Isäpuoli alistaa osa 2

Jatkoa seksifantsialle Isäpuoli alistaa.

Sakari oli antanut Inkan olla rauhassa jo parin kuukauden ajan. Hän ei ollut kehdannut kouluttaa tytärpuoltaan sen enempää kun tyttö oli saanut poikaystävän. Kevät alkoi jo saapua ja Inka jatkoi seurusteluaan Valtterin kanssa. Heillä meni hyvin ja kautta rantain utelemalla Sakari sai selville, että Valtteri ja Inka olivat jo harrastaneet seksiäkin. Inka kun oli kertonut äidilleen puuhistaan, Sakarin onneksi isäpuolen osuudesta seksijuttuihin Inka ei ollut maininnut. Ehkä häntä hävetti liiaksi?

Mirja suunnitteli täysillä koko perheen yhteistä pääsiäslomaa pohjoisessa. Inka sai jopa luvan ottaa Valtterin mukaan, mikäli pojan vanhemmat siihen suostuisivat. Valtterikin sai luvan ja intoa puhkuen nuoriparikin mietti miten lomansa viettäisi. Sakari vain seurasi sivusta tapahtumia. Hän kaipasi todellakin Inkan nuorta vartaloa, pienen tyydytyksen hän sentään sai tytön alusvaatteista. Pyykkikorista katosi aina välillä päiväksi tai kahdeksi Inkan pikkupöksyt isäpuolen toimesta, mutta kukaan ei sitä laittanut merkille.

Vihdoin koitti se odotettu pääsiäsloma. Varhain aamulla lähti Sakari ja Mirja sekä nuoret ajamaan kohti pohjoista. Tilavan perheauton takapenkillä Inka ja Valtteri vaihtoivat levottomia ja jännittyneitä suudelmia, ensimmäistä kertaa he saisivat olla melkein viikon yhdessä yötä päivää. Mikä onni ja autuus. Sakaria harmitti päivä päivältä enemmän tytärpuolen poikaystävä ja se, että oli menettämässä otettaan tyttöön. Inka alkoi olemaan jälleen hänelle nenäkäs, ihan kuin Inka ei enää olisi muistanut mitä oli tapahtunut. Inka ehkä ajatteli, että nyt kun hänellä oli Valtteri, Sakari ei mahtaisi hänelle mitään.. Mutta kuinka väärässä hän olikaan.

Alkuloma sujui hyvin, Mirja ja Sakari kävivät laskettelemassa ja hiihtämässä joka päivä ja Inka ja Valtteri viihtyivät hotellin kylpylässä. Kaikki vaikutti sujuvan hyvin, kunnes Mirja sattui kaatumaan pahasti jyrkässä mäessä. Hänet oli heti vietävä sairaalaan. Niinpä Sakari jäi nuorten kanssa mökille ja illemmalla Mirja soitteli että joutui jäämään ainakin pariksi päiväksi sisälle osastolle, jalkaa olisi kuvattava ja kipsattava ja leikattava ja vaikka mitä. Tietenkin Sakari oli pahoillaan tapahtuneesta, mutta toisaalta.. Nythän hän sai oivan tilaisuuden päästä jälleen tytärpuolensa lähelle.

Inka oli poissa tolaltaan kuullessaan mitä äidille oli tapahtunut. Valtteri yritti lohduttaa tyttöä parhaansa mukaan, mutta Inka vain itki. Valtteri tosin ei tiennyt miksi. Todellisuudessa Inka tajusi, että nyt he olivat kaksin Sakarin kanssa. Mitä tahansa saattoi siis tapahtua.. Hän ei epäillyt hetkeäkään mihin kaikkeen Sakari pystyisi halutessaan. Häntä pelotti. Onneksi sentään Valtteri oli hänen kanssaan, Inka ajatteli ja painautui tiiviimmin poikaystäväänsä vasten ja loi selin heihin olevaan isäpuoleensa vihaisen ja pelokkaan katseen.

Valtteri ja Inka menivät aikaisin nukkumaan, Sakari jäi katselemaan televisiota. Sakarin mielessä kyti kuitenkin idea jota hän ei malttanut olla toteuttamatta. Noin yhden aikaan yöllä hän sammutti TV:n ja oli kävelemässä kohti makuuhuonetta. Matkalla makuuhuoneeseen hän kuuli hiljaisia ääniä ja meni katsomaan mistä ne kuului. Hän kurkisti varovasti Inkan ja Valtterin makuuhuoneeseen ja näki kuinka Inka liikutteli itseään hitaasti Valtterin päällä. Inka taivutti päätään taaksepäin ja Valtteri laittoi kämmenensä vasten Inkan pieniä rintoja. Valtteri huokaili Inkan alla ja ei Inkakaan hiljainen ollut. Hetken aikaa Sakari seurasi nuorten puuhailua kunnes ei kestänyt enää. Hänen alapäätään pakotti ja hän päätti, että jossei nyt niin ei sitten koskaan. Hän avasi huoneen oven ja yskäisi. Inka kiljahti ja nousi Valtterin päältä ja veti peiton vartalonsa suojaksi. Valtteri painautui vasten tyttöystäväänsä selvästi häveten paljastumista. Molemmat olivat hiljaa ja häpeissään, kummallakaan ei ollut aavistusta mihin tapahtuma tulisi johtamaan..

’Ai että näin käytät tytärpuoltani hyväksi?’ Sakari murahti ja virnisteli Valtterille. ’E-e-een minä hyväksi, en minä..’ Valtteri soperteli ja katsoi pelästyneenä Inkaa. ’Mitä sinä nyt, mene nyt muualle!’ Inka sanoi hieman komentavaan sävyyn, äänestä kuitenkin pystyi aistimaan pelon ja epäluulon. ’Minä en ole menossa yhtään minnekään, ja kukahan se täällä mahtaa käskeä?’ Sakari sanoi hiukan vihamielisesti. ’Mene nyt, jooko, oikeesti..’ Inka aneli isäpuoltaan. ’Et sinä viimekskään vastaan laittanut, oikein kerjäsit minua jäämään ja antamaan sinulle mitä silloin tahdoitkaan, etkö enää rakastakaan minua Inka-kulta?’ Sakari sanoi ääni hiukan väristen, hän yritti olla mahdollisimman vakuuttava. ’Mitä? Mitä on tapahtunut?’ Valtteri kysyi kauhistunut ilme naamallaan. ’Nii-in, kysyppä sitä pikkunaiseltasi..’ Sakari sanoi ja virnisteli. Inka katsoi halveksuen isäpuoltaan ja sanoi Valtterille silti Sakaria silmiin vihaisesti tuijottaen: ’Tuo raiskasi minut, monesti. Käytti hyväkseen..’ Inkan ääni sortui ja hän painoi päänsä alas päin. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen ja Valtteriin kysyvä ja epäluuloinen katse siirtyi vuorotellen Inkasta Sakariin ja Sakarista takaisin Inkaan pojan miettiessä ketä uskoisi ja mitä uskoisi.

Sakari vinkkasi Inkan luokseen ja sulki oven heidän jälkeensä. Valtteri jäi yksin sängylle kummastuneena. Mitähän oikein perheessä oli tapahtunut?

Sakari laski kätensä Inkan olkapäälle ja tyttö väisti. Sakari kuitenkin lukitsi tytön otteeseensa ja alkoi sanella ehtoja. Mikäli Inka ei alkaisi tottelemaan, kärsisi Valtterikin.. Inka katsoi kasvot valkoisena isäpuoltaan. ’Mitä pahaa me muka sulle ollaan tehty?’ Inka tiuskaisi hieman liian rohkeasti ja sai isäpuoleltaan tukistuksen. ’Auuh.. Sattuu..’ Inka ynähti ja piteli päätänsä. Pieni tukko hiuksia oli irronnut Sakarin tukistuksen voimasta ja miehen kädessä roikkui vaaleita pitkiä hiuksia. ’Minähän sanoin, että sinun olisi parasta totella tai Valtterikin joutuisi kärsimään.. Et taidakkaan tajuta kenen kanssa olet tekemisissä. Olen totaalisesti kyllästynyt typeryyteesi ja teineilyysi, sitten vielä joku NIIIN ihana poikaystävä ja saat kaiken äidiltäsi mitä haluat..’ Sakari vuodatti sekavana vyyhtenä ja heitti hiusnipun päin Inkaa. Inka alkoi nyyhkyttää ja painoi kasvonsa käsivarsiaan vasten. Sakari vain seisoi tyynenä Inkan vierellä, kunnes ei jaksanut enää katsella nyyhkytystä vaan repäisi ilkoisen alastoman tytön hiuksista ylös seisomaan.

Sakari työnsi Inkan nuorien makuuhuoneeseen, missä Valtteri parhaillaan puki vaatteita päälleen. ’Mitähän sinä nulikka olet tekemässä?’ Sakari karjaisi nähdessään Valtterin pukeutuvan. ’Puen päälleni, lähden täältä..’ Valtteri sanoi itsevarmasti ja uhmakkaasti. ’Niinhän sinä luulet’, Sakari sanoi ja paiskasi Inkan sängylle. Tyttö käpertyi sängynpeittoa vasten ja sai osakseen Valtterin kummastelevia katseita. ’Näyttäkäähän nyt miten naitte..’ Sakari sanoi ja naureskeli. Hän painoi oven kiinni ja nojasi siihen. Inka nosti katsettaan peitosta ja katsoi silmät suurena isäpuoltaan. ’No, näyttäkää. HETI!’ Sakari huudahti ja taputti innoissaan käsiä yhteen.

Kun nuoripari ei näyttänyt aloittavan mitään, Sakari meni Inkan luokse ja kaatoi tämän selälleen sängylle. Tyttö makasi hervottomana paikoillaan ja vain nyyhkytti. Valtteri seisoi kuin suolapatsas ja katseli tyttöystävänsä isäpuolta miettien, mahtoiko tämä pilailla vai olla tosissaan. Sitten hänellekin valkeni totuus. Sakari repi Valtterin pukemat vaatteet nuoren pojan päältä ja painoi tämän polvilleen lattialle. Hän työnsi Valtterin kasvot vasten Inkan jalkojen väliä ja siirsi pojan kädet Inkan pienille rinnoille. ’Nuole poika nuole.’ Sakari naureskeli ja hinkkasi Valtterin kasvoja voimakkaasti Inkan pientä yhä posliiniksi ajeltua pillua vasten.

Inka vingahteli kivusta Sakarin painaessa Valtterin kasvoja väkivaltaisesti hänen haarojaan vasten. Valtteri yritti pyristellä pakoon, mutta Sakari oli paljon nuorta miehenalkua vahvempi. ’No jossei nuoleminen kiinnosta niin naikaa sitten’, Sakari määräsi ja riuhtaisi Valtterin pois Inkan levällään olevien jalkojen välistä. Valtteri nousi seisomaan omin avuin ja oli sanomassa jotakin, kun Sakari tarttui kiinni Valtterin penikseen ja alkoi vatkata sitä holtittomasti. ’Mikä nyt on kun ei seiso, eikö Inka kiihotakkaan sinua, no, no, mikä on?’ Sakari huudahti ja riuhtoi Valtterin elintä. ’Saatanan hullu!’ Valtteri huudahti ja pääsi irti miehen otteesta. Valtteri otti askeleen taaksepäin ja tuijotti uhmakkaasti Sakaria. Sitten hän katsoi sängyllä makaavaa Inkaa. Tyttö oli selkeästi shokissa, hän vain makasi ja nyyhkytti. Valtterin päässä juoksi kysymyksiä, mutta hän ei keksinyt mitään mitä tehdä. Hän ei kerta kaikkiaan uskaltanut käydä tuon suuren miehen kimppuun, mies oli takuulla hullu!

’Voi kyllä Inka, minua yhä kiihotat..’ Sakari kuiskasi ja astui lähemmäs Inkaa. Valtteri oli jo menossa väliin kun Sakari loi poikaan määräävän katseen. ’Sinun on parasta pysyä tieltä pois ja tehdä mitä käsken’, Sakari murahti ja laskeutui polvilleen Inkan jalkojen väliin. Valtteri painoi selkänsä vasten seinää ja sulki silmänsä. Hän valui alas lattialle, toimettomuus ahdisti häntä. Hän ei voinut tehdä mitään kun Sakari alkoi lipoa limaisella kielellään Inkan pillua. Mies työnsi ensin yhden sormensa tytärpuoleensa, sitten toisen. Pian sormet soutivat Inkan tiukassa ja nuoressa vaginassa. Valtteri piti silmänsä suljettuna ja painoi kätensä korvilleen. Hän ei tahtonut kuulla eikä nähdä tuota irvokasta tapahtumaa, hän ei tahtonut olla missään tekemisissä koko jutun kanssa. Ei missään..

Sakari nousi hiukan ylemmäs ja laski housujaan. Muutamalla liikkeellä hän sai elimensä tarpeeksi kovaksi ja veti esinahan kunnolla taakse. Valtteri kuuli kuinka iso mies ynähteli työntyessään Inkaan. Valtteri raotti varovasti silmiään. Näky sai hänet voimaan pahoin.. Iso ja karvainen mies liikkui eläimen lailla hennon ja pienen Inkan päällä. Inka vavahteli ja tärisi Sakarin otteessa ja mies vain pumppasi elintään sisään ja ulos. Valtteria oksetti ja pelotti, mitä kaikkea tuo hirviö voisikaan tehnyt, ja mitä kaikkea se oli jo tehnyt pikku-Inkalle?

Sakari urahteli muutaman kerran kunnes nousi Inkan päältä. Harmaavalkea lima valui Inkasta Sakarin katsellessa seinän vierellä mytyssä olevaa Valtteria. ’No niin poika.. Sinun vuoro.’ Sakari sanoi ja otti askeleen kohti Valtteria. Valtteri luuli, että mies käski hänen yhtymään Inkaan. Mutta ei. Sakari asteli Valtterin luokse ja painoi hetki sitten Inkan vaginassa ollutta elintään Valtterin huulia vasten. Valtteri räväytti silmänsä auki tuntiessaan limaisen terskan liikkuvan huulillaan. ’Ime sitä.. IME JUMALAUTA!’ Sakari karjaisi ja läiskäisi yhä hiukan kovalla elimellään Valtteria poskelle. Valtteri katsoi tyttöystävänsä isäpuolta inhoten. Sakari ei siitä välittänyt. Hän tarttui kiinni Valtterin leukaan ja painoi kovaa sormiaan vasten pojan poskiluita. Valtterin oli pakko avata suutaan miehen voimakkuuden takia. Häntä sattui leukaan Sakarin painaessa sormillaan hänen poskia. Sakari työnsi elintään hiukan Valtterin suuhun ja käski pojan alkaa imeä. Kun imua ei kuulunut, Sakari otti kunnon tukon Valtterin hiuksia käteensä ja alkoi hiuksista repimällä ohjailemaan pojan päätä edes takaisin saaden peniksensä soutamaan sisään ja ulos vastahakoisen pojan suussa.

Sakari nai Valtteria suuhun aikansa, kunnes painoi peniksensä juurta myöden Valtterin suuhun ja huokaili kovaäänisesti laueten Valtterin suuhun. Ovelasti Sakari piti penistään pojan suussa, kunnes oli varma että pienikin pisara harmaavalkeaa siemennestettä oli valunut alas pojan kurkkuun. Hän vetäisi elimensä ronskisti Valtterin huulien välistä pois ja sai huomata, ettei poika ollut niellytkään kaikkea. Valtteri alkoi heti syljeskellä ja Sakari raivostui. ’Vitun kakara, etkö tajua että se olen minä joka määrää!’ Sakari ojensi Valtteria ja alkoi riuhtoa tätä hiuksista.

Pian Valtterikin oli sängyllä, Inka makasi yhä selällään. Sakari asteli huoneesta ulos ja laittoi oven lukkoon. Hän nauroi kovaäänisesti mennessään makuuhuoneeseensa, nuorien into laittaa vastaan oli saanut hänet piristymään todenteolla eikä ollut enää lainkaan väsynyt. Sängyssään hän vielä katseli aikansa televisiota ja masturboikin. Apunaan Inkan pikkuhousut..

Seksifantasiat.net

Samantapaisia kiihottavia tarinoita

  • Nussin nuorta tyttöä etelässä Jäin viime syksyllä leskeksi 48-vuotiaana. Vaimon kanssa olimme kaikki joulumme viettäneet mökillä, joten koin, että tänä vuonna en kestäisi sitä yksin. Päätin varata matkan etelään ja löysin mielenkiintoisen vaihtoehdon Madeiralta, jossa olimme toki sielläkin käyneet aikaisemmin yhdessä. Vuokrasin suomalaisperheen omistaman asunnon viikoksi ja varasin lennot ja autovuokran erikseen. Lentokentällä check-in -jonossa taakseni ilmestyi nuori neitonen, jota tunnistin lähikaupan […] Posted in Nuoret tytöt
  • Kiimainen nuori soitto-oppilas osa 1 Miia tuli oppilaakseni, kun hän juuri täyttänyt 14 vuotta. Emme tunteneet toisiamme aikaisemmin, mutta jo ensimmäisellä pianotunnilla tuntui, että tämän oppilaan kanssa opettaja-oppilassuhde toimii. En kuitenkaan ajatellut häntä mitenkään tietoisesti seksikohteena, vaikka olihan hän tosi nätti tyttö: n. 160cm pitkä, hoikka, varmaan alle 50 kg painoinen, pienet rinnat, paksu tumma tukka ja isot, tummat tähtisilmät! Olen itse n. nelikymppinen, urheilua harrastava mies. Minulla on […] Posted in Nuoret tytöt
  • Alistusta mökillä osa 2 "Orja menee istumaan tuonne pihakeinuun!" Nöyrästi konttasin pihakeinun luo ja nousin siihen istumaan, odottaen rangaistustani. Simo ja Annika juttelivat hetken keskenään ja lähtivät sitten mökin toiselle puolelle. Jonkin ajan kuluttua he palasivat käsissään narua ja sakset. "Uhrattiin meidän pyykkinaru ihan sua varten." Annika sanoi hymyillen. "Kiitos, Neiti Annika" vastasin. Ensin he sitoivat käteni keinun molempiin yläkulmiin, toisen käden toiseen ja toisen toiseen, jonka […] Posted in Alistaminen
  • Alistusta mökillä osa 1 Olen reilu 30v mies. Lomaa viettämässä mökillä. Eräänä kauniina kesäpäivänä kävelin mökkikuntani metsikössä. Minulla oli usein tapana kävellä pitkin ja poikin korpea, luonnon rauha ja Suomen kauniissa metsiköissä vaeltaminen teki hyvää mielelle. Kyseisessä suunnassa en ennen ollut kävellyt, matkaa oli takana noin tunnin verran, eli muutama kilometri mökiltäni. Luonnon rauhan ja lintujen viserryksen lomasta kuulin yllättäen jotain aivan muuta ääntä, jossain lähistöllä selkeästi […] Posted in Alistaminen
  • Nuori lutkanalku Tunsin taipuisan tytönvartalon liimautuneen itseeni. Vaaleat, hiestä märkänä olevat hiukset olivat hieman kosteudesta tummuneet ja takkuuntuivat käsieni kosketuksesta hyväillessäni hänen kuumaa niskaa ja suudellesani korvallisia ja ohimoita. Alastomat rinnat painautuivat vasten omaani ja hänen toinen jalkansa oli kietoutunut ympärilleni. Kaluni painoi tytön vatsaa ja sen kuumottava pää pilkisti tytön lantion sivulta. Se sykki ja siitä purkautui vielä ajoittain spermatippa, joka […] Posted in Nuoret tytöt
  • Reino pano siskoani Mallorcan lomasaari lienee monelle tuttu. Siellä suomalaiset ovat jo vuosikymmeniä huljutelleet kotimaan pölyjä niskoistaan. Myös lomaromanssit ja seikkailut lienevät olleet osa etelänmatkailua aina. Kävimme perheemme kanssa Palma de Mallorcalla viitisentoista vuotta sitten yhdessä vanhempien ja minua vuotta vanhemman isosiskoni Siljan kanssa. Hotelli jossa asuimme parin viikon ajan oli viihtyisä neljän tähden paikka. Saimme huoneen maatasosta niin, että meillä oli mukava pieni […] Posted in Nuoret tytöt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *