystä, mutta niin siinä vain kävi. Syyllisyyskin peittyi himon alle.

Veljeni alkoi pestä kaluaan ja huomasin sen alkavan paisua. Silmäni tapittivat tuota näkyä ja sormeni litisivät jalkovälissäni. Tuskin uskalsin hengittääkään. Veljeni kalu paisui täyteen mittaansa – en ollut koskaan nähnyt miehen erektiota ”livenä”. Hän hieroi myös itseään, mutta ei vienyt sitä loppuun asti. Veljeni kulli, näky oli kerrassaan lumoava. Hänen kätensä teki edestakaista liikettä peniksen ympärillä. Se kiihotti minua entistäkin enemmän. Veljeni kalu näytti todella isolta. Aloin kuvitella oman käteni sen ympärillä.

Hieroin itseni huipulle asti ja sain todella upean orgasmin. Jouduin tukemaan kädelläni seinästä, jotta en olisi vajonnut lattialle. Katselin vielä hetken, kuinka veljeni erektio laski ja hän alkoi lopetella pesuaan. Hiippailin kiireesti takaisin huoneeseeni ja istuin sängylleni. Sydämeni jyskytti vieläkin kahtasataa ja mielessäni oli pelkästään kuva veljeni kauniista vartalosta ja hänen upeasta kalustaan. Kuuntelin kuinka hän sulki kylpyhuoneen oven ja meni omaan huoneeseensa. Aloin tolkuttaa itselleni, että olen perverssi ja minun täytyisi saada tuollaiset ajatukset mielestäni. Insesti, sehän oli jotain likaista ja saastaista, harrastaa seksiä oman veljen kanssa. Tai edes haaveilla siitä. Syyllisyys nosti taas päätään, mutta en voinut unohtaa sitä kiihkoa, mikä minut oli vallannut.

Seuraavan parin kuukauden ajan annoin toistuvasti periksi himolleni ja odotin iltaisin tilaisuutta päästä tirkistelemään veljeäni. Päässäni oli alkanut pyöriä fantasioita hänestä ja välillä masturboidessani kuvittelin hänet sisälläni – oman veljeni nussimassa minua. Rehellisesti minun täytyy sanoa, että osa minusta tunsi todella suurta syyllisyyttä ja häpeää. Ajattelin, että mikä minä olen, kun kiihotun nähdessäni oman veljeni alastomana? Soimasin itseäni sairaaksi, mutta joka kerta kun tilaisuus koitti, löysin riittävästi perusteluja kukistaakseni järkeni. Pian tyydytin itseni useammin kylpyhuoneen oven takana kuin itse kylpyhuoneessa.

Kertaakaan en ollut nähnyt hänen tulevan. Ne harvat kerrat, jolloin tilaisuus oli otollinen tirkistelylle olivat vaivan arvoisia, mutta kertaakaan en nähnyt hänen tyydyttävän itseään loppuun asti. Ehkä hän teki sitä suihkussa niin kuin minäkin, mutta onnistuin aina missaamaan ne kerrat. Se harmitti minua, sillä olin fantasioissani usein kuvitellut, miten hänen nesteensä roiskuisivat rinnoilleni. Minulla taisi olla jonkinlainen pakkomielle asiasta, koska eräänä iltana päätin ottaa askeleen tielle, jolta ei olisi paluuta.

Veljeni oli yksin saunassa ja vanhempani jälleen kerran nukkumassa. Olin harkinnut asiaa pitkään ja mitä enemmän kuvittelin sitä mielessäni, sitä kiihottuneemmaksi kävin. Riisuin itseni alasti ja menin kylpyhuoneeseen, kun veljeni istui saunassa. Sydämeni pamppaili ja olin jo valmiiksi kostea alhaalta. Veljeni kysyi, että kuka siellä ja minä vastasin mahdollisimman huolettomasti, että minä vaan. Siihen veljeni totesi vain ”aha”. Menin saunaan hänen viereensä ja selitin hätävaleen, jonka mukaan eräs elokuva alkaisi tv:stä pian ja halusin ehtiä saunomaan ennen sitä.

Veljeni näytti kieltämättä vähän vaivautuneelta. Se oli ymmärrettävää, sillä olimmehan olleet viimeksi saunassa jotain 3 vuotta sitten. Siinä ajassa etenkin minä olin ehtinyt muuttua paljon.

Löin löylyä peliin niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Taivutin itseäni taaksepäin silmät kiinni niin, että rintani työntyivät eteenpäin. Annoin hänen katsella ja hienovaraisesti kiihotin häntä. Onnistuin näyttämään koko ajan yllättävän luontevalta vaikka sydämeni jyskyttikin kuin tuhat patarumpua. Uskoin veljeni katselevan minua aina kun silmäni vältti, sillä hänellä ei ollut mikään kiire pois saunasta.

Kun lähdin suihkuun, veljeni tuli perästä. Hän yritti jutustella jotain, mutta ymmärsin hänen vain purkavan hermostuneisuuttaan. Minäkin olin hermostunut, mutta liian kiihottunut välittääkseni siitä. Asetuin suihkun alle ja aloin hieroa vartaloani vesivirran alla. Käännyin selin häneen ja hieroin pyllyäni. Koskettelin itseäni hellävaraisemmin kuin yleensä suihkussa, sillä halusin sen näyttävän seksikkäältä. Sitten annoin suihkun virrata kasvoilleni ja suljin silmäni. Seisoin rohkeasti esillä veljeäni kohti ja annoin kaiken näkyä. Rintani, häpykarvoitukseni. Nännini olivat jo aivan kovina ja tiesin veljeni näkevän sen. Pidin edelleen silmäni kiinni ja aloin hieroa käsilläni rintojani ja vatsaani. Veljeni seisoi hiljaa paikoillaan ja tiesin hänen katselevan minua. Minä nautin siitä ja jalkovälissäni kutkutti mukavasti.

Kun avasin silmäni, näin hänen menevän saunaan. Vilaukselta näin kalun olevan pystyssä ja tajusin hänen yrittävän peittää sen. Hymyilin, sillä olin onnistunut tavoitteessani. Seurasin häntä saunaan ja kysyin, eikö hän aio käydä suihkussa. Hän mumisi jotain vastaukseksi ja pysytteli etukumarassa, jotta en olisi nähnyt hänen kiihotustaan.

Halusin jatkaa leikkiä ja otin narulta kuivumassa olevan rätin. Kostutin sen löylyveteen ja asetin kasvoilleni. Selitin veljelleni, että se teki hyvää iholle. Sitten asetuin selälleni lauteille jalat häneen päin. Koukistin jalkojani ja pidin niitä hieman harallaan. Veljelläni oli varmasti hyvä näkymä häpyyni. Makasin selälläni ja sydämeni jyskytti. Tunsin koko ajan hänen katseensa jalkovälissäni ja se kiihotti minua mielettömästi. Tunsin kostuvani ja pohdin, mahtoiko veljeni nähdä sen. Hengitykseni muuttui nopeaksi ja tunsin väreitä vatsanpohjassani. Levitin vielä hieman jalkojani ja tunsin orgasmin lähenevän vaikka en ollut hipaissutkaan itseäni. Jotenkin siinä avuttomana toisen katseen alla makaaminen tuntui uskomattoman seksikkäältä.

Veljeni tuijotti minua pitkään. Kuulin hänenkin hengityksensä kiihtyvän ja hän liikehti levottomasti lauteilla. Luulen hänen tajunneen vihjeen, kun tunsin yhtäkkiä hänen kätensä vatsallani. Koko kehoni värähti ja suustani pääsi tahdoton inahdus. Veljeni piti kättään hetken paikoillaan nähdäkseen, miten reagoisin ja kun en vastustellut, hän alkoi liikuttaa sitä.

Levitin jalkojani ja tunsin olevani aivan märkä. Halusin hänen kätensä jalkoväliini. Makasin silti edelleen pyyhe kasvoillani ja hengitin kiihtyneesti. En voinut uskoa tapahtuvaa todeksi. Minun oli vaikea käsittää, että jotain niin ihanaa tapahtui minulle. Värähdin joka kerta, kun hänen kätensä eteni uudelle tutkimattomalle alueelle.

Hän ei sanonut mitään, vaan laski kätensä häpyhuulilleni ja alkoi liikutella niitä edestakaisin klitoriksen päällä. Aloin voihkia ääneen – en voinut sille mitään. Siinä minä, seitsemäntoistavuotias neito makasin avuttomana veljeni hieroessa liukasta pilluani. Tunsin huipun lähestyvän ja liikutin lantiotani hyväilyjen tahtiin. Veljeni käsi litisi jalkovälissäni ja ääni teki minut hulluksi. Koko sauna täyttyi litinästä.

Yhtäkkiä veljeni lopetti käsityönsä ja levitti jalkojani käsillään. Paljastuin hänelle niin täydellisesti kuin nainen voi paljastua ja tunsin olevani alastomampi kuin koskaan. Kun tunsin hänen kielensä jalkovälissäni, suustani pääsi pitkä nautinnollinen voihkaisu. Hänen ei tarvinnut nuolla minua kauaakaan, kun jo tulin. Koko ruumiini vavahteli orgasmin kourissa ja selkäni taipui kaarelle. Tulin hänen kasvoilleen ja jäin huohottamaan lauteille.

En enää tuntenut veljeni kosketusta ja halusin nähdä hänet. Otin pyyhkeen pois silmiltäni ja katselin häntä selälläni tavattoman kiitollisena. Hän hymyili minulle ja sanoi, että nyt on sinun vuorosi. Katseeni laskeutui hänen täydessä taisteluvalmiudessa seisovaan kaluunsa ja nousin nopeasti ylös. Halusin tuon elimen suuhuni ja halusin saada hänen nesteensä kasvoilleni. Se oli himoa, jollaista en ollut koskaan ennen kokenut.

Hän asettui seisomaan alimmaiselle lauteelle ja minä seisoin lattialla. Aloin runkata häntä kädelläni ja nuolin terskaa. En ollut koskaan ennen ottanut suihin, mutta se tuntui onnistuvan hyvin. Ei mennyt minuuttiakaan, kun hän ruiski spermansa suuhuni. Yllätyin, hieman, kun suuni oli yhtäkkiä täynnä spermaa enkä osannut muuta kuin niellä sen kurkusta alas. Osa valui leukaani pitkin rinnoilleni.

Tämän session jälkeen menimme molemmat suihkuun. Veljeni ei vaikuttanut enää lainkaan hermostuneelta ja hänen katseensa liikkui ahnaasti vartalollani. Se miellytti minua. Hän pesi minut hellästi joka paikasta, suuteli rintojani ja kaulaani ja kehui vartaloani. Minä annoin käteni vaellella hänen lihaksillaan ja antauduin täysin hänen käsittelylleen.

Ilmoitin hänelle haluavani hänet sisälleni ja hän nyökkäsi vastaukseksi. Menimme takaisin saunaan ja veljeni asettui makaamaan selälleen ylälauteelle. Näin hänen kasvoistaan, että hänkin oli seota himosta. Asetuin hänen päällensä kiimainen pillu valmiina ja ohjasin kalun sisälleni. Liikuttelin itseäni hänen päällään ja se tuntui ihanalta. Pilluni oli jo valmiiksi liukas omista nesteistäni, joten kaikki sujui vaivattomasti. Huohotimme molemmat ja naimisen äänet täyttivät jälleen saunan. Saimme orgasmin lähes samaan aikaan. Minä voihkaisin kovaan ääneen kun tulin ja samalla tunsin hänen lämpimän nesteensä purkautuvan sisälleni. Kaaduin uupuneena hänen rintansa päälle.

Kun lähdimme saunasta toivoin, etteivät vanhempamme olleet kuulleet huutojani. En koskaan toipuisi siitä, jos he saisivat tietää lapsiensa naineen toisiaan. Hiippailimme pimeässä talossa veljeni huoneeseen ja istuimme hänen sängylleen. Hän kiitti minua hyvästä hoidosta virne naamallaan ja minä kiitin häntä vastaavasti. Annoimme toisillemme hyvänyönsuukon ja sen jälkeen minä menin omaan huoneeseeni ja nukuin hyvin koko yön.

Tuon illan jälkeen harrastimme seksiä öisin toistemme huoneissa, kun vanhempamme olivat nukahtaneet. Ne ajat olivat mukavia ja kestivät aina siihen asti, kunnes veljeni muutti pois kotoa.

Tällainen tämä minun tapaukseni siis oli. Kiihotun vieläkin ajatellessani tuota ensi kertaa veljeni kanssa. Toivottavasti se miellytti muitakin. Jos rehellisiä ollaan, minä olin kauhusta jäykkänä monta viikkoa sen tapauksen jälkeen ja pelkäsin tulevani raskaaksi. Niin ei onneksi käynyt. Kaikille jäykkäniskoillekin haluaisin sanoa, että seksi oman sisaruksen kanssa on ihanaa ja se lähentää ihmisiä. Jos molemmat ovat omasta tahdostaan mukana ja asioista puhutaan jälkeenpäin, ei kukaan loukkaannu eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä.

1 thought on “Seksiä isoveljen kanssa

  1. Mikko S Reply

    Hieno kirjoitelma, kiihotuin suuresti tarinaa lukiessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *