Rehtorin alistama

Hiitämään taas, minua harmittaa valtavasti koko vouhotus, sillä en pidä hiihtämisestä alkuunkaan. Talviolympialaiset olivat juuri päättyneet jossakin Italiassa ja taas kaikki olivat hulluina hiihdosta. Muutama vuosi sitten oli joku Hakulinen hiihtänyt jonkin 3-numeroisen ajan älyttömän pitkällä hiihtomatkalla. Nykyisin oli kaksi asiaa jotka olivat ylitse muiden, hiihto ja viikonloppuna toimitetussa vaalissa presidentiksi valittu kaljupää Kekkonen.

Olen oppikoulussa viidennellä ja jos vain saan hyvän todistuksen pääsen lukioon. Pääsin aloittamaan vasta kansakoulun viidennen luokan jälkeen oppikoulun. Asun kirkolla oppikoulun vintillä olevassa hellahuoneessa, koska kotini on sivukylällä ja sinne on matkaa lähes 30 kilomeriä joten päivittäinen kulkeminen olisi mahdotonta. Koulun rehtori oli kehoittanut isääni vuokraamaan minulle asunnoksi tämän viime syksynä, kun vanhaan asuntooni oli tullut joku perhe asumaan ja olin joutua asunnottomaksi.

Rehtorimme on innokas urheilumies ja minunkin on melkein pakko osallistua hiihtokisoihin vaikka en haluaisikaan. Asunto on yksi syy ja todistukseen vaikuttaa myös rehtori ja vanhempani olivat asettaneet hyvän todistuksen lukioon pääsyn ehdoksi.

Kello oli nyt 13 ja minun ryhmäni hiihtäisi kello 14 alkaen. En ollut uskaltanut syödä juuri mitään, että jaksaisin hiihtää edes maaliin saakka. Matka olisi 3 kilometriä, aluksi pellolla ja sitten kierros metsässä ja vielä paluulatua peltoa pitkin maaliin. Etsin ruskeat Lampiset varastosta jonne rehtori oli tervattuaan ne vienyt. Minulla oli polvien alapuolelle ulottuva hame kuten useimmilla muillakin, harvalla tytöllä oli hiihtohousut. He kyllä sitten pärjäsivätkin ja osallistuivat yleensä muihinkin hiihtokilpailuihin.

Napsautin ”rotanloukut” kiinni tungettuani mononi mahdollisimman pitkälle etteivät ne irtoaisi kesken hiihdon.

Rehtori oli itse lähettämässä hiihtäjiä matkaan. Minulla oli vain sininen villapaita aluspaitani päällä ja pipo hiusteni päällä. Katsoin jalkohini, että monot olivat hyvin siteissä kiinni, villasukat ylsivät puoliväliin säärtäni ja ruskeanharmaat talvisukat eivät paljoa näkyneet hameeni alta. Edelläni lähti tyttö jolla oli oikein hiihtohousut ja tiukka valkoinen pusero joka paljasti hänen rintojensa muodot. Vilkaisin omia rintojani ja tunsin punastuvani, kun rintani pullottivat villapaitani alla. Tunsin poikien katseet enkä uskaltanut vilkaista ympärilleni etten punastelisi enempää.

Olin seuraavana vuorossa ja tunsin rehtorin käden olkapäälläni ja hänen kätensä puristi olkapäätäni niin, että oikein vaivauduin kosketuksesta.

Alku meni hyvin, mutta metsässä jossa oli heti iso mäki noustavana luulin tukehtuvani. Hiihdin enemmän sisulla kuin voimalla maaliin. Meitä oli maaliin hiihtäneitä runsaat 30 ja sijoitukseni oli jossain puolivälin paikkeilla. Olin tyytyväinen ja liikuntanumeroni olisi pelastettu joten saisin siitä ainakin 8, hyvällä onnella jopa 9.

Olin loppupäivän kyllä aivan poikki. Koulussa piti olla vielä palkintojen jakoon asti ja sitten lähdin kiipeämään asunnolleni. Riisuin villapaidan pois ja potkaisin monot pois jalastani. Avasin laskuvihkoni ja tein laskut pois etukäteen ja luin historiaakin joka oli mieliaineeni.

Saatuani läksyt tehtyä lähdin hakemaan polttopuita hellaa ja uunia varten. Täytin puurenkun ja lähdin kävelemään sisälle takaisin, kun rehtorin vaimo kutsui minua syömään. Lupasin tulla heti kun olisin vienyt puut sisälle ja laittanut tulen uuniin. Sain tulen syttymään ja lähdin syömään. Maaliskuu oli pitkällä ja valoisaa aikaa oli jo myöhälle. Istuin rehtorin ja hänen vaimonsa ruokapöytään keittiön puolelle.

Rehtorin vaimo, Maire oli sairaanhoitaja jä hän lähtisi kohta yövuoroon, hän oli miellyttävä vanhempi nainen ja kutsui minut usein ruokailemaan heidän kanssana. Maire oli jo täyttänyt joulun alla 50 ja rehtori jonka nimi oli Toivo oli muutamaa kuukautta nuorempi ja saavuttaisi tuon iän toukokuulla. He olivat kuulemma menneet naimisiin vanhemmalla iällä, mitä se sitten tarkoittikaan eikä heillä ollut lapsia. Siksi Maire kaiketikin kutsui minut usein heille.

Sain syötyä ja kiitin kohteliaasti ja lupauduin tiskaamaan astiat, mutta Maire torjui minut nauraen. Lähdin ulos ja kävin samalla reissulla vielä ulkohuussissa. Minun vatsani meni aina sekaisin tällaisten kisojen seurauksena. Sain tarpeeni tehdyksi ja pyyhkiessäni ajattelin ettei minulla ole alkanut kuukautisia vieläkään. Tiesin, että joillakin tytöillä ne olivat olleet jo hetken aikaa. Ikäni puolesta minullakin ne saisivat jo alkaa. Kaipa ne tulisivat aikanaan, mitä sitä vielä murehtimaan ajattelin nostaessani housut jalkaan ja laskiessani hameen alas.

Astelin huussista ulos ja säikähdin nähtyäni hahmon huussin nurkalla. Lähdin kävelemään ripeästi iltahämärässä ja vilkaistuani taakseni totesinkin hahmon rehtoriksi.

– Mihinkäs sillä Elisalla on kiire? rehtori huikkasi perääni.
– Säikähdin vain, kun en tuntenut rehtoria, vastasin huojentuneena ja kipaisin omalle puolelleni yläkertaan.

Katsoin kelloa joka oli vasta seitsemän, kun kuulin Mairen käynnistävän heidän autonsa tallissa. Hän oli lähdössä läheiseen kaupunkiin työhönsä.

Lueskelin ja keitin vielä iltateetä ja söin muutaman korpun ja suunnittelin nukkumaanmenoa ottaessani peittoa pois sängyltä. Kuulin oveltani koputuksen ja pelästyin, olin mielestäni lukinnut minun puolelleni tulevan alaoven. Ja Mairekaan ei olisi kotona, tuli ensimmäisenä mieleeni, sillä usein olin kääntynyt hänen puoleensa jos minulle oli tullut jotakin yllättävää.

– Kuka siellä?, kysyin arasti.
– Rehtori täällä, kuului rauhallinen vastaus.
– Huh, kun pelästyin sanoin avatessani ovea rehtorille.

– Sitä minä tulinkin, että en kai minä vain pelästyttänyt Elisaa tuossa iltasella?
– E-ei-ei tokikaan, solkkasin vastaukseni.
– No sepä hyvä, minä tulin vielä sitäkin kysymään, että kaipa se Elisa aikoo lukioonkin syksyllä?
– Kyllä minä jos vain todistus on riittävän hyvä vanhemmilleni, muussa tapauksessa menen sitten Kauppakouluun tai yritän Sairaanhoito-opistoon.

– Eikä mitä, kyllähän sinun lukioon pitää päästä tyttö hyvä, rehtori vastasi. Huojentuneena hymyilin sillä halusin jatkaa koulunkäyntiä täällä ja saisin asua vielä tässä asunnossa.
– Sepä on kiva, että rehtorikin ajattelee noin, sanoin ja käännyin ovella mennäkseni sisemmälle ja päästääkseni rehtorin peremmälle.

Kuulin takaani oven kolahduksen sen mennessä kiinni. Seuraavaksi tunsin rehtorin kädet rinnoillani ja hänen kiihkeän hengityksensä niskassani.

– Ei saa, rehtori, mitä te meinaatte? huusin hätääntyneenä. – Pikku Elisa, haluathan sinne lukioon? kuulin kiihkeällä äänellä esitetyn kysymyksen. Rehtori tiesi vastauksen kysymättäkin, juurihan olin sen hänelle kertonut. Iso käsi hakeutui villapaitani alle ja alkoi hieroamaan rintojani niin, että sattui.
– Ei saa, tuo sattuu, huusin, mutta sitten tajusin ettei kukaan kuulisi vaikka kuinka huutaisin.

– Älä Elisa pelkää, pidän sinua vähän hyvänä vain… oi miten pienet ja lämpimät nämä ovat, rehtori puhui enemmän itselleen kuin minulle. Hänen kätensä oli päässyt laamapaitani alle ja tunsin isojen käsien puristelevan molempia rintojani.

Toinen käsi katosi paitani alta ja pian tunsin käden nostavan hamettani ylös.
– Ei, rehtori, ei sinne, älkää, ei saa.., kerron Mairelle uhkasin.
– Sitten saat lähteä asunnosta ja saat niin huonon todistuksen ettet pääse lukioon, rehtori esitti vaativaan sävyyn.

Purin huultani ja pelon kyyneleet valuivat silmistäni. Käsi kosketteli jalkojeni väliä ja sormi paineli välillä lujasti ja sitten hiljaa minua kohdasta joka oli onneksi housujeni alla piilossa. Käsi laski flanelliset alushousuni polviin josta ne putosivat nilkkoihin, ja rehtori puristeli paljaita pakaroitani niin, että sattui.

Rehtori kääri hameeni ylös vyötärölle ja nosti sen sitten pääni kautta pois. Tunsin itseni avuttomaksi rehtorin käsissä, itku kuristi kurkkuani, mutta en halunnut näyttää itkuani. Vilkaisin alas jalkoihini ja talvisukkani olivat tiiviisti jalassa ja pysyivät ylhäällä kumikangas-nauhan avulla jonka toinen pää oli kiinni laamapaidan helmassa olevassa napissa.

Voimakas käsi painoi minua sänkyäni kohti johon jäin kontalleni. Käsi painoi niskasta ja minun oli taivuttava ja laskin pääni täkkiin kiinni. Makasin peppu pystyssä rehtoriin päin ja minulta pääsi nyyhkytysten sarja, mutta päätin purra hammasta vaikka kuolema kohtaisi.

Kuuma hengitys tuntui takareisilläni ja tunsin lämpimän kosketuksen sillä kohdalla johon en ollu koskenut kuin saunassa ja vessareissuillani. Puristin käteni nyrkkiin ja pelkäsin kipua, mutta tunsin vain pehmeän nuolaisun ja kädet levittelivät reisiäni ja tunsin hampaiden kosketuksen ylhäällä reidessä.

Minua oksetti, kun rehtorin kieli meni koskettamaan peppua ja hänen nenä paineli peppureiän keskikohtaa. Kuulin kovaa sisään niistämisen kaltaista ääntä ja sitten kieli pyyhkäisi peppuani useita kertoja. Minulla oli kasvanut vasta vähän karvoitusta alapäähän ja käsi hieroi niitä kamalasti. Tunsin nousevani ilmaan ja rehtorin kieli tunkeutui syljen kastelemaan paikkaan jota olin pitänyt salaisena ja pyhänä.

– Aii-iinnhh.., kiljuin, kun rehtorin sormi painui sisälleni. Kipu oli kamalaa ja minulta pääsi itku. Nyyhkytin polvillani ja luulin rehtorin lopettavan, mutta hän laskikin housunsa alas. Näin ison elimen hänen kädessään, se oli tumma ja siinä punertava iso kärki. Tunsin oksennuksen nousevan kurkkuuni ja suljin silmäni sillä arvasin nyt mikä rehtorilla oli aikomuksena.

Kuulin kähinaa ja kädet nostivat minua pakaroitten sivuilta ylöspäin lähemmäksi tuota inhottavaa miestä jonka armoilla olin. Lämmin ja kova kosketti minua sieltä alkaen tunkeutua minun sisuksiinu.

– Aaiii- ai.., kova kipu vihlaisi minua reisien välistä ja jostakin vatsasta.
– Eeeii-ei-ei.. saa, sattuu…, ja erotin oman itkunsekaisen huudon kuin jostakin kaukaan.

Jotakin paksua oli sisälläni, vatsassa tuntui täysinäiseltä ja kirvely oli ilkeätä. Painuin mahalleni ja rehtori tuli päälleni, olin nyt puolittain kyljelläni ja rehtori makasi päälläni liikkumatta.

– Ohyhh-yyhhh-yhmm.., kuulin rehtorin ärinää selkäni takaa. – Miten voit olla näin hyvä ja tiukka, Elisa kulta olet ihana…, älä pelkää ei tämä kauan satu. Maire on niin.. yhhm-ähh.., veltto etten saa mitään nautintoa häneltä. Rehtori veti laamapaidan alaspäin niin, että toinen rintani paljastui hänen ulottuvilleen. Samassa tunsin hampaiden puristavan rintaani ja liike sisälläni yltyi. Kädet puristelivat minua kaikkialta ja hampaiden aiheuttama kipu repi vartaloani. Puristin suutani kiinni pitäen käteni nyrkissä. Kipu alapäässäni ei ollut enää niin kovaa kuin aluksi.

– Oi Elisa.., oi-oi… onko sinulla ollut kuukautiset jo, oi-oi.. Rehtori tärisi päälläni yrittäessäni vastata.
– E-ei…, en tiedä kuuliko hän mitään, mutta pian hän karjaisi lujaa ja työntyi lujasti minua vasten, tunsin tärinän joka solullani. Kova huohotus täytti huoneen ja korvani kastui miehen syljestä. Paine sisälläni helpotti selvästi.

Sitten tuli hiljaisuus. Hiljaisuuden jatkuttua jo kauan rehtori nousi päältäni ja kuulin äänen joka oli vastenmielinen hänen irtautuessa minusta. Paine sisälläni katosi kokonaan. Seurasin salaa kuinka rehtori pyyhki nyt paljon pienemmäksi kutistuneen elimensä nenäliinaan. Näin kuinka siinä oli punaista märkyyttä.

– Elisa, ole siinä rauhassa, tulen aivan kohta takaisin, rehtori pyysi minua vakavalla äänellä. Hän hävisi ja kuulin oven sulkeutuvan ja juoksuaskeleet kertoivat hänen olevan vauhdissa. Kosketin reisieni väliin ja sormiini tuli limaista ainetta joka oli harmaan punaista. Sitä oli paljon, olin menettänyt neitsyyteni koulumme rehtorille.

Pian rehtori tuli takaisin ja hänellä oli valkoinen koulun pyyhe ja valkoisia siteitä jotka tiesin tytöille käyttöön tarkoitetuiksi siteiksi. Rehtori oli varmaan ottanut ne vaimonsa varastosta.

Nousin jalkeille ja annoin tuon miehen pyyhkiä jalkojeni välin puhtaaksi verisestä ja limaisesta saastasta. Rehtori auttoi alushousut jalkaani ja asetti siteen reisieni väliin housujeni sisälle.

Minulla oli tunne, että minulla oli alkanut kuukautiset samalla kertaa, kun olin menettänyt neitsyyteni. Olin tullut naiseksi.

Asetuin makuulle ja vedin täkin päälleni otettuani sukat pois jaloistani. Rehtori riisui itsensä myös ja tuli viereeni nukkumaan.

– Älä pelkää pikku tyttöni, olen tässä niin kauan, että nukahdat ja sitten lähden. Voit tulla aamulla myöhemmin tunneille jos haluat, kerron että sinä vilustuit.
– Emmehän me puhu tästä kenellekään? vai kuinka rehtori esitti varmalla äänenpainolla.

Puristin vain päätäni, kenelle tästä nyt voisi kertoa.

Nukahdin pian rasittavan päivän jälkeen sekavissa ajatuksissa.

Heräsin siihen, kun rehtori makasi päälläni ja veti housujani pois jalasta.
– Ei. älkää…, pyysin unisella äänellä. Pidemmälle en ehtinyt kun minua nostettiin ja alushousut lähtivät jalastani. Samassa rehtori oli päälläni levittäen reisiäni. Hän nosti aluspaitaani ylös paljastaen rintani.

Huone oli pimeä enkä nähnyt mitään, tunsin kovan elimen tunkeutuvan jälleen sisälleni. Ellei rehtori olisi pitänyt minusta kiinni olisin luistanut hänen altaan pois. Sama täyttävä tunne oli sisälläni, mutta kipua en tuntenut juuri lainkaan.

Käänsin pääni sivuun ja alistuin jälleen hyväksikäytettäväksi. Rehtorin painava vartalo heilui päälläni hänen tehdessään kiivaasti edestakaista liikettä. Tunsin puraisun rinnassani ja pian myös toisessakin rinnassa oli pistävää kipua. Rehtorin sormet haroivat hiuksiani ja olin kuin nukke hänen otteessaan. Annoin hänen tehdä minulle mitä hän halusikin niin se olisi nopeasti ohitse.

Heiluin ja tärisin tuon ison ja vahvan miehen käsittelyssä kuin tahdoton nukke.

– Uuhhnn-uhh-uhh.., luoja miten ihana sinä olet tyttöseni, olet…, nyt aahh-ahh-uuhh-mhh.., rehtori piti kovaa ääntä päälläni ja tunsin kosteutta valuvan reisieni väliin ja siitä lakanalle.

Iso mies lysähti kasaan päälläni ja siirtyi hitaasti kylkeeni makuulle. Olin nyt jo kahdesti lyhyen ajan sisällä antanut itseni rehtorille. Unohdin tahallani tilanteen ja yritin vain nukkua, aamu helpottaisi, niin uskoin.

Seksifantasiat.net

Samantapaisia kiihottavia tarinoita

  • Alistusta mökillä osa 3 Runkkaamiseni oli muuttunut todella hitaaksi, käteni tuskin koski kyrvän vartta, koska olin koko ajan juuri tulemassa. Isompi kosketus olisi ollut liikaa. En muista, että olisin koskaan halunnut laueta enemmän kuin juuri nyt. En kuitenkaan tehnyt sitä virhettä, että olisin ilman lupaa lauennut, enkä myöskään uskaltanut kysyä lupaa siihen. Todennäköisesti olisin vain saanut rangaistuksen ja voinut vain unelmoida laukeamisesta. En tarkalleen kuullut mitä Valtiaani keskustelivat, he […] Posted in Alistaminen
  • Pomon alistama narttu No voi pahus, taas meni aamu pitkäksi ja vielä perjantai. Minulla kun on niitä miinustuntejakin saldolistalla jo aika paljon. Tätä se on, kun joutuu reissaamaan jatkuvasti. On pakattava ja purettava laukkua edestakaisin ja meinasi asuntoni kukatkin unohtua tänä aamuna. Ne eivät varmaan olisi kestäneet maanantai-iltaan. Saa nähdä koska työaikasaldoon puututaan. Onneksi meidän lähin esimies, Antero ei ole mikään niuho. Mä selitän sille jotain, jos se kysyy. On se hyvä, kun se nuori […] Posted in Alistaminen
  • Mirkku pulassa Olin Smith's:ssa ensimmäistä kertaa. Paikalla oli jossain määrin raju maine, ja sen väitettiin olevan etenkin originellimpien seksuaalisten suuntauksien harrastajien suosiossa. Tila oli joku vanha varastohalli betoniseinineen. Baarintapainen oli kyhätty tyhjien kaljakorien ja lastulevyn avulla, toimi riittävän hyvin vaikkei ollutkaan mitenkään elegantti. Pitkän epäröimisen jälkeen olin pukeutunut Nykistä tuomaani mustaan nahkaiseen minihameeseen ja rotsiin, molemmat todella pehmoista […] Posted in Alistaminen
  • Alistettuna mökillä osa 1 Olen 44-vuotias lapseton nainen, mustat hiukset, tiimalasin muotoinen vartalo. Pituutta minulla on 168 cm, painoa 65 kg. Poveeni olen tyytyväinen, käytän C-kupin rintaliivejä. Takapuoli on mielestäni vähän liian iso, mutta uusi miesystäväni pitää sitä ”herkullisena”. Uusi miesystäväni on vasta 32-vuotias urheilullinen kundi, ja hän puhui usein siitä, kuinka ”haluaisi korkata perseeni”. Ajatuskin siitä kauhistutti, sillä kundilla on melko iso kalu – mitattuna 25 cm erektiossa niin, […] Posted in Alistaminen
  • Alistettuna mökillä osa 2 Otettuaan minut rajusti ollessani sidottuna kesämökkimme pihan panopenkkiin, poikaystäväni Tomi irrotti siteeni ja kertoi haluavansa vielä rakastella minua ”hellästi tällä kertaa”. Rakastelimme ilman ehkäisyä, lapsi sai tulla, jos oli tullakseen. Ajatus paksuksi panemisesta kiihotti meitä kumpaakin. Ensin virkistäydyimme järvessä. Juoksimme alastomina peräkkäin kohti laituria, nauraen ja ilakoiden, tissit ja munat heiluen. Tomi sai minut kiinni lämpöisessä vedessä, jossa hän […] Posted in Alistaminen
  • Lutkan rangaistus Mieheni oli lähettänyt töihin tekstiviestin, jossa hän ilmoitti viikoittaisen rangaistuksen tulevan. Olimme sopineet tästä, koska pidän valtavasti huorailusta ja ilotyttönä olemisesta. Sen takia saisin mieheni päättämän rangaistuksen kerran viikossa. Kiitin onneani että töitä oli enää vain puoli tuntia. Työskentelin kirjastossa, mutta minun pitää pitää kännykkä äänettömällä. Työ on helppoa, ja se on minun mieleeni.. Mutta vielä enemmän pitäisin, jos saisin perustettua oman BDSM- […] Posted in Alistaminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *