Seksi serkkutyttöjen kanssa

Kesäinen jokiranta ja sileä kivi. Kivellä minä huiskin virveliä ja olin kovakin kalamies. Heittelin poikki joen ja sain uistimen lentämään lähes yli koko kirkkaana virtaavan joen. Vajaan kymmenen metrin päässä keinui laituri kovan harjaamisen ja veden kauhomisen voimasta. Laiturilla serkkulikka, sisko ja äiti pesivät vimmatulla antaumuksella mattoja. Minä olin paikalle auttamassa märkien mattojen kannossa ylös aurinkoiselle kalliolle, jossa ne valuivat ja kuivuivat. Välillä kävin niitä kääntelemässä ja oikomassa ja olin täten uhrautunut suureksi avuksi.

Laiturilla taituroivat tytöt, serkku ja sisko, olivat lähes päivälleen samanikäiset, juuri täyttäneet neljätoista. Viikko sitten olimme niitä juhlia juhlineet kesäpaikkamme terassilla. Serkku oli mukana muidenkin sukulaisten kanssa, sillä heidän kotinsa oli aivan naapurinamme oleva maalaistalo. Sieltä äitinikin oli aikoinaan maailmalle lähtenyt. Täällä me kesiämme olimme viettäneet niin kauan kuin muistan. Äidille oli perintönä osunut joen rannalla oleva “mummonmökki”, nyt kylläkin laajennettu ja nykyaikaistettu. Mielestäni parhaita paikkoja maailmassa. Aavistelin vaan, että taisi olla viimeinen kesä minkä kokonaisuudessaan siellä vietin. Alkaisi tulevaisuudessa kesätyöt ja muut aikuisuuden menot. Nyt olin tulossa kuudentoista ikäiseksi ja sehän alkoi tuntumaan jo aikuisuudelta.

Katselin laiturilla nelinkontin olevia tyttöjä ja heidän topakoita liikkeitään pesuveden roiskuessa ympäriinsä. Herkullisen näköisiä pesijättäriä, ei siinä mitään. Unohtamatta äitiä, joka oli pysynyt hyvännäköisenä, niin vartaloltaan kuin muutenkin. Eihän hänellä ikää ollut kuin jotain 38-39 vuotta. Nuori siis vielä. Hänen lapsuuden aikainen ihailijansa poikkesi vieläkin katsomassa häntä kun olimme kesäpaikassamme. Se isää hieman kismitti kun äitikin kiusoitteli ja pelleili vanhan ihailijansa kanssa. Tämä ihailija oli karjatilallinen lähistöltä ja oli poikamies, niinkuin niin moni maalla oleva mies muutenkin.

Olin istahtanut kivelle ja katselin tyttöjä laiturilla. Olihan seksi serkkutyttöjen kanssa pyörinyt paljonkin mielessäni, eikä insesti ajatuksena mitenkään kauhistuttanut. Olin runkkumateriaalina lueskellut netistä paljonkin insestifantasioita sekä katsonut teeman mukaisia videoita. Harvemmin niissä tosin serkut harrastivat seksiä keskenään, yleensä näissä kerkityttiin enemmänkin lähisukulaisten väliseen seksiin, eli poika nussi ätiään tai isä paneskeli tyttärensä kanssa. Serkkujen katselemisen seurauksena joka tapauseksessa shortseissa seisoi kulli ja pallit olivat kutistuneet mielihyvästä kiinteäksi kuin tennispallo. Pujotin kullin lahkeesta ulos, piilossa laiturilla olijoilta. Se jäi reisien väliin huojahtelemaan istuessani polvet koukussa ja kyljittäin laiturille. Terskan reikäpää pyrki ulos esinahan puristuksesta, mutta sitä oli vielä hieman autettava, ennenkuin se loisti auringossa kokonaisuudessaan paljaana. Jostain sujahti heti kärpänen tallustelemaan ja kärsäänsä tunkemaan terskan reikään. Katselin ja annoin sen tehdä hetken tutkimuksiaan ennenkuin annoin sille luunapin ja lennätin sen jokeen.

Kalu oli siis kovana, sehän on sitä melkein aina, mutta varsinkin nyt katsellessani naisväen touhua. Serkku ja sisko olivat peräpää minuun ja äiti heidän vastapuolellaan. Äidillä rinnat mukavasti muljahteli kaula-aukossa ja lantio nytkyi harjaamisen tahdissa. Serkulla oli jo hieman pieneksi käynyt kesäleninki päällään ja siskolla lyhyt hame ja löysä paita. Siinä heidän pyllistellessään kohti minua oli minulla suora näkymä ohuiden pikkuhousujen peittämiin perseisiin ja jalkoväleihin. Roiskunut vesi oli kastellut housut ja pakaroiden välinen rako näkyi vaivatta. Kyttäilin heidän periään ja hiljakseen runkkailin. Vielä viimekesänä tytöt olivat olleet semmoisia rimppakinttuja joista tuli vasikat mieleen, mutta talven aikana oli tapahtunut suuria. Oli rinnat suurentuneet, lantiot pyöristyneet ja muutenkin muuttuneet naisen näköisiksi. Olin kevättalven aikana seurannut siskoni touhuja ja vakoillut sauna- ja suihkureissuja. Päässyt näkemään hentokarvaisen pillun ja pystyt rinnat. Monet hyvät runkkaukset olin saanut aikaan vaan häntä katsellessa. Nyt oli sitten tuplaten katseltavaa, ja hyvä syy itseään puristella ja esinahkaa venytellä. Serkkutyttö käännähteli ja veti märkää mattoa ylemmäksi laiturille. Samalla näin hänen housunsa etupuolelta ja märäthän ne, läpinäkyvät, ja tummaa karvaa märän kankaan alla. Olivat tytöt naisistuneet, en voinut muuta ajatella. Kullini kaipasi kouraani ja vetelin sieviä vetoja, seuraten myös äitiäni, ettei hän vaan huomaisi touhujani.

Tyttöjen perät silmissä olin unohtanut virvelin ja keskityin vain ja ainoastaan niihin, ja siitähän seurasi, että minulta lensi nuoren miehen paineilla spermalasti jokeen. Mahdoton poreilu alkoi vedenpinnalla kun salakat hyökkäsivät aterialle. Puristin viimeiset tipat kivelle ja ujutin kullin takaisein sisään shortsien lahkeesta kärpästen jäädessä raivokkaasti pörräämään kadonnutta etsien. Naisetkin alkoivat lopettelemaan urakkaansa ja kokoamaan tavaroitaan. Menin laiturille ja otin pestyt ja huuhdellut matot kainalooni viedäkseni ne kalliolle kuivumaan. Tytöt tulivat mukaan äidin lähtiessä pesuvälineiden kanssa kotiin. Kalliolla tytöt auttoivat minua oikomaan matot ja sisko kysäisi:
“Mitä sä äsken siinä kivellä hytkyttelit? Kyllä mä näin. Oliko jotain salaistakin?”
“Niin näin minäkin”, sanoi serkku ja molemmat vinosti hymyillen.
Minä yritin olla punastelematta ja jotain jupisin, että hytkyttelin mitä hytkyttelin. Tytöt valittelivat vaatteittensa märkyyttä ja nostelivat helmojaan leyhytellen niitä nopeuttaakseen niiden kuivumista. Serkku manasi märkiä housujaan ja kurkki helmansa alle:
“Ihan kuin olisi käynyt vaatteet päällä uimassa. Eikö mennäkin uimaan ja ihan vaatteet päällä?”
No tytöthän olivat siihen heti valmiit ja juoksivat laiturin viereiselle hiekkarannalle ja siitä suoraan veteen. Minä tulin hieman rauhallisemmin alas kalliolta enkä aikonut mennä uimaan. Menin laiturille ja sieltä katselin tyttöjen polskintaa ja ihmettelin, miten se vaatii noin kamalan kirkumisen.

Rannassa oli vanha venesuoja jossa ei nyt venettä ollut, vaan aivan tavallinen ruuhi. Mukava väline joella liikkumiseen ja jo aivan pienestä lähtien sen kanssa olimme jokirantoja kierrelleet. Tytöt tulivat vedestä ja menivät venesuojaan riisumaan märät vaatteensa. Katselin vajan avonaisesta suuaukosta sisään ja näin miten leningit ja haameet lähtivät päältä. Samoin pikkuhousut. Taas jämähti seisomaan ja lähdin takapuoli pitkällä kohti vajaa. Kulli työnsi shortsien etumustaa koholle ja siksi omituinen liikkumistapa. Tytöt kirkaisivat ja ristivät kätensä rinnoilleen istuen ruuhen penkeillä jalat ristissä. Kielsivät nauruissa suin tulemasta ja katsomasta. Menin sisälle vajaan jonne mukavasti auringonvalo tuli hirsien raoista. Tunnelma vajassa oli ikäänkuin raidallinen. Istahdin suuaukon kynnykselle ja sisko sanomaan:
“Nyt näytät mitä kivellä hytkyttelit. Kyllä me tiedetään mitä se oli. Sä runkkasit ja nyt kyllä näytät. Tule tuohon perätuhdolle ja näytä.”
“Joo näytä”, se oli serkku, “olen mä ennenkin nähnyt. Keväällä Muhumäen Pietu istui postilaatikoilla ja runkkasi. Silloin näin”.
Pietu on kylän nuorimies jolla ei ole ihan kaikki palikat järjestyksessä, mutta vaaraton ja hyväntahtoinen.

Tytöt maanittelivat ja vaativat minua näyttämään vehjettäni. Olinhan minäkin katsellut heitä ja kuulema “kuolannut”. Istuin sitten perätuhdolle ja venytin hiukan lahjetta. Sieltä pilkisti terskan nuppi ja vetäisin huomaamattomasti esinahan kokonaisuudessaan terskan taakse. Halusin olla kuin aikuiset miehet. Tyttöjen suusta kuului huokaisuja ja silmät pyöreänä he yrittivät katsoa syvemmälle lahkeen syvyyksiin. Huomaamatta mitään he olivat pudottaneet kädet rinnoiltaan ja kumartuivat lähemmäksi nähdäkseen paremmin. Minä näin ainakin. Serkkutytön rinnat olivat hieman isommat kuin siskolla, mutta kummallakin nännit sojottivat samalla lailla pienistä ruskeista nännipihoista. Jalatkin heillä elivät ja näin pienten tytönpillujen vilahtavan reisien välistä. Lörpöttely oli kiihtynyt heidän aina vaan vaatiessa minua näyttämään enempi. Lopuksi nousin ja vedin housut nilkkoihin ja kohottautuessani ylös kulli pongahti viistosti pystyyn kallistuen hieman vasemmalle. Työväen kulli. Pallit kiikkuivat kauniisti patukan alla ja tuntuivat kihelmöivän kireiltä. Ja tytöt sitten, hyvä etteivät pyörtyneet, noin kuvaannollisesti sanottuna. Lörpöttely loppui hetkeksi ja ilmeet olivat ihmettelevän ihastuneet. Istuin takaisin tuhdolle ja otin kullista kiinni sekä aloin hitaan runkkauksen ja sanoin:
“Katsokaa nyt sitten hetken aikaa. Näin minä kivellä tein, ja olisi se reilua jos tekin näyttäisitte niitä pimppejänne ja vaikka hiukan levittäisitte niitä.”
“No ei varmaan me semmoista tehdä, hullu! Ei varmaan!” Ja nauru oli iloista. Minä vetelin edelleen hitaasti kättäni kullilla ylös ja alas. Terska oli kireällä nahalla ja juhlakunto vallitsevana tunteena alapäässäni. Kulli tykytti kädessäni ja oli autuas olo. En tiennytkään, että runkkauksen tunne parani siitä, että joku katseli. Mutta niin se vaan oli. Tytöt katselivat tarkasti ja aina vaan paremmin näin heidän pikkuisia karvamättäitään. Niin hentoista villaa ja niin niukalti. Ajatuksissa vertasin äitini tuheroon jota nyt aina silloin tällöin vieläkin näin. Oli nämä tytönpillut mukavamman näköiset.
“Nyt näytätte niitä pimppejänne tai vedän shortsit ylös. Ette edes ole huomannut sitä, että teillä tissitkin on kenen vaan katseltavissa. Jalat auki ja maisemat esiin,” metelöin minä. Tytöillä lensi taas kädet rinnoille ja he katselivat toisiaan, näytetäänkö vai ei, näytetään vähän. Niin se eteni ja jalat hiukan erkanivat toisistaan ja avasi näkymät pilluihin. Ne olivat sievät tiiviine häpyhuulineen. Hentoa karvaa oli vaan häpykummuilla ja litteät vatsat liikuivat hengityksen tahdissa melkoisen kiihkeästi.
“Nyt sormin hiukan levitätte niitä,” ohjeistin ja kiihdytin käteni runkaustahtia hieman. Tytöthän tekivät näköjään nyt mitä käskettiin ja toivottiin. Taisi heilläkin tuntua mukavaa kutinaa alavatsan seuduilla. Pillut olivat herkullisen punaiset, siistit ja repimättömät. Ne kiilsivät kosteutta ja pieniä supistuksen näköisiä liikkeitä näkyi. Ne olivat eläviä. Minun teki mieleni koittaa oikein sormella. Koskaan aiemmin en semmoista ollut tehnyt. En koskenut, en mitään. Haaveissa ja ajatuksissa olin kylläkin ollut suuri sankari ja erotiikan tuntija.

Serkkutyttö oli kumartunut lähemmäksi ja katsoi tarkasti kulliani kysyen:
“Antaisitko hieman koskea sitä, se on niin kuuman näköinen ja kovan tuntuinen. Annatko koskea?”
Nyökkäsin ja niin serkku ojensi sormeaan ja tökkäsi sillä terskaa, aivan siihen reijän päälle. Hyvä, etten roiskaissut lastia heti. Oli keskityttävä ja pinnisteltävä, ettei kaikki lentäisi heti. Pienen pieni tippa herahti, mutta sain hillittyä itseni. Siskoni tuli myös siihen aivan eteeni ja tuikkasi sormellaan pallejani. Lopetin runkkauksen ja katselin tyttöjen käsien kiinnostunutta vaeltelua kullillani ja kivespusseillani. Sisko painoi kullia alas ja päästi sitten vapaaksi ja tyttöjä hymyilytti kun kulli poukahti vasten vatsaa päästäen läsähdyksen. Sitä he tekivät monta kertaa ja minä yritin hillitä itseäni ajattelemalla aivan muuta estääkseni spermaryöpyn. Serkkutyttö otti kullin käteensä ja alkoi hiljaa runkata siskon puristellessa palleja. Minä taas työnsin sormeani siskon pikkupillun suulle. Hän jäykistyi hetkeksi, mutta sitten rentoutui ja antoi minun tunnustella häpyään. Toisen käteni ujutin serkun syliin ja niin minulla oli kaksi pillua käsissäni. Peukaloilla hieroin hienoa karvoitusta ja työnsin sormeani hiukan syvemmälle. Molemmat pillut tuntuivat liukkaille ja lämpöisille. Tytöt vaihtoivat vuoroa kullini käsittelyssä ja minulla alkoi olemaan jotensakin vaikea olo pidätellessä siemensyöksyä. Katsoin tyttöjen nuoria rintoja ja niiden kiinteitä värähtelyjä heidän liikkuessa kulliani käsitellessä. Sormeni olivat melko syvällä tyttöjen pilluissa ja huomasin heidän alapäittensä liikkeistä, että se teki heille hyvää. Istuin takatuhdolla, mutta olisin halunnut panna näitä kahta neitsyttä. Niin serkkua kuin siskoakin, mutta nyt se tuntui aika mahdottomalle. Olin laukeamassa ja annoin sen myös tapahtua. Sperma lensi tyttöjen käsille ja rinnoille. Kuului kirkaisu ja mahdoton nauru heidän huomatessaan mitä tapahtui. He katselivat spermaisia käsiään, haistelivat ja levittivät sormin limaista tuotosta. Minua hetken hävetti, mutta annoin olla. Itsehän halusivat.

Istuimme ruuhessa kasvot punoittaen. Tytöt ujostelemattomina kaikki paikat avoinna. Halusin vielä kokeilla heidän rintojaan ja pyysin saada tehdä sen. Yhteisymmärryksessä nousimme ruuhessa seisomaan ja koskettelimme taas toisiamme. Minä puristelin tytönrintoja ja nipistelin nännejä. Kimakat kirkaisut raikuivat ja naurua kuului kun neljä kättä riiteli kullini kimpussa. Minä taas vuorotellen tunnustelin pilluja ja sujauttelin sormea sisään.

Menimme uimaan ja pesaisimme hiet ja muut ylimääräiset tuotteet pois. Tytöt pukivat kosteat leningit ja hameet päälleen, pikkuhousut he jättivät vajaan kuivumaan. Meillä oli mukava ja hieman riehakas olo. Päätimme taas tehdä tutkimuksiamme, ei venevajassa, vaan metsässä olevan suonlaidan puolityhjässä heinäladossa. Jo huomenna, ja siellä aioin heitä myös panna. Kumpaakin. Olivat nyt sitten serkku ja sisko ja neljäntoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *